Vaikka maailma on täynnä niin hyviä kuin huonojakin selviytymiskauhupelejä, täytyy sanoa että nyt olen huolestunut. Valtavirran kauhuelokuvat jämähtivät pitkäksi aikaa teinikauhuvaiheeseen ja ovat monilta osin siinä yhä, ja nyt joku yrittää tehdä saman tempun kauhupeleille. Kauhun Oppituntien (The Faculty) jalanjäljissä kulkeva Obscure alkaa vauhdikkaalla hittibiisillä ja esittelee nopealla tahdilla kliseisiä teinejä kliseisessä koulussa, jossa alkaa tapahtua jotain ikävää. Parhaiden teinikauhuperinteiden mukaan päähenkilöt ovat totaalisia tyhjänpäiväisyyksiä eivätkä "kauhut" ole tippaakaan pelottavia.
Luokkatoverit lahtausvaarassa
 |
| Tavallisia aseistettuja teinejä. |
Obscure on häpeilemätön klooni Resident Evileistä. On pimeä hirviöiden täyttämä pelialue jossa liikutaan ja jossa suurin osa ovista on aluksi suljettuja. Juonta kuljettavat tai muuten vain ystävällismieliset hahmot ilmestyvät tyhjästä silloin kun on tarve ja katoavat yleensä saman tien. Psykologista kauhua luodaan - yritetään luoda - kaiken maailman vanhoilla päiväkirjoilla ja muistiinpanoilla, ja välillä katsotaan rakeisia videopätkiä. Residentistit ovat kuin kotonaan, ainakin jos ulosottomies on käynyt vierailulla ja vienyt pois jännityksen ja painostavan ilmapiirin. Kerran meinasin saada pelin aikana sydänkohtauksen, muuten oli tasaisen harmaata.
 |
| Lyömäaseilla voi hakata myös varsin suvaitsevaisia kavereitaan. |
Kuten sanottua, alkaa peli svengaavalla biisillä jota voisi kuunnella vapaaehtoisestikin. Alkuvideo vetää kliseisyydestään huolimatta mukaansa välittömästi, aivan kuten pettymys iskeytyy tasaisen varmasti takaraivoon noin puolen tunnin pelaamisen jälkeen. Hahmojenkehitys rajoittuu alkuvideoon ja lyhyihin profiileihin pelin valikoissa, eikä porukasta välitä sen peellä alkavan sanan vertaa. Tämä ratkaisu on suoraa seurausta pelin erikoisesta erikoisuudesta eli siitä, että pelihahmoja on viisi ja he voivat kuolla lopullisesti ilman että peli päättyy. Katraasta ohjataan itse yhtä ja yksi tulee perässä joko tietokoneen tai kaverin ohjaamana. Hahmoa voi vaihtaa nappia painamalla, joskaan ei yhtä kätevästi kuin GameCuben Resident Evil Zerossa, sillä jos Obscuressa jättää hahmon jonnekin, ei hänen pöksyihinsä voi siirtyä ennen kuin käy hänet sieltä jostain hakemassa. Muut hahmot odottavat milloin missäkin keskusaukiolla ja jos onnistuu tapattamaan kaksi aktiivista hahmoa, tulevat reservit automaattisesti käyttöön.
Jokaiselle hahmolle annetaan omat aseet, kun ammukset ja muut tavarat taas pysyvät yhteisessä inventaariossa. Ratkaisu on hyvä ja aseiden vaihtelu helppoa. Kaksi hahmoa tietää paitsi tuplasti tulivoimaa, myös kahta erikoiskykyä, joiden olemassaolo on ainoa asia miksei kolmea viidestä kannata tapattaa huvin vuoksi. Erityistaidot helpottavat peliä tietyissä tilanteissa, mutta eivät ole koskaan pakollisia etenemisen kannalta. Itse jämähdin tyttöön joka heittelee ilmoille pieniä vihjeitä ja nörttipoikaan joka kertoo yliluonnollisen varmasti onko huoneessa tarpeellisia esineitä jäljellä. Kun nörde kuoli kymmenennen kerran pelin loppuvaiheessa, päätin jättää testimielessä lataamatta ja otin hänen tilalleen mestaritiirikoijan. Tuli tyhjä olo. Ominaisuutta tuli ikävä, hahmoa taas ei. En tiedä mitä pelintekijät ajavat takaa sillä että hahmot saattavat kuolla oikeasti, sillä ominaisuus on kierrettävissä - ja se kannattaa kiertää - vanhoihin latauksiin palaamalla.
Tuoleihin on juupelin kiva kompastua
 |
| Hirviöillä ei ole ihoa... mitä juoni taakseen kätkee? Pah. |
Resident Evilistä peli eroaa lähinnä sillä, ettei suurin osa hirviöistä ole zombeja. Äärimmäisen inhottavien mato-örmelien lisäksi hyvää on varsinaisesti vain se, että hirviöt vääristävät ympäröivää maailmaa pelaajan kimppuun hyökätessään. Efekti on kohtuullisen ikävä ja nimenomaan hyvässä mielessä. Muutoin hirviökaarti on tyhjänpäiväistä lahdattavaa eikä edes erityisen pelottavaa sellaista, mikä johtuu varsinkin siitä että pelihahmot eivät pelkää heitä ollenkaan. Ammuskelun lisäksi viholliset voi tappaa valolla, mikä tarkoittaa käytännössä muutamaa kohtaa joissa koulun ikkunat voi hajottaa - tosin vain sellaiset ikkunat, joissa ei ole verhoja tai muuta vastaavaa edessä. Olenko tyhmä minä vai joku muu: päästääkö täysin kirkas lasi-ikkuna enemmän valoa sisälleen rikkinäisenä?
Pelissä ei ole uskottavuutta, ei yleismaallista eikä sisäistä sellaista. Valikoiduilta osiltaan peli on toki realistisempi kuin kilpakumppaninsa, sillä ikkunoiden lisäksi myös juoma-automaatteja voi rikkoa ja esimerkiksi oven lasisen osan voi lyödä rikki, jotta lukon voi aukaista toiselta puolelta. Tuoleja voi työnnellä ja sitä rataa. Suurin osa koulua on kiinteää kiveä, eikä likimainkaan kaikkea "oikeasti" haurasta saa rikki, puhumattakaan siitä että ovet voisi aukaista haulikolla. Ainoa selkeästi uskottava asia on loppujen lopuksi se, että amerikkalaisesta koulusta löytyy runsaasti tuliaseita, ammuksia ja muuta kättä pidempää.
 |
| Pelin typerimmässä kohdassa kiroillaan lattian ja äkkikuolemien parissa. |
Myös ongelmanratkaisupuoli yrittää pysyä realistisella linjalla ja painotus on jälleen sanalla yrittää. Pelissä ei nähdä ylilyöntejä tyyliin "päästäksesi huipputeknisen laboratorion sisään, on sinun räpellettävä jättiläisshakkia lastenhuoneessa ja varottava räjähtäviä kaasuansoja". Mutta jos paperimukeja on rajoittamaton määrä ja yksi paperimuki kestää happoa kolmekymmentä sekuntia, ei ole kovin loogista ottaa tököttiä vain yhteen mukiin ja lähteä juoksemaan tuhatta ja sataa. Toisaalta ärsyttää se, että vain hetkeä aiemmin sitä tuli siemaistua peltiseen tölkkiin pakattua energiajuomaa... jota saa muuten jokaisesta juoma-automaatista tasan yhden tölkin, vaikka omat silmät muuta väittäisivät. Valikoitu ja tiukan rajoitettu realistisuus tekee pelistä epärealistisemman kuin kilpakumppaneistaan, ainakin jos minulta kysytään.
Ei susi, mutta pikkuhukka
 |
| Aargh! Omituinen fallossymbolihämähäkki käy käsiksi! |
Kaikesta huolimatta pelin pelaaminen on kohtuullisen viihdyttävää. Koulualue on sen verta pieni, ettei paikasta toiseen ravaaminen käy pitkäveteiseksi. Räiskiminen on paikoitellen ihan mukavaa ja ongelmat ovat riittävän yksinkertaisia, jottei pelaaja jumitu pitkäksi aikaa paikoilleen. Ohjauspuoli on erinomaisessa kunnossa kaikessa yksinkertaisuudessaan. Ennalta arvattava juoni on huono sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta tapahtumat liikkuvat niin liukkaasti ettei se hirmuisesti haittaa. Pelkoa peli ei herätä, eikä edes peliarvostelijoiden ammattitautina tunnettu eikö-tämä-lopu-ikinä-fobia päässyt pukkaamaan päälle. Ensimmäiseen pelikertaan kuluu vähintään neljä ja korkeintaan kuusi tuntia, jonka jälkeen pelin voi heittää vaikka seinään.
On todellinen saavutus ettei saa meikäläistä pelkäämään tai edes hätkähtelemään. Pelasin peliä pilkkopimeässä keskellä yötä ilman häiriötekijöitä, mutta kun ei, niin ei. Itse peli on todella pimeä ja monesti valonlähteinä ovat vain aseisiin teipillä kiinnitettävät taskulamput, grafiikka on riittävän hyvää ja yksityiskohtaista, musiikki on yleensä aivan perushyytävää ja hyviä aavemaisia ääniefektejä käytetään silloin tällöin. "Se jokin" on sitä jotain, mitä tästä sopasta puuttuu - siis juonen ja hahmonkehityksen lisäksi. Parhaimmat oivallukset ovat tyhjästä ilmestyvät hirviöt silloin kun pelaaja yrittää tiirikoida lukkoa, mutta siihenpä jää tämän tuotteen pelkokertoimet.
Unohdukseen vaivu, lapsonen
Noin viisi ja puoli tuntia sain peliin tuhlattua, ja siinäkin oli reilu puolituntinen ylimääräistä harhailua kun luulin tarvitsevani esineen jota ei ollut olemassakaan. Läpäisyn jälkeen saa uudet asut kaikille hengissä selvinneille, pari musiikkivideota, pelin teosta kertovan videopätkän ja sen sellaista. Kylläpä menivät rahat hukkaan, sanoisin, jos olisin tästä jotain maksanut. PlayStation 2:lle on saatavana paljon parempaakin, kuten palvomani
Project Zero II: Crimson Butterfly. Obscurea suosittelen korkeintaan heille joiden mielestä Scream on kauhua eikä komediaa ja Jeepers Creepers on yksi kaikkien aikojen kauhuspektaakkeleista.
Obscure-demoJari Peltonen
Peliplaneetta.net
Arvostelija:
Jari Peltonen
