Peliplaneetta.net
Rekisteröidy Log in
Pelit
Moninpelit
Info

 Keskiviikko, 7. tammikuuta 2009
 UUTISET - Maanantai, 10. marraskuuta 2008
EVE Onlinen suurlaajennus maaliskuussa
H-Town, klo 10:30
CCP:n tieteisverkkoroolipeli EVE Online saa historiansa suurimman laajennuksen maaliskuun 10. päivä. Toistaiseksi nimetöntä pakettia kaavailtiin alunperin kesälle 2009.

Laajennuksen tärkeimpiin uudistuksiin lukeutuvat kustomisoitavat Tech 3 -alukset. Jokainen pelin osapuolista saa käyttöönsä viisiosaisen mallin, jossa kussakin osassa on vielä viisi muokkausvaihtoehtoa. Toisin sanoen kaikki ryhmittymät voivat rakennuttaa ainakin 25 erilaista perusalusta, joihin on mahdollista tehdä lukuisia pienempiä modifikaatioita.

Tutkimusmatkailuun keskittyvä tarina esittelee EVE Onlinen universumiin epävakaat madonreiät, joilla siirrytään avaruuden tutkimattomille korpimaille. Tehtäväkokonaisuudet ovat haarautuvia, eli voitot ja häviöt vievät tarinaa eri suuntiin.

Maaliskuun laajennuksesta on luvassa myös yhteenpakattu versio alkuperäisen EVE Onlinen sekä sen aikaisempien laajennusosien kanssa. Sitä edeltää kuitenkin huominen Quantum Rise -paketti, joka muiden pelin laajennusten tavoin on ilmainen.

EVE Online julkaistiin vuonna 2003.

Lähde: CCP
Otsikot
Näin paljon Dawn of War 2 vaatii tehoja koneeltasi  
Earthrise-tieteisverkkopeli hakee beta-testaajia  
LOTRO: Mines of Moria -kisan voittajat selvillä  
EVE Online rikkoi käyttäjäennätyksensä  
Palkittu kotimainen peli julkaistaan keskiviikkona  
Lord of the Rings: Conquest -laitevaatimukset julki  
Viime vuoden pelatuimmat pc-pelit  
Osallistu World of Warcraft -lehden palautekyselyyn  
Teini-ikäinen verkkopelaaja pidätettiin itsemurhauhkauksesta  
Richard Garriott suunnittelee paluuta  
Hyvää uutta vuotta 2009!  
NCsoft haastettu oikeuteen patenttirikkomuksesta  
Kehittäjä syyttää lisäosia F.E.A.R.in maineen tärvelemisestä  
Saint's Row 2:n laitteistovaatimukset julki  
WoWittajia jo 11,5 miljoonaa kappaletta  
Hyvää ja rauhallista joulua!  
Braid pc:lle ensi vuoden alussa  
Kuvia uudesta Wallace & Gromitista  
Armed Assaultin Finnish Defence Forces -modi julkaistu  
Warhammerin hahmokehitystä nopeutettu joulun kunniaksi  
Electronic Arts -pelejä nyt myös Steamista  
Piratismi kuriin verkkoyhteyksiä katkomalla  
Steam-pelien hintoihin eurolisä  
Lataa kaksi seikkailupeliä ilmaiseksi  
Take-Two jättää Champions Onlinen  
Sporen asennusmäärärajoitus purettiin  
Tämän verran The Sims 3 vaatii tehoja koneeltasi  
LOTRO-kehittäjä vähensi henkilöstöään  
GTA IV:n korjauspäivitys saatavilla  
StarCraft II -kuvia  
Hae Peliplaneetasta
   

Copyright © 2009 Jippii Mobile Entertainment
Sisällön tuottaa H-Town