Realistisista toimintapeleistä on hirmuinen ylitarjonta ja samaa voi sanoa realistisista toimintapeleistä, joiden kannessa lukee Tom Clancy. Järjestysnumerostaan huolimatta nimihirviö Tom Clancy's Rainbow Six 3: Black Arrow - jonka mukana muuten tulee traileri seuraavasta TC-pelistä eli Ghost Recon kakkosesta - ei ole edes oman sarjansa kolmas peli, vaan niin sanottu lisäosa Rainbow Six 3:lle. Konsolityyliin peli toimii ilman alkuperäistä peliä, mistä huolimatta kuluttajat saavat tuotteen puolta alhaisempaan hintaan. Varjopuolena lisäosa-leima on antanut pelin tekijöille luvan löysäillä erityisesti yksinpelin suhteen.
Sarjassamme perinteistä soopaa
 |
| Yksinään ei viitsi ammuskella. |
Terroristit ovat niin tyhmää sakkia, että ihan päätä särkee. Sataan kertaan olen jo pelkästään minäkin heidän ydinpommin kaappaussuunnitelmansa estänyt, mutta aina he jaksavat samaa yrittää. Taas olivat koonneet pari sataa kätyriä koolle ja yrittivät sitten paria miljoonaa ihmistä jostain syystä tappaa - en muista enää tarkalleen miksi, mutta ei se oikeastaan mitään miksikään muuttanut. Ammuin ne kaikki, joten voit sinäkin rakas lukija nukkua yösi ihan rauhassa. Ruumiita makaa välimeren rannikolla ja Itä-Euroopassa, niin junatunneleissa, vanhoissa linnoissa, hotelleissa kuin epämääräisessä tukikohdassakin. Sateenkaari kuus! Iskujoukko uus!
 |
| Aseissa on suoraan sanottuna munaa. |
Oletko ikinä pelannut silmistä kuvattua räiskintäpeliä? RS3: Black Arrow kuuluu siihen kastiin, jossa ammutaan ihmisiä ja jossa on realistiset aseet ja kranaatteja tyyliin valo, savu ja jyty. Aseita on iso kasa ja niistä saa valita omansa ihan miten mielii, yhden ison ja yhden pienen. Jotkut tykit tärisyttävät ruutua niin, ettei niillä voi ampua ollenkaan jos oletetaan että osuminen ja pelitapahtumien seuraaminen ovat tärkeimpiä tavoitteita. Lyhyitä sarjoja paikaltaan ampuessa osuu paremmin kuin liipaisin pohjassa ympäriinsä juosten, varsinkin kun juostessa tähtäinympyrä kutistuu vaivaiseksi pisteeksi. Realistista ja ihan toimivaa. Noin muuten peli on keskinkertaisen näköinen paukuttelu kehnolla juonella putkimaisissa kentissä.
Turha peli Black Arrow ei ole yhdestä selkeästä syystä. Alkuperäinen Rainbow Six 3 on yksi Xbox Liven suosituimmista peleistä, joten päivitetylle ja edulliselle ei-ihan-jatko-osalle on olemassa selkeä tilaus. Yksinpelikampanja on puolihuolimattomasti väsätty kliseinen ja erittäin lyhyt räiskyttely, jonka vuoksi pelistä ei kannata maksaa edes sitä reilua kolmea kymppiä jota tästä käsittääkseni pyydetään. Melkein voi sanoa että peliä ei ole tarkoitettu lainkaan yksinpelattavaksi, sillä yksinpelitehtäviä pääsee pelaamaan neljän pelaajan voimin Livessä ja lähiverkossa sekä kahdestaan kotisohvalla jaetulla ruudulla. Eivät tehtävät tosin paljoa linjoillakaan parane, ellei eksy erityisen hyvään seuraan.
Päälle liimattua sooloilua
 |
| Ilman Liveä jaettukin ilo on vain puoli iloa. |
Jos nyt kuitenkin tarttuu ohjaimiin yksinään, löytyy pelistä pari huomionarvoista seikkaa. Tiimikavereiden ohjastaminen on tärkeää, selkeää ja kaikin puolin mallikelpoisesti tehtyä. Helpoin komennoin kaverit saa siirrettyä minne haluaa ja tekemään mitä täytyy, tai yksinkertaisesti seuraamaan tai pysymään paikoillaan. Tarvittaessa he suorittavat valmiiksi ohjelmoituja tehtäväsarjoja, kuten oven aukaisemista, valokranaatin sinne heittämistä ja syöksymistä sisään. Komennot voi antaa myös siten, että kaverit valmistautuvat niihin ja suorittavat ne vasta sitten, kun erillinen käsky kuuluu. Kuten jo harjoitustilakin ehdottaa, voi tällä tavalla syöksyä terroristien täyttämään huoneeseen kahdesta suunnasta yhtä aikaa.
Peli on niin realistinen kuin pelit voivat parhaimmillaan/pahimmillaan konsoleilla olla. Laaki ja vainaa on käytännössä homman nimi, eikä pelaaja ole itse mikään erikoistapaus, vaan tapaa kupsahtaa kahdessa sekunnissa kun tilanne riistäytyy hallinnasta. Yksinpeli on vaikea, eikä tallentaa saa montaa kertaa kentässä. Peli on myös ylikäsikirjoitettu ja tekee uusia ennätyksiä putkimaisten putkijuoksujen putkimaisuudessa, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että tilanteet lakkaavat olemasta vaikeita kun ne oppii ulkoa. On todella turhauttavaa huomata muistavansa jo alitajuisestikin sen, mihin pyssynpiippu pitää kääntää seuraavan kolmen askeleen jälkeen ja mihin heti sitten seuraavaksi.
 |
| Kartat ovat samat, pelasipa yksin, kaksin tai kuudentoista pelaajan kesken. |
Käsikirjoitus antaa vihollisille erinäistä tekemistä, kuten esteen takana kurkistelemista ja pakoon juoksemista, jos tilanne näyttää liian ikävältä. Tyhmiä kuin saappaat he kuitenkin ovat, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Aseita esimerkiksi ladataan kaikessa rauhassa ryhdikkäässä asennossa samalla kun puolen metrin päässä seisova pelaaja vie tähtäintä rauhallisesti otsan kohdalle ja laukaisee. Joskus kässäri pettää ja tyyppi saattaa vaikkapa juosta pelaajan ohi tätä huomaamatta, jolloin pahista voi ammuskella selkään jonkin aikaa ennen kuin kässäriä on noudatettu tarpeeksi ja hänen tekojärkensä käynnistyy. Realistiseksi tarkoitettua yleistunnelmaa latistaa myös se, etteivät pahikset ymmärrä mitään vaikka kaverinsa kuinka saisivat sarjatulihaulikosta ja kranaateista ohuen puuoven toisella puolen.
Kuulokkeet korville ja kavereita kaatamaan
Moninpeliin on lievästi sanottuna panostettu. Ensinnäkin peli tukee ensimmäisenä tittelinä Xbox Liven uusia ominaisuuksia, joiden ansiosta tiimien (klaanien) perustamisesta on tullut tietyllä tapaa virallista eikä vain epämääräistä höpinää linjoilla tai nettifoorumeilla. Tiimien perustaminen on helppoa ja tiimien välisten turnausten järjestäminen suorastaan vaivatonta. Tiimille annetaan nimi, nimen lyhenne, kuvaus ja jopa oma logo, jonka jälkeen aloitetaan laajamittaiset värväystyöt helppojen valikkojen avustuksella. Tiimin voi perustaa vaikka omaksi huvikseen, halusipa joku liittyä siihen tai ei.
 |
| Kaasuihin ei parane kävelle, ellei halua pienelle tripille. |
Pelimuotoja on paljon. Vaikka Counter-Strikelta haiseva kahden tiimin välinen selviytymistaistelu onkin peleistä pelatuin, riittää seuraa kiitettävästi muuhunkin toimintaan. Tiimityötä tarvitaan erityisesti satelliittipisteiden valtauksessa ja hallussapidossa sekä lipunryöstön virkaa toimittavassa kanisterijahdissa. Itsetarkoitus yhteistyöstä tulee silloin, kun lähdetään tappamaan tietokoneen ohjastamia terroristilaumoja tai pelataan yhdessä yksinpeliä. Kenttiä on riittävästi ja lisää lienee luvassa myöhemmin. Tämänhetkisetkin eroavat toisistaan kiitettävästi ja vaativat erilaisia lähestymistapoja; yhdessä taktiikassa ja suosikkiaseessa pysytteleminen nostaa tuskin ketään legendaksi ja tilastojen ykkösnimeksi. Esimerkiksi erikoisia näkötiloja tuntuu olevan pakko käyttää joissain kentissä, kun joissain niiden olemassaolo ei muistu mieleen vahingossakaan.
Koska kuolema korjaa yhdestä kelvollisesta osumasta, on varsinkin kerrasta poikki -säännöillä pelattava selviytymistaistelu - kaikki kaikkia vastaan tai kahdessa tiimissä - ainakin minun makuuni enemmän stressaavaa kuin viihdyttävää. Perinteisempikin tappomatsi toki löytyy, mutta se ei ole järin suosittu. Uskallan väittää että avoimissa kentissä laaki halkaisee aloittelijan kallon kymmenessä erässä peräjälkeen ennen kuin hän näkee ensimmäistäkään vihollista edes vilaukselta. Kranaatinheittimistä sinkohippafanien ei kannata edes uneksia, sillä ne on säädetty pois jokaisella serverillä ymmärrettävistä syistä. Kyseessä on puhtaasti makuasia; pitääkö nopeasti säntäilevistä ramboista vai Black Arrowin tarjoamista kuolevaisista ja hitaista tähtäilijöistä. Itse viihdyin aivan mainiosti, mutta en jäänyt varsinaisesti koukkuun kuten monet, monet muut ovat jääneet.
Ellei vielä tullut selväksi...
Valinta on harvinaisen helppo. Jos kaipaa realistista räiskintää Live-tuella, on Black Arrow nappivalinta. Hinta ei ole paha ja pelimuotoja ja peliseuraa riittää, ja ainoaksi huonoksi puoleksi jää grafiikan ajoittainen takkuilu. Jos kaipaa mehukasta yksinpeliä, kannattaa rahat sijoittaa johonkin kehittävämpään. Black Arrowin kymmenen kehnoa putkikenttää on parissa illassa läpäisty, eivätkä ne jätä jälkeensä minkäänlaista jälkimakua. "Urakasta" palkinnoksi jaettava Lone Rush -pelimuoto, jossa taistellaan yksin aikaa vastaan, ei lohduta paljoa. Livetysten joukossa Black Arrow lunastaa paikkansa, varsinkin kun loppuvuosi tarjoaa lähinnä ison mittakaavan sci-fi-meininkiä Star Wars: Battlefrontin ja Halon jatko-osan merkeissä.
Jari Peltonen
Peliplaneetta.net
Arvostelija:
Jari Peltonen
