Brothers In Arms on ainakin jollain tasolla tositapahtumiin perustuva toisen maailmansodan tiimipohjainen sotapeli maustettuna kevyillä strategisilla elementeillä. Sitä ei millään muotoa haluaisi näin heti kättelyssä lähteä kitisemään pelin aihealueesta, sillä sehän ei pelin hyvyyteen tai huonouteen sinällään vaikuta, mutta silti jukoliste - toinen maailmansota! Kaikki kyseiseen aikakauteen ja siihen sijoittuviin peleihin kyllästyneet käsi ylös. Aivan, minunkin puolestani pelifirmat voisivat jo pikkuhiljaa alkaa keksiä jotain muitakin syitä lyijyn kylvöön kuin tuon ainaisen WWII:n.
 |
| Luotettavat kaverit ovat kaikki kaikessa. |
Pelaaja omaksuu ylikersantti Matt Bakerin roolin ja pääsee komentamaan 101. divisioonan laskuvarjojääkäreistä koostuvaa joukkuettaan kaukana vihollislinjojen takana. Pelin kahdeksaantoista tehtävään jakautuvat tapahtumat saavat alkunsa juuri ennen Normandian maihinnousua aavistuksen pieleen menevästä laskuvarjohypystä, ja päättyvät viikkoa (noin 10 tuntia peliaikaa) myöhemmin Carentan pikkukaupungin onnistuneeseen valloitukseen kukkula 30:lla. Matkaa halki Ranskan maaseudun väritetään lyhyillä välivideoilla, tiimin jäsenten keskusteluilla sekä Bakerin monologeilla. Tunnelma ei kovasta yrityksestä huolimatta missään vaiheessa yllä lajityypin parhaiden pelien tasolle, mutta sen verran uskomattomia juttuja matkalle kuitenkin mahtuu, että ei voi kuin hattua nostaa asianomaisille, mikäli pelin tapahtumat vastaavat vähääkään todellisuutta.
Ei sotaa ilman sakemanneja
Ensisilmäykseltä BIA on kuin mikä tahansa umpimähkään pelihyllystä vetäistävä WWII -räiskintä: kaikki ne samat aseet, viholliset ja miljööt jotka on nähty aiemmin jo miljoonassa pelissä ja elokuvassa, ovat jälleen läsnä. Kliseinen henkilögalleria kaikkine ”omalaatuisine persoonineen” on periaatteessa tuttu jo ennen pelin asentamista ja mahtipontisuutta tapaileva musiikkikin on kuultu niin moneen kertaan, että se kuulostaa jo melkeinpä parodialta. Luojan kiitos Omahalla ei sentään enää käydä ryynäämässä. Muutaman miehen kamppailuun keskittyvän pelin mittakaava on muutenkin vähemmän eeppinen kuin muissa vastaavissa peleissä.
 |
| Hyvät tuliasemat ovat kaiken A ja O. |
Toiminta on hyvin yksinkertaistettua, eikä esimerkiksi kulmien taakse kurkistamista tai edes ryömimistä ole pelissä mukana lainkaan. Kyykistyminen ja realistisesti aseen piippua pitkin tähtääminen sentään onnistuvat. Pelin enemmän tai vähemmän oikeiden tapahtumapaikkojen mukaan mallinnetut ympäristöt ovat usein keskimääräistä Kunnian Mitalia vähemmän putkimaisia, mutta muutaman talon, pihan tai pellon käsittävissä kokonaisuuksissa ei juuri eksymään pääse. Avarammat kentät kostautuvat luonnollisesti grafiikassa, joka on muutenkin väännetty selkeästi Pleikkarin rajattuja tehovarantoja silmälläpitäen. Myös muissa peleissä tiuhaan nähtäviä käsikirjoitettuja kohtauksia on totuttua vähemmän.
Veljet aseissa
 |
| Oikein kohdistetulla aluetulella viholliset saa suojautumaan, jolloin pelaajalla on hetki aikaa hyökätä näiden sivustaan. Punaiset pallot kuvaavat vihollisiin kohdistuvan paineen määrän. |
Pelaajan rinnalla juoksee pelin edetessä alati kasvava joukko taistelutovereita, mutta pääseepä pariin otteeseen käskyttämään ihan tankkiakin. Komentaminen on sopivan yksinkertaista ja helppoa: oikea hiirenkorva pohjassa osoitetaan ryhmille summittaiset etenemis- ja ampumiskohteet, jonka jälkeen äijät siirtyvät oma-aloitteisen tekoälyn voimin toisiaan suojaten parhaaksi näkemiinsä tuliasemiin. Kavereita voi komentaa rynnäköimään tai antamaan suojatulta, ja nappia painamalla jengin saa taas seuraamaan johtajaa. Valitettavasti komentoja saa joskus kiljua useampaankin otteeseen ennen niiden perillemenoa. Omien hyvinvoinnista ei juuri tarvitse välittää, sillä kunhan itse onnistuu raahautumaan yhtenä kappaleena kentän loppuun, nousevat kaikki henkensä heittäneet kaveritkin haudasta. Ihan kiva, mutta tunnelmaa ja omista välittämisen fiilistä moinen nakertaa.
 |
| Situational awareness –moodin ilmakuvasta saa paremman käsityksen ympäröivästä alueesta. |
Sujuvan käskytysjärjestelmän tehokas hyväksikäyttö on varsinkin vaikeimmilla vaikeustasoilla elinehto, sillä pitkin peltoja ei pitkään pääse kirmaamaan ilman ylimääräisiä henkireikiä. Kohtuullisen pätevällä itsesuojeluvaistolla siunatut vastustajatkaan harvemmin singahtelevat päättömästi sinne tänne, vaan pitävät asemiaan siellä, mihin ei pelaajan luoti kanna. Pelin keskeisiä teesejä onkin löytää hyviä tuliasemia, saada viholliset raivokkaalla aluetulella suojautumaan ja kiertää varovasti näiden selustaan tai sivulle. Pelin voi halutessaan myös pausettaa, jolloin kuvakulma siirtyy lintuperspektiiviin. Vaikka pysäytystilassa ei voikaan jakaa komentoja, antaa se silti mukavan edun sopivien taktiikoiden sommittelussa. Hankala käyttöliittymä ja jähmeä kamera vain tekevät hyvästä systeemistä aavistuksen ikävän käyttää.
Vapaan savettamisen sijaan pelitilanne tallennetaan automaattisesti muutaman kerran tehtävässä, mutta onneksi välietapit ovat juuri sopivan mittaisia, jotta kuolon korjatessa ei pääse pahemmin turhautumaan. Kolmen epäonnistuneen yrityksen jälkeen peli vielä tarjoutuu latauksen yhteydessä avokätisesti lääkitsemään koko tiimin priimakuntoon. Vaikka oikea sota olikin varmasti julmaa ja armotonta, on pelitiimi sentään ymmärtänyt tekevänsä viihdettä.
Seuraa vaille
 |
| Tankilla saa isommankin vihollisryppään nopeasti kylmäksi. |
Moninpelimuotoja (LAN ja netti) on tarjolla tasan yksi, jota sitäkään en päässyt kokeilemaan kun Ubi.com:in pelipalvelimelta ei jostain syystä löytynyt kovasta yrityksestä huolimatta lainkaan peliseuraa. Tiedä sitten mikä mättää, vai eikö peli sitten vain kiinnosta ihmisiä, mutta paikalla ei siis todellakaan ollut ristin sielua. Ohjekirjasta lunttaamalla maksimissaan neljän pelaajan joukkuepohjainen systeemi, jossa kukin komentaa omaa AI-porukkaansa, kuulosti kuitenkin erinomaisen mielenkiintoiselta ja omaperäiseltä systeemiltä.
Brothers In Armsin ydinpeli-idea ajatusta vaativasta, mutta samalla helposti omaksuttavasta sodankäynnistä on funtsittu ja tasapainotettu erinomaisesti. Taktiset elementit on naitettu hyvin perinteisempään räiskintään ja yhdistelmä on sekä uniikki että toimiva. Sääli, että pelin grafiikka, juoni ja tunnelma eivät yllä läheskään samalle tasolle. Yksinpelikampanja on myös armottoman lyhyt, joskin uudelleenpeluu kovemmilla vaikeustasoilla melko dynaamisen pelattavuuden vuoksi ei ole täysin mahdoton ajatus. Silti sitä toivoisi jo välillä jotain toistakin sotaa käsitteleviä pelejä - onhan ihmiskunnan historia sotia täynnä. Minkä tahansa näistä saa allekirjoittaneen mielestä kääntää peliksi, kunhan toinen maailmansota ja tietyin varauksin myös Vietnamin sota unohdettaisiin nyt edes hetkeksi.
Teppo Lähtinen
Peliplaneetta.net
Arvostelija:
Teppo Lähtinen
