Peliplaneetta.net
Rekisteröidy Log in
Pelit
Moninpelit
Info

 Torstai, 20. marraskuuta 2008
 UUTISET - Keskiviikko, 13. elokuuta 2008
Eidokselta synkkää Batmania
H-Town, klo 13:52
Lepakkomies ei ole uusi aihe peleissä, mutta viime vuosina yön synkän ritarin esiintymiset pelimaailmassa ovat olleet melko vähäisiä. Asiaan on kuitenkin tulossa muutos, sillä Eidos on paljastanut julkaisevansa uuden Lepakkomies-pelin nimeltä Batman: Arkham Asylum.

Peli ei perustu mihinkään valmiiseen tarinaan tai elokuvaan, vaan on kokonaan uusi tarina. Tarinasta vastaa lukuisia DC Comicsin hahmoihin perustuvia animaatiosarjoja tuottanut ja kirjoittanut Paul Dini, jonka saavutuksiin kuuluu muun muassa Bruce Timmin kuvittama, kehuttu Batman: The Animated Series.

Batman: Arkham Asylumin luvataan olevan synkkä ja Lepakkomiehen luonteelle uskollinen. Sen tapahtumapaikkojen sanotaan muistuttuvan tunnelmaltaan BioShockia. Juoni asettaa Lepakkomiehen vastakkain monien vihamiestensä kanssa, mukaan lukien arkkivihollinen Jokeri.

Batman: Arkham Asylum julkaistaan ensi vuoden puolella Xbox 360:lle, PS3:lle ja pc:lle.

Myös EA:n huhutaan tekevän Batman-peliä. Sen on sanottu olevan Pandemic Studiosin kehityksessä jo pidemmän aikaa. EA ei kuitenkaan toistaiseksi ole vahvistanut pelin olemassaoloa.

Lähde: Game Informer
Keskustele aiheesta
(24 viestiä)
Otsikot
The Force Unleashedin sisältöpaketti ladattavissa  
Xbox 360:n uusi käyttöliittymä julkaistu  
PS3:n langaton ohjainnäppäimistö kuun lopussa (päivitetty)  
Metal Gear Online laajenee kuun lopulla  
Rock Band 2 Suomeen tällä viikolla  
Suomen myydyimmät pelit 4.11. - 17.11.2008  
Street Fighter IV helmikuussa 2009  
Uusi Grand Theft Auto myöhästyy  
Kaksi klassikkoa Wiin latauspalveluun  
Electronic Artsilta apua kuntoiluun  
Resident Evil 5 -demo lähiaikoina?  
Bannivasara heilui piraateille Xbox Livessä  
Call of Duty -kehittäjät sotajalalla  
Mega Mania stop motion -animaationa!  
Metal Gear -neuvonantajalle vuosi vankeutta  
Dead Spaceen lisäsisältöä tällä viikolla  
KILPAILU: Voita Xbox 360 ja Gears of War 2!  
Banjon tekstitysongelmat korjataan sittenkin  
EVE-universumiin sijoittuva konsoliräiskintä?  
Atari nappasi Haamujengin  
Prince of Persian ennakkotilaajille bonuksia  
Mortal Kombat vs. DC Universe sensuroimattomana Eurooppaan  
Halo Wars helmikuussa  
Banjo-Kazooien tekstitysongelma jää korjaamatta  
KILPAILU: Voita Call of Duty: World at War -peli!  
Valkyria Chroniclesiin luvassa lisäsisältöä  
Red Alert 3:n PS3-versio takaisin kehitykseen  
PS3:n BioShock saa pian lisäsisältöä  
DSi myytiin loppuun Japanissa  
Suomen myydyimmät pelit 22.10. - 3.11.2008  
Hae Peliplaneetasta
   

Copyright © 2008 Jippii Mobile Entertainment
Sisällön tuottaa H-Town