Etusivu Uutiset ja sää Tänään Haku Vapaa-aika ElisaTV Mobiiliviihde Koulukaverit    
Ruoka ja viini | Vaahtokylpy | Horoskoopit | Matkailu | Peliplaneetta | Mesta.net | Wippies |
Peliplaneetta.net
Rekisteröidy Log in
Pelit
Moninpelit
Info

 Torstai, 11. maaliskuuta 2010
 UUTISET - Maanantai, 15. kesäkuuta 2009
Mirror's Edge 2 työn alla
H-Town, klo 14:34
Electronic Arts -pomo John Riccitiellon aikaisemmat puheet parkouria ja toimintaa yhdistelevän Mirror's Edge -pelin jatkumisesta ovat nyt ottaneet ensimmäisen askeleen eteenpäin.

Yhtiö kertoo pienen kehitystiimin työstävän Mirror's Edge 2:ta.

- Tulette varmasti näkemään uuden Mirror's Edge -pelin. Kyse on vain ajoituksesta sekä suunnasta, johon haluamme sarjan viedä. Meillä on jo pieni ryhmä työstämässä peliä, ja olen innoissani siitä, kertoo EA Europen varajohtaja Patrick Soderlund.

Alunperin trilogiaksi kaavaillun sarjan kohtalo nostettiin tutkailtavaksi ensimmäisen Mirror's Edge -pelin alhaisten myyntilukujen vuoksi.

- Peli ei ollut ei ollut täydellinen. Olisimme toki halunneet sille suurempaa menestystä, vaikka myynnit ovatkin paremmat kuin useimmat ihmiset luulevat, Soderlund summaa.

Mirror's Edge ylitti miljoonan myydyn pelin rajan. EA ja pelin kehittänyt DICE olivat asettaneet odotuksensa kolmeen miljoonaan myytyyn peliin.

Lähde: Shacknews
Otsikot
PlayStation 3:n liikkeentunnistuksen yksityiskohdat esiteltiin  
Lisää Modern Warfare 2 -sisältöä loppukuusta  
Rock Band 3 tänä vuonna  
Lisää Aliens vs. Predatoria ensi viikolla  
Ensimmäiset kuvat Bodycount-räiskeestä  
Blizzard kiinnostunut MMO-pelien tuomisesta konsoleille  
SOCOM 4 julkistettu  
Insomniac Gamesilla useampi peli työn alla  
Shaun Whitelle oma skeittipeli  
DeathSpank ja Shank saivat julkaisijan  
Media Molecule osaksi Sonya  
Suomen myydyimmät pelit 18.2.2010 - 2.3.2010  
PS3:n käynnistäminen jälleen turvallista  
KILPAILU: Voita Dante's Inferno: Death Edition!  
Dead or Alive: Paradise saapuu Eurooppaan  
Final Fantasy XIV:n suljettu beta lähestyy  
Wiin Zelda vielä tänä vuonna?  
Arvostelussa Heavy Rain  
God of War III:sta saapui demo  
Super Mario Galaxy 2 sai Euroopan julkaisupäivän  
Uusi Super Mario ja Metroid kesäksi?  
Peace Walker oli alkujaan Metal Gear Solid 5  
Arvostelussa MAG  
Edes seuraava konsolisukupolvi ei riitä Unreal Engine 4:lle?  
Borderlandsin maksimikokemustasoa nostetaan tänään  
Valve lämpenemässä PlayStation 3:lle?  
MotorStorm 3 tekeillä?  
Arvostelussa BioShock 2  
Uncharted 2 nappasi jälleen kasapäin palkintoja  
EA sulkee vanhoja verkkopelipalvelimia  
Hae Peliplaneetasta
   


Sisällön tuottaa H-Town | Osta pelisi VPD:stä - Suomen paras pelikauppa | Mediakortti