Hyvä lukija, tiedän, että nyrkkisi ovat puristuneet jännityksestä valkoisiksi ja että häpeilemätön riemun kiljahdus on purkautumassa huuliltasi kuin ruotsin ehdot välttäneestä peruskoululaisesta, mutta pyydän - hillitse itsesi. Kyllä, kvasihistoriallinen reaaliaikastrategia, tuo peligenrejen viimeinen käymätön korpimaa, on saanut jälleen uuden yrittäjän. The WarChiefs on lisäosa vuonna 2005 julkaistulle Age of Empires III:lle ja jatkaa edeltäjänsä viitoittamalla tiellä uskollisesti kuin vanha ajokoira. Vastuun lisäristä jakavat samat patut kuin ennenkin, Ensemble Studios ja Microsoft, ja vähän samaa on kaikki muukin.
Ihan niin kuin vuonna '97, beibe!
 |
| Vali vali. |
Kaikilla peleillä, lisäosillakin, pitää olla "featureita". WarChiefsin täky ovat pelattavat intiaanikansat ja niiden sotapäälliköt. Uutta kampanjaakin on heitetty kehiin, mutta pohjimmiltaan kyseessä on "vähän lisää kaikkea ja uusi alaotsikkokin" -tyyppinen julkaisu. Pelillisesti aika vähän on muuttunut sitten sarjan kahden ensimmäisen osan. Tuttuun tapaan duunarit keräävät ruokaa, puuta ja jalometalleja, joilla pystytetään rakennuksia, rekrytoidaan sotilasyksikköjä, kehitellään teknologiaa ja hypätään aikakausissa. Kun kriittinen massa on saavutettu, voi alkaa jyrätä vastustajan pytinkejä.
WarChiefs tuo uutuutena eurooppalaisten ja ottomaanien rinnalle irokeesit, sioux't ja atsteekit pelattavina kansoina. Näillä kaikilla on luonnollisesti muutama toisistaan marginaalisesti eroava sotilastyyppi ja pieniä eroja taktiikassa: atsteekit suosivat jalkaväkeä, sioux't ratsuväkeä, irokeeseillä taas saa käyttöönsä tykkejäkin. Intiaanikansoja johtaa sotapäällikkö, joka vastaa eurooppalaistaa tutkimusmatkailijaa. Päälliköillä on odotuksen mukaisesti omat erikoiskykynsä kuten villieläinten kesyttäminen, mutta niiden käyttö on ainakin pikapeleissä melko turhaa. Kuolemattomuutensa johdosta kansakuntien heerokset sopivat kuitenkin hyvin tiedustelijoiksi. Liian monta lyijynamia nauttinut pääjeppe putoaa tantereelle goottihenkisen elämä on tuskaa -kirjelmän kera, mutta pienten päiväunien jälkeen leikki voi jatkua.
 |
| Napakka trankebiitti tyhjentää lattian, mutta Hirnuva Kotka osaa bilettää yksinkin. |
Yksikkötyyppien häkellyttävästä määrästä huolimatta eri kansakunnilla pelaaminen ei tunnu kovinkaan erilaiselta. Intiaaneilla on bonuksia tuottava juhannuskokko ja nopeita juoksijoita, kun taas valkonaamat luottavat enemmän tykistöön ja laivastoon. Ihmispelaajaa vastaan näillä nyansseilla voi olla taktista merkitystä, mutta tekoälyn kanssa numerot ratkaisevat. Vankka tuotanto ja riittävän suuri armeija ovat voiton avaimet ja lukko. Mielenterveydestään piittaamattomat voivat yrittää järjestää joukkojaan muodostelmiin, mutta ensimmäisen yhteenoton jälkeen pakka on sekaisin kuin korttitehtaassa keskilännen tornadovyöhykkeellä. Jos haluaa oikein hifistellä, tukiaseet voi ehkä järjestää omaksi muodokseen. Muut voi huoletta lähettää eteenpäin sotilaallisessa häröpallossa ja odotella sitten savun hälvenemistä.
Age of Expansions
 |
| Sotakirves alas tai tulee musketista pipoon. |
WarChiefsin arvosteleminen on vähän niin kuin yrittäisi kuvailla paahtoleivän makua. Ei paha, mutta onhan näitä tullut syötyä. Age of Empiresin pelimekaniikka on aina ollut ihan toimivaa, mutta kun sarjassa on kuusi toisistaan vain pintapuolisesti eroavaa peliä ja lisäosaa, haukotusta on vaikea estää. Asiaa ei auta sekään seikka, että erilaisia klooneja on markkinoilla vähintään saman verran.
Olisi helppoa päättää arvostelu tähän.
Jos pidit edellisistä, pidät luultavasti tästäkin. Mutta kaikki eivät ole pelanneet n + 1:tä kevyttä tosiaikanaksuttelua, ja ehkä juuri näille RTS-neitsyille WarChiefs on omiaan. Vuosien saatossa Ensemble Studios on hionut luomansa kaavan liki täydelliseksi. Ja on WarChiefsillä hetkensä paatuneemmankin pelaajan käsissä. Kun kenttätykin laukaus vie mukanaan kolme murhanhimoista punanahkaa, sisäinen sadistini hehkuu tyytyväisyyttä. Meritaistelun paukkeessakin on oma hohtonsa, vaikka laivat liikkuvat kuin pelinappulat laudalla ja niiden 3D-mallit sekoittuvat toisiinsa.
 |
| 400 kiloa nötköttiä ja siirrymme avaruusaikaan. |
Silti, vaikka kuinka yrittäisi olla laupea, siitä ei pääse yli eikä ympäri, että WarChiefs on hengetön ja hetkessä unohtuva tekele. Mielummin tätä pelaa kuin turpaan ottaa, mutta vain juuri ja juuri. Resurssien kerääminen on ärsyttävää kilpajuoksua, aikakausien erot ovat pinnallisia ja taistelut ovat sotkuista numeropeliä. Kotikaupungista saatavien tavara- ja joukkokuljetusten on kai tarkoitus tuoda taktista syvyyttä muuten lähinnä hiirikäden nopeutta mittaavaan varustelukilpaan, mutta koko systeemi tuntuu irralliselta. Ottaisinko neljä siviiliä vai kuusi kiväärimiestä, tai ehkä käytän kysy tykistöä -oljenkorren.
Uudistus on ruma sana
Lisää samaa uudessa paketissa tuntuu olevan sotapäälliköiden sana, vaan turhapa siitä on enempää kitistä. Pelijulkaisijalle merkitsee vain
vox populae eli suomeksi rahavirtojen suloinen liplatus, ja nämähän ovat aina myyneet hyvin. Länkkärien, inkkarien ja länkkärimielisten inkkarien riitaisa rinnakkaiselo on pikselikoristelua vaille sitä samaa kuin vanhalla mantereella, mutta jos vanha suola janottaa ja exän uudet vaatteet saavat sydämen pamppailemaan, niin ei muuta kuin kosiolle.
 |
| 1492: Parakiitin karkotus. |
Meille muille WarChiefsin tarjoama pelikokemus on aivan liian monesti nähty, koettu ja uninstalloitu. Jos pelattavien intiaanikansojen ymppääminen peliin on "innovatiivisten RTS-kokemusten" tarjoamista, niin minä olen Istuva Härkä. Ugh, valkoinen mies puhuu kaksihaaraisella kielellä.
Timo Koskinen
Peliplaneetta.net
AoE III Warchiefs -demo
Arvostelija:
Timo Koskinen
