Peliplaneetta.net
Rekisteröidy Log in
Pelit Moninpelit Info
 Torstai, 20. kesäkuuta 2013
 UUTISET - Maanantai, 11. kesäkuuta 2012
Uuden Tex Murphy -seikkailun rahoitus varmistui
H-Town, klo 11:15
Project Fedora -työnimellä tunnettu Tex Murphy -seikkailupelihanke on ylittänyt Kickstarter-rahoituskampanjansa 450 000 dollarin tavoitesumman.

Vuonna 1989 alkunsa saaneen seikkailupelisarjan seuraavaa osaa kehitetään ensisijaisesti pc:lle ja Macille, mutta pelin tuomista muille alustoille harkitaan lisärahoituksen perusteella. Pelistä lupaillaan Android- ja Xbox 360 -versioita, mikäli rahoitustarve ylitetään 20 prosentilla, mikä tarkoittaisi 540 000 dollarin kokonaissummaa. Kirjoitushetkellä kampanjaa on jäljellä neljä päivää, ja hanke on kerännyt kunnioitettavat 509 000 dollaria rahoituslupauksia.



Project Fedoran kerrotaan ilmestyvän ensi vuoden aikana.

Lähde: Kickstarter


Otsikot
World of Tanksin versio 8.6 saapui  
Shadowrun palaa ensi kuussa  
The Witcher -kehittäjä perusti uuden studion  
Hitman-kehittäjä IO Interactive irtisanoo lähes puolet työntekijöistään  
Battlefield 4:n alphatesti käynnistyi  
Medal of Honor -kehittäjä suljettiin  
Battlefield 4 ei saa moditukea  
The Witcher 3 hyödyntää Witcher 2 -tallennuksia pc:llä  
Arma 3 siirtyy betaan parissa viikossa  
Battlefield 4:n moninpeli ensiesittelyssä  
Neverwinter julkaistaan ensi viikolla, ensimmäinen lisäosa julkistettiin  
Guild Wars 2:n lohikäärmejuhlat käynnistyvät tiistaina  
Halo: Spartan Assault on päältä kuvattua toimintaa Windows 8 -laitteille  
PS3 liittyy Final Fantasy XIV: A Realm Rebornin betatestiin ensi viikolla  
Company of Heroes 2 siirtyi avoimeen betaan, testaa itse  
Sosiaalisten pelien jätti Zynga irtisanoo 520 henkeä  
Metro: Last Light jyräsi edeltäjänsä  
Eve Online ja Dust 514 palvelunestohyökkäysten kohteena  
Civilization 5: Brave New World -traileri esittelee kaupankäynnin uudistuksia  
Double Fineltä uusi Kickstarter-menestyjä, luvassa taktista strategiaa  
World of Tanks, Warplanes ja Warships saavat yhteisen premium-tilin  
Jyväskylään uusi pelialan koulutusohjelma  
Blizzardin Titan-projekti reilusti uusiksi  
Wolfensteinin uusi tuleminen videoesittelyssä  
Football Manager 2013 sarjansa myydyin peli  
Kemikaalivuotosimulaattori tulee, oletko valmis?  
Final Fantasy XIV: A Realm Reborn tulee elokuussa, ennakkotilaukset käynnissä  
Uusi Kinect-versio Windowsille ensi vuonna  
Star Trek Onlinen ensilaajennus ilmestyi  
Mortal Kombat Komplete Edition pc:lle heinäkuussa  
Hae Peliplaneetasta
   


Sisällön tuottaa H-Town | Osta pelisi VPD:stä - Suomen paras pelikauppa | Mediakortti