Peliplaneetta.net
Rekisteröidy Log in
Pelit Moninpelit Info
 Torstai, 23. toukokuuta 2013
Far Cry 3: Blood Dragon
Yhden vitsin varassa
Xbox360
Persona 4 Golden
Syy ostaa PlayStation Vita
Sony PSP
Dragons Dogma: Dark Arisen (K18)
Kohti pimeyttä
Xbox360
The Walking Dead: Survival Instinct
Heikkoa vaan ei toivotonta
PlayStation 3
 UUTISET - Torstai, 23. toukokuuta 2013
Crytekin roomalaistoiminta Ryse on Xbox One -yksinoikeus
H-Town, klo 08:00
Crysis on kertonut tulevan Ryse-toimintapelinsä ilmestyvän vain Microsoftin tulevalle Xbox One -konsolille.

Vuoden 2011 E3-messuilla julkistettu Ryse tarjoaa brutaalia toimintaa muinaiseen roomalaiseen tyyliin. Pelin ohjauksen paljastettiin hyödyntävän sekä tavallista peliohjainta että Kinect-liikeohjausta. Uudistettu Kinect-liikeohjausjärjestelmä toimitetaan jokaisen Xbox One -konsolin mukana.



Ryse ja Xbox One ilmestyvät loppuvuodesta 2013. Lisätietoja pelistä ja konsolista saadaan viimeistään kesäkuun E3-messuilla.

Lähde: Crytek


Halosta tv-sarja Spielbergin tuella
H-Town, klo 11:00
Microsoft on julkistanut Halo-pelisarjaan pohjautuvan näytellyn televisiosarjan.

Tuotantoprojekti on saanut mukaansa yhden alan suurimmista nimistä, sillä Microsoft kertoo Steven Spielbergin olevan mukana tv-sarjan tuotannossa, vaikka elokuvagurun roolia sarjan taustalla ei toistaiseksi olekaan tarkennettu.

Halo-tieteispelisarja on aikaisemmin kääntynyt mm. animaation ja verkossa ilmestyneen näytellyn sarjan muotoon. Sarjaan oli aikaisemmin tekeillä myös elokuva, mutta projekti jäi ainakin toistaiseksi tuotantopöydälle.

66-vuotias Spielberg on aikaisemminkin työskennellyt pelisarjojen parissa. Hän oli mukana suunnittelemassa vuonna 2008 Wiille ilmestynyttä pulmanratkaisupeli Boom Bloxia sekä luomassa vuonna 1999 alkunsa saanutta Medal of Honor -räiskintäpelisarjaa.

Lähde: GI.biz


Suomalaisen Remedyn Quantum Break julkistettiin Xbox Onen kanssa
H-Town, klo 20:52
Suomalaiskehittäjä Remedy Gamesin uusi Quantum Break -peli julkistettiin äskettäin Microsoftin Xbox One -konsolin ensiesiintymisen yhteydessä.

Lyhyellä teaser-videon perusteella Alan Wake- ja Max Payne-pelisarjat luoneen studion kehittämä peli leikittelee kvanttimekanismeilla ja tarjoaa myös toimintaa.



Microsoft kertoo panostavansa huomattavasti Xbox Onen yksinoikeuspeleihin lukuisien kansainvälisten studioiden kanssa. Yhtiö lupailee tuovansa konsolille ensimmäisen vuoden aikana 15 yksinoikeuspeliä, joista kahdeksan kuuluu kokonaan uusiin pelisarjoihin.

Lähde: Microsoft


Seuraava Xbox on Xbox One
H-Town, klo 20:18
Microsoft julkisti äskettäin uuden sukupolven Xbox-konsolinsa.

Xbox One -nimeä kantavan uutukaisen kerrotaan yhdistävän pelaamisen ja tv-viihteen uudella tavalla. Konsolin lupaillaan tarjoavan mm. saumattoman siirtymän esimerkiksi elokuvien tai tv:n katselun, pelaamisen, musiikin kuuntelun ja nettiselailun välillä.

Uusi konsoli on edeltäjäänsä Xbox 360:ta hieman kulmikkaampi, jonka lisäksi myös ohjaimen asettelua on uudistettu hieman. Konsolilaitteiston paljastettiin sisältävän mm. 8 Gt keskusmuistia, 500 Gt kiintolevyn, Bluray-levyaseman ja USB 3.0 -liitännän.

Uusi Kinect-liikeohjausjärjestelmä taas on tarkempi sekä kuvanlaadultaan että liiketunnistukseltaan ja hyödyntää aiempaa versiota laajempaa kuvakulmaa.





Seuraa Xbox Onen julkistustilaisuutta suorana verkossa.

Lähde: Xbox.com
Keskustele aiheesta
(13 viestiä)


Seuraavat UFC- ja FIFA-pelit esillä uuden Xboxin kanssa
H-Town, klo 11:00
EA on kertonut paljastavansa esittelevänsä seuraavia UFC- ja FIFA-pelejä tänään.

Julkaisija kertoi Fifa 14:n olevan esillä Microsoftin uuden Xbox-konsolin julkistustilaisuudessa, jonka lisäksi myös uudesta UFC-pelistä saadaan tänään lisätietoja.

EA:n julkistettiin viime kesänä hankkineen oikeudet UFC-vapaaotteluorganisaation lisenssiin aiemmalta julkaisijalta THQ:lta, ja tuleva peli on ensimmäinen EA:n julkaisema UFC-tuote. Pelijätti julkaisi vuonna 2010 ilmestyneen EA Sports MMA:n, joka hyödynsi ottelijoita tuolloin UFC:n kanssa kilpailleesta Strikeforce-organisaatiosta, jonka UFC:n emoyhtiö Zuffa hankki omistukseensa vuonna 2011 ja lakkautti viime tammikuussa.

Lähde: CVG


Traileri esittelee Splinter Cell Blacklistin yhteistyötilaa
H-Town, klo 09:00
Ubisoft on julkaissut uuden trailerin elokuussa julkaistavasta Splinter Cell Blacklist -toimintahiippailusta.

Pelin uusin video esittelee yhteistyöpelimuotoa, jossa maailmanrauhaa häiritsevät terroristit voi rauhoittaa yhdessä kaverin kanssa. Trailerin mukaan peli sisältää joukon kahden pelaajan varalle suunniteltuja taistelu- ja etenemismekanismeja. Tarjolla on kaikkiaan neljä tehtävätyyppiä sekä 14 karttaa kaverin kera koluttavaksi.



Lähde: Ubisoft


Uuden Xboxin julkistuksessa uusi Forza, Illumiroom?
H-Town, klo 20:18
Microsoftin uumoillaan esittelevän huomisiltana järjestettävässä seuraavan sukupolven Xbox-konsolin julkistustilaisuudessa mm. uuden osan Forza-autoilupelisarjaan.

Yhtiön tiedetään rekisteröineen Forzavista-tavaramerkin, jonka lisäksi autonvalmistaja McLaren Automotiven Twitter-tilillä muistutetaan Microsoftin julkistavan jotain erityistä, jonka arvellaan miellyttävän McLarenin seuraajia.



Lisäksi teknologiabloggari Paul Thurrott kertoo yhtiön esittelevän aiemmin paljastettua Illumiroom-teknologiaa huomisessa tilaisuudessa. Aiemmin videoiden muodossa esitelty Illumiroom mahdollistaa myös kuvaruudun ulkopuolisen ympäristön käytön peligrafiikan ja efektien esittämiseksi.



Lähde: Joystiq


Nvidian Shield-käsikonsolin ennakkotilaukset käynnistyivät
H-Town, klo 10:23
Nvidia on käynnistänyt tulevan Shield-käsikonsolinsa ennakkotilaukset.

349 dollarin, eli n. 270 euron, hintaisen Android-käsikonsolin voi ennakkotilata tällä hetkellä suoraan Nvidian verkkokaupasta tai valituilta jälleenmyyjiltä. Osa kaupoista on kuitenkin rajoittanut konsolin toimitukset vain Pohjois-Amerikkaan, joten konsolin saaminen Suomeen ei välttämättä ole täysin suoraviivainen operaatio.

Nvidia Shieldin toimitukset alkavat kesäkuun loppupuolella. Normaalin pelaamisen lisäksi Shieldin avulla voi myös pelata pc-pelejä virtautettuna, mikäli tietokoneessa hyrrää vähintään GTX 650 -sarjan näytönohjain.

Lähde: Nvidia


Jälleenmyyjä lopetti ennakkotilaukset, Rainbow 6: Patriots peruttu?
H-Town, klo 14:20
Yhdysvaltalaisen GameStop-pelikauppaketjun kerrotaan poistaneen Tom Clancy's Rainbow 6: Patriots -toimintapelin järjestelmästään.

Poiston ja ennakkotilausten lopettamisen uskotaan viittaavan vuonna 2011 julkistetun pelin peruuntumiseen. Julkaisija Ubisoft oli vaitonainen pelin tilasta IGN-julkaisun tiedustellessa lisätietoja, todeten sillä ole tällä hetkellä kerrottavaa Rainbow 6: Patriotsista.

Pitkäikäisen taktisen räiskintäpelisarjan uusimman osan kerrottiin vielä viime vuonna olevan edelleen työn alla, vaikka pelistä tihkui virallisen julkistuksen jälkeen vain vähän tietoa.

Lähde: IGN


Suomen myydyimmät pelit ajalla 6.5.2013 - 12.5.2013
H-Town, klo 14:13


Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry julkaisee GfK:n keräämiä virallisia myyntilistoja Suomen pelimyynnistä kautta maan. Tällä hetkellä Suomen myydyimmät pelit -lista ajalta 6.5.2013 - 12.5.2013 näyttää seuraavalta:

TOP10
1. SLY COOPER: THIEVES IN TIME (PS3 PSV)
2. NHL 13 (PS3 XBOX360)
3. THE WALKING DEAD: THE TELLTALES GAMES SERIES (PC PS3 XBOX360)
4. FIFA 13 (3DS PC PS3 PSP PSV WII XBOX360)
5. CALL OF DUTY: BLACK OPS II (PC PS3 WIIU XBOX360)
6. BATTLEFIELD 3 (PC PS3 XBOX360)
7. DEAD ISLAND: RIPTIDE (PC PS3 XBOX360)
8. GRAND THEFT AUTO IV (PC PS3 XBOX360)
9. TOMB RAIDER (PC PS3 XBOX360)
10. ANGRY BIRDS TRILOGY (3DS PS3 XBOX360)

DS
1. POKEMON WHITE VERSION 2
2. POKEMON BLACK VERSION 2
3. NEW SUPER MARIO BROS
4. LEGO NINJAGO
5. LEGO BATMAN 2: DC SUPER HEROES
6. SUPER MARIO 64
7. LEGO LORD OF THE RINGS
8. MARIO AND LUIGI: BOWSERS INSIDE STORY
9. LEGO INDIANA JONES 2: ADVENTURE CONTINUES
10. LEGO STAR WARS 3: THE CLONE WARS

3DS
1. LUIGIS MANSION 2
2. FIRE EMBLEM: AWAKENING
3. LEGO CITY: UNDERCOVER - THE CHASE BEGINS
4. NEW SUPER MARIO BROS 2
5. ANGRY BIRDS TRILOGY
6. SUPER MARIO 3D LAND
7. MONSTER HUNTER 3 ULTIMATE
8. THE LEGEND OF ZELDA: OCARINA OF TIME
9. MARIO KART 7
10. KINGDOM HEARTS 3D: DREAM DROP DISTANCE

PC
1. SIMCITY
2. THE SIMS 3: VUODENAJAT
3. BATTLEFIELD 3
4. THE SIMS 3: YLIOPISTOELÄMÄÄ
5. THE WALKING DEAD: THE TELLTALES GAMES SERIES
6. STARCRAFT II: HEART OF THE SWARM
7. THE SIMS 3
8. GRAND THEFT AUTO IV
9. THE ELDER SCROLLS V: SKYRIM
10. FAR CRY 3: BLOOD DRAGON

PS3
1. SLY COOPER: THIEVES IN TIME
2. NHL 13
3. THE WALKING DEAD: THE TELLTALES GAMES SERIES
4. FIFA 13
5. CALL OF DUTY: BLACK OPS II
6. GRAND THEFT AUTO IV
7. DEAD ISLAND: RIPTIDE
8. SHIN MEGAMI TENSEI: PERSONA 4 - ARENA
9. BATTLEFIELD 3
10. SKATE 3

PSP
1. RATCHET & CLANK SIZE MATTERS
2. LITTLEBIGPLANET
3. MODNATION RACERS
4. MOTORSTORM: ARCTIC EDGE
5. CARS 2
6. DAXTER
7. GRAN TURISMO
8. JAK & DAXTER: THE LOST FRONTIER
9. GOD OF WAR: GHOST OF SPARTA
10. KINGDOM HEARTS: BIRTH BY SLEEP

PSV
1. SOUL SACRIFICE
2. SLY COOPER: THIEVES IN TIME
3. GRAVITY RUSH
4. LITTLEBIGPLANET
5. UNIT 13: DIRECT ACTION
6. UNCHARTED: GOLDEN ABYSS
7. ASSASSINS CREED III: LIBERATION
8. PLAYSTATION ALL-STARS BATTLE ROYAL
9. LEGO HARRY POTTER: YEARS 5-7
10. CALL OF DUTY: BLACK OPS DECLASSIFIED

WII
1. SKYLANDERS GIANTS
2. LEGO INDIANA JONES 2: ADVENTURE CONTINUES
3. MARIO PARTY 8
4. SUPER MARIO GALAXY
5. WII SPORTS RESORT
6. JUST DANCE 4
7. LEGO BATMAN 2: DC SUPER HEROES
8. SUPER PAPER MARIO
9. LEGO LORD OF THE RINGS
10. NEW SUPER MARIO BROS

WII U
1. LEGO CITY: UNDERCOVER
2. NEW SUPER MARIO BROS U
3. CALL OF DUTY: BLACK OPS II
4. MONSTER HUNTER 3 ULTIMATE
5. ASSASSINS CREED III
6. JUST DANCE 4
7. BATMAN: ARKHAM CITY
8. NEED FOR SPEED: MOST WANTED
9. SKYLANDERS GIANTS
10. SPORTS CONNECTION

XBOX360
1. NHL 13
2. THE WALKING DEAD: THE TELLTALES GAMES SERIES
3. ANGRY BIRDS TRILOGY
4. TOMB RAIDER
5. FIFA 13
6. CALL OF DUTY: BLACK OPS II
7. DEAD ISLAND: RIPTIDE
8. FAR CRY 3
9. MAX PAYNE 3
10. ASSASSINS CREED III

Listat kootaan satojen pelikauppojen lähettämien myyntiraporttien pohjalta. Mukana ovat seuraavat pelikaupat: Anttila, CDON, Discshop, Expert, Gamestop, K-Citymarket, Kärkkäinen, Musta Pörssi, Viihdepysäkki, Prisma, Stockmann, Tekniset, Verkkokauppa, VPD ja Veljekset Keskinen.

Lähde: FIGMA


Assassin's Creed 3, Far Cry 3 siivittivät Ubisoftin miljardimyynteihin
H-Town, klo 08:00
Isot julkaisut siivittivät Ubisoftin liikevaihdon nousuun viime tilivuoden aikana, ranskalaisjulkaisija kertoo.

Aikaisemmin lähes puolet yhtiön liikevaihdosta tuottaneiden Just Dance -sarjan kaltaisten nk. casual-pelien osuus myynnistä laski noin neljännekseen. Yhtiön isojen ydinpelien myynti taas kasvoi 60 prosenttia viime vuodesta yhteensä 928 miljoonaan euroon, mikä nosti yhtiön kokonaisliikevaihdon n. 1,26 miljardiin euroon, jossa kasvua edellisvuodesta on yli 18 prosenttia.

Ubisoftin tulos taas kasvoi viime tilivuodesta yli 70 prosenttia 64,8 miljoonaan euroon.

Yhtiön viime vuoden kärkipelit olivat Assassin's Creed 3 12,5 miljoonan kappaleen myynnillä, Just Dance 4 8,5 miljoonalla myydyllä kopiolla sekä kuusi miljoonaa kappaletta myyty Far Cry 3.

Julkaisijan kokonaisliikevaihdon uskotaan kasvavan kuluvan tilivuoden aikana edelleen hieman yli 1,4 miljardiin euroon.

Lähde: Gamesindustry


EA hylkäsi verkkopassin
H-Town, klo 09:03
Julkaisija EA on kertonut lopettavansa kiisteltyjen verkkopassien käyttämisen peleissään.

Yhtiö hyödynsi verkkopassia peleissään muutaman vuoden ajan rajoittamaan käytettyjen pelien verkko-ominaisuuksia. Uusien pelien mukana toimitetun verkkopassin syöttäminen oli pakollista esimerkiksi Battlefield 3:n ja NHL-pelisarjan viimeisimpien osien verkkopelitoimintojen hyödyntämiseksi, minkä vuoksi käytettyjen pelien ostajien tuli ostaa erillinen verkkopassi voidakseen pelata verkossa.

EA:n mukaan verkkopasseista luovuttiin käyttäjiltä saadun palautteen vuoksi. Tulevaisuudessa kaikki EA:n uudet pelit toimivat myös verkossa normaalisti ilman verkkopassin syöttämistä tai ostamista.

Lähde: Venturebeat


DICEn Frostbite-pelimoottori kääntyy mobiililaitteille
H-Town, klo 09:00
EA on julkistanut Frostbite Go -projektin, jonka pyrkimyksenä on tuottaa mobiiliversio ruotsalaiskehittäjä DICEn luomasta Frostbite-pelimoottorista.

Esimerkiksi Battlefield-pelisarjan viimeisimpien osien taustalla hyrräävän pelimoottorin mobiilikäännöksen lupaillaan tarjoavan kehittäjille mahdollisuuden tuottaa todellisia Frostbite-kokemuksia keskeisille mobiilialustoille. Frostbite-sivustolla julkistetussa projektissa ei mainita mihin Frostbite-versioon mobiilikäännös perustuu, mutta myös pelimoottorin tuorein versio, Frostbite 3, odottaa ensiesiintymistään myöhemmin tänä vuonna ilmestyvän Battlefield 4:n kanssa.

Frostbiten todetaan olevan tätä nykyä EA:n käytetyin pelinkehitysalusta.

Lähde: Frostbite.com


GT6 jouluksi PS3:lle
H-Town, klo 19:50
Sony on vahvistanut jo aiemmin huhuillun tiedon Gran Turismo 6:n ilmestymisestä ensi joulumarkkinoille.

Äskettäin julkistettu Polyphony Digitalin kehittämä autoilupeli julkaistaan PlayStation 3:lle loppuvuoden tienoilla, mutta kaasujalkaa ei tarvitse pidätellä ihan koko loppuvuotta, sillä demoversion lupaillaan ilmestyvän konsolille jo heinäkuussa.

15 vuoden ikään yltäneen pelisarjan viimeisimmän osan kerrotaan tarjoavan julkaisussaan 1200 ajoneuvoa ja 33 rataa. GT6:n pellin alla hyrrää uudistettu pelimoottori, jonka kerrotaan koettelevan PS3:n rajoja ja tarjoavan kehittyneemmän fysiikkamallinnuksen mm. iskunvaimennukseen, aerodynamiikkaan ja renkaisiin.



Lähde: Sony


Rovio ryhtyy pelijulkaisijaksi Rovio Stars -brändin alla
H-Town, klo 16:55
Rovio Entertainment on julkistanut ryhtyvänsä julkaisemaan muiden kehittäjien pelejä Rovio Stars -nimen alla.

Menestyksekkään Angry Birds -brändin luoneen suomalaisstudion huhuiltiin jo tammikuussa ryhtyvän myös pelijulkaisijaksi, mutta virallista vahvistusta saatiin odottaa tähän päivään saakka. Alkuvuodesta liikkuneet huhut liittivät espanjalaisen 5 Ants -studion Tiny Thief -pelin Rovioon, ja nyt studio onkin vahvistanut julkaisevansa Tiny Thiefin toisena Rovio Stars -pelinä.

Ensimmäinen Rovio Stars -nimellä julkaistava peli on Lontoossa toimivan Nitrome-studion Icebreaker: A Viking Voyage, jonka kerrotaan ilmestyvän lähiaikoina iOS-alustalle.



Rovio Starsista kiinnostuneet kehittäjät voivat lähettää pelinsä arvioitavaksi Rovion verkkosivuston kautta.

Lähde: Rovio


Otsikot
Crytekin roomalaistoiminta Ryse on Xbox One -yksinoikeus  
Halosta tv-sarja Spielbergin tuella  
Suomalaisen Remedyn Quantum Break julkistettiin Xbox Onen kanssa  
Seuraava Xbox on Xbox One  
Seuraavat UFC- ja FIFA-pelit esillä uuden Xboxin kanssa  
Traileri esittelee Splinter Cell Blacklistin yhteistyötilaa  
Uuden Xboxin julkistuksessa uusi Forza, Illumiroom?  
Nvidian Shield-käsikonsolin ennakkotilaukset käynnistyivät  
Jälleenmyyjä lopetti ennakkotilaukset, Rainbow 6: Patriots peruttu?  
Suomen myydyimmät pelit ajalla 6.5.2013 - 12.5.2013  
Assassin's Creed 3, Far Cry 3 siivittivät Ubisoftin miljardimyynteihin  
EA hylkäsi verkkopassin  
DICEn Frostbite-pelimoottori kääntyy mobiililaitteille  
GT6 jouluksi PS3:lle  
Rovio ryhtyy pelijulkaisijaksi Rovio Stars -brändin alla  
Ace Attorney 5 Eurooppaan vain digilatauksena  
Google Play Games tuo saavutukset ja seuranhaun Androidille  
Uutta pelikuvaa Watch Dogsista  
Suomen myydyimmät pelit ajalla 29.4.2013 - 5.5.2013  
Veteraaniohjaaja haluaa tehdä Dead Space -elokuvan  
Lehti: Seuraava Xbox on Infinity  
Mass Effectin Paladin-pistoolista keräilyversio  
Bad Piggies sai uusia tasoja ja ominaisuuksia  
EA jatkoi Fifa-lisenssiä vuoteen 2022 saakka  
Insomniacin Fuse-räiskinnän demo saapui  
Palkkionmetsästäjä Lobo saapuu Injustice: Gods Among Usiin  
KILPAILU: Voita The Last of Us -peli + huppari ja juomapullo!  
Uuden Xboxin perustoiminnot toimivat ilman verkkoyhteyttä  
Borderlands 2:n kuudes hahmoluokka saapuu ensi viikolla  
WWE-kehittäjä peli Pacific Rim -elokuvasta  
Hae Peliplaneetasta
   


Sisällön tuottaa H-Town | Osta pelisi VPD:stä - Suomen paras pelikauppa | Mediakortti