Unohda pelilaudat, korttipakat, tikkataulut, biljardipöydät ja muu turha rekvisiitta, Nintendo on pakannut tuon kaiken ja paljon enemmän yksiin, kauniisiin kuoriin. Vaan onko vanhassa sittenkin vara parempi?
Ajalta ennen videopelejä
 |
| Tuoppi käteen ja tunnelma on kuin pubissa ikään. |
Elämässä tulee aina silloin tällöin eteen hetkiä, jolloin zombien lahtaaminen alkaa maistua puulta, hiirikättä kolottaa ja tarjolla oleva peliseurakin on sitä ikäluokkaa, jolle sanasta "toimintapeli" tulee ensimmäisenä mieleen Kymmenen Tikkua Laudalla. Hätiin rientää Nintendo 42 All-Time Classics -kokoelmallaan, joka nimensä mukaisesti sisältää 42 enemmän tai vähemmän tuttua kortti-, lauta- ja pubipeliä Ristiseiskasta Dartsiin ja Kimblestä keilaukseen.
Pelejä pelataan DS:n kosketusnäytöltä, ylemmän ruudun sisältäessä vaihtelevaa tietoa esimerkiksi pelijärjestyksestä ja pelaajien pisteistä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä tarkoittaa korttien tai pelinappuloiden raahaamista kynällä haluttuun paikkaan, tai esimerkiksi Dartsin tapauksessa tikasta kiinni ottamista ja heilautusta ylänäytöllä sijaitsevaa taulua kohti. Homma toimii vallan mainiosti ja madaltaa varmasti kokeilukynnystä myös vähemmän pelanneiden keskuudessa.
Palkinnoksi hyvä mieli
 |
| All in! |
Paketin ongelmaksi muodostuukin lähinnä sisältö. Suurin osa peleistä on lähtökohdiltaan moninpelejä, joita toki pääsee pelaamaan tekoälyvastustajia vastaan. Joidenkin taitopelien (mm. shakin) kohdalla tämä vielä toimii, mutta suurinta osaa ei konetta vastaan yksinkertaisesti kiinnosta pelata. Varsinaisia yksinpelejä ei ole kuin kolme (Pasianssi, Mahjong ja Escape), joiden lisäksi löytyy nippu erilaisia haasteita, kuten "heitä 200 pistettä Dartsissa" tai "voita 500 pelimerkkiä Blackjackissa". Haasteiden suorittamisesta saa palkkioksi muutaman pikselin kokoisia ikoneita, joista oman profiilikuvansa voi valita. Houkuttelevampiakin vaihtoehtoja olisi varmasti löytynyt, mutta onneksi haasteet itsessään ovat sentään pääasiassa hauskoja.
Yksinpelien ja haasteiden lisäksi tarjolla on eräänlainen uramoodi, joka on rakenteeltaan hieman kuin lautapeli itsessäänkin. Ideana siinä on kerätä leimoja pelaamalla määrättyjä pelejä määrätyssä järjestyksessä. Seuraavan pelin pariin pääsee kerättyään kolme leimaa ja näitä taas jaetaan voitosta kolme kappaletta, hopeasta kaksi ja muista sijoituksista yksi. Välillä tämä rasittaa, sillä pelit vaihtelevat kestoltaan varsin runsaasti (vertaa vaikkapa paria pokerikierrosta shakkiin), ja lisäksi osa peleistä perustuu täysin tuuriin. Kyseisissä tapauksissa parhaimmillaan kolme erää samaa lajia tekoälyä vastaan alkaa olla yhdeltä istumalta jo hieman liikaa. Leimoja keräilemällä aukeavat kuitenkin loputkin aluksi lukittuina olleista peleistä, joten palkinnot sentään ovat haasteita paremmin kohdallaan.
Shakki, Matti ja Teppo
 |
| Syö tai tule syödyksi. |
Yksinpelin lisäksi tarjolla on moninpeliä niin lähiverkossa kuin netin välitykselläkin, Pictochatilla höystettynä tai ilman. Jostain täysin käsittämättömästä syystä moninpeli samalta koneelta ei kuitenkaan onnistu. Rajoitus on raivostuttava, sillä iso osa peleistä on vuoropohjaisia ja kun DS:n mukana vielä toimitetaan kaksi stylus-kynääkin, ei edes näitä tarvitsisi kierrättää kädestä käteen.
Suosittelisin 42 All-Time Classicsia varauksetta kesämökeille ja ajantappoon esimerkiksi pitkillä matkoilla, mikäli useampi pelaaja olisi päästetty saman koneen ääreen. Tilanteet, joissa kyseinen kokoelma todennäköisimmin kaivetaan esiin kun ovat mitä todennäköisimmin juuri niitä, joissa useampia koneita tai verkkoyhteyttä ei ole saatavilla. Tekoälyä vastaan pelaaminen taas on niin laiha korvike aidoille ihmisvastustajille (etenkin saman pöydän, laudan tai koneen ääressä istuville), ettei sitä voi suositella kuin pelien opetteluun tai satunnaiseen pelailuun. Tällaisenaan sisällöltään varsin monipuolinen paketti jäänee siis lähinnä väliinputoajaksi. Mikäli klassikkopelit kuitenkin kiinnostavat ja lähipiiristä löytyy toinenkin DS, voi loppuarvosanaan lisätä helposti kymmenen pistettä ja harkita hankintaa siltä pohjalta.
Pasi Piispa
Peliplaneetta.net
Arvostelija:
Pasi Piispa
