Peliplaneetta.net
Rekisteröidy Log in
Pelit
Moninpelit
Info

 Torstai, 20. marraskuuta 2008
 UUTISET - Keskiviikko, 27. elokuuta 2008
SingStar SuomiRock myi platinaa kahdessa viikossa
H-Town, klo 17:45
Vain kaksi viikkoa sitten julkaistu PlayStation 2:n SingStar SuomiRock on myynyt jo yli 27 000 kappaletta ja saavuttanut näin platinapelille vaaditun yli 20 000 kappaleen myynnin. Kultaa peli myi jo julkaisupäivänään. Kyseessä on pelkästään kotimaista musiikkia sisältävä SingStar-peli.

SingStarit ovat olleet myyntimenestys ympäri maailmaa. Suomessa pelejä on myyty jo noin 180 000 kappaletta.

- SuomiRock myi kultaa jo heti julkaisupäivänään ja platinarajakin on ylitetty reilusti. Artistien ja kappaleiden valintaan on panostettu paljon sekä pyritty huomioimaan mahdollisimman laaja käyttäjäkunta. Siksi onkin hienoa huomata, että ihmiset ovat ottaneet SuomiRockin heti omakseen, PlayStationin markkinointipäällikkö Suman Rath riemuitsee.

Lähde: Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGAMA ry
Keskustele aiheesta
(11 viestiä)
Otsikot
The Force Unleashedin sisältöpaketti ladattavissa  
Xbox 360:n uusi käyttöliittymä julkaistu  
PS3:n langaton ohjainnäppäimistö kuun lopussa (päivitetty)  
Metal Gear Online laajenee kuun lopulla  
Rock Band 2 Suomeen tällä viikolla  
Suomen myydyimmät pelit 4.11. - 17.11.2008  
Street Fighter IV helmikuussa 2009  
Uusi Grand Theft Auto myöhästyy  
Kaksi klassikkoa Wiin latauspalveluun  
Electronic Artsilta apua kuntoiluun  
Resident Evil 5 -demo lähiaikoina?  
Bannivasara heilui piraateille Xbox Livessä  
Call of Duty -kehittäjät sotajalalla  
Mega Mania stop motion -animaationa!  
Metal Gear -neuvonantajalle vuosi vankeutta  
Dead Spaceen lisäsisältöä tällä viikolla  
KILPAILU: Voita Xbox 360 ja Gears of War 2!  
Banjon tekstitysongelmat korjataan sittenkin  
EVE-universumiin sijoittuva konsoliräiskintä?  
Atari nappasi Haamujengin  
Prince of Persian ennakkotilaajille bonuksia  
Mortal Kombat vs. DC Universe sensuroimattomana Eurooppaan  
Halo Wars helmikuussa  
Banjo-Kazooien tekstitysongelma jää korjaamatta  
KILPAILU: Voita Call of Duty: World at War -peli!  
Valkyria Chroniclesiin luvassa lisäsisältöä  
Red Alert 3:n PS3-versio takaisin kehitykseen  
PS3:n BioShock saa pian lisäsisältöä  
DSi myytiin loppuun Japanissa  
Suomen myydyimmät pelit 22.10. - 3.11.2008  
Hae Peliplaneetasta
   

Copyright © 2008 Jippii Mobile Entertainment
Sisällön tuottaa H-Town