Vanhoja tv-sarjoja jaksetaan lypsää; ensin tehdään alkuperäisen idean hylkäävä leffa oheistuotteineen, ja sitten vanhaa sarjaa aletaan näyttää SubTV:llä. Star Trek -nörttien vanhat kiistakumppanit, Battlestar Galactica -nörtit, olivat jo kuolemassa onnellisesti sukupuuttoon, mutta sitten joku päätti tekaista aiheesta kokonaisen minisarjan, ja sota hassusti pukeutuvia vihulaisia vastaan saa jatkua täältä ikuisuuteen. Kyseinen kulttuuriteko löytyy nyt myös DVD:ltä, tai niin ainakin oheistuotteen mukana tullut lappunen minua ystävällisesti informoi.
Hyvää perusviihdettä?
 |
| Perushävittäjä ja Galactica yhteispotretissa. |
Scifistä ja avaruuslentelystä olisi kyse, mutta mikäs se itse Battlestar Galactica on? Jollekin voisi tulla mieleen jotain kuolemantähden tyyppistä, mutta battlestar ei ole sen paremmin avaruusasema kuin oikea tähtikään, vaan avaruuslaiva, sanottakoon vielä että harvinaisen heppoinen sellainen, näin peliä pelanneen näkökulmasta ainakin. Tv-sarjassa tuo ilmeisen alimitoitettu ja parista laser-säteestä posahtava kippo toimi ihmisten viimeisenä toivona terminaattorit tehneitä entisiä kodinkoneita vastaan, kun neljäkymmentä vuotta aikaisempaan ajankohtaan sijoittuvassa pelissä kyseisenlaisia purkkeja on ehjänä useampiakin. Kevyen taustatyön perusteella pelillä ei ole juuri mitään tekemistä sarjan kanssa lukuun ottamatta päähenkilö Adamaa, tv-sarjan herra kapteenia, joka on pelissä vasta peruspilotti.
Minä pidän avaruustaistelusta ja avaruustaistelu pitää minusta, minkä vuoksi pelityypin rappio saa oloni erityisen siniseksi. Konsoleille väkerretään vain simppeliä yksi tuhatta vastaan -sekoilua, ja sitten kun joku keksii viimein jotain uutta, niin se ryssitään tyyliin Mace Griffin: Bounty Hunter (jonka takana on sama firma kuin Battlestarissakin). Alkujäykkyyden jälkeen tämä Battlestar yllätti kuitenkin erittäin positiivisesti: tässähän saa tehdä muutakin kuin ampua! Pelikonsolin rajoitettuun kapulaan on saatu mahtumaan kaikki tärkeimmät kikkakonstit väistöliikkeistä vihollisen vauhtiin lukittumiseen.
 |
| Ilkimys vasemmalla näköradiossa. |
Itse toiminta on aikas näyttävää ja erittäin sulavaa. Räjähdykset ovat muikeita liioiteltuine paineaaltoinen ja ohjukset jättävät jälkeensä tyylikkäät vanat. Alusten tuhoutumiset voisivat ehkä olla pätevimpiäkin, ja esimerkiksi itse Battlestarin epäonnistuneesta suojelusta ilmoitetaan aikas lattealla poksahduksella ja parilla alusmallin paikalle teleporttautuvalla palikalla. Viidestä eri kuvakulmasta käytännöllisimmäksi osoittautui keskimmäinen hävittäjää takaapäin kuvaavista, vaikka silmistä kuvatun toiminnan miehiä periaatteessa olenkin. Varsinainen ohjaamonäkökulma ikkunanreunoineen peittää puolet ruudusta ja on täysin käyttökelvoton.
Äänimaailma ei jää kakkoseksi visuaalisuudelle, puhuttiinpa sitten tehosteista, radioliikenteestä tai mahtipontisesta musiikista, joka luo kokonaisuudelle välittömästi omannäköistään tunnelmaa. Asioita eteenpäin työntävistä radiokeskusteluista ei ole pahaa sanottavaa, vaikka samoja repliikkejä joutuukin kuuntelemaan (erittäin kipeästi) sattuneesta syystä aivan liian monta kertaa. Oman pelihahmon satunnaiset jutustelut olisi voinut jättää kokonaan pois, sillä ne tuntuvat kaiken keskellä lähinnä oman pääsi sisäisiltä ääniltä - ei sillä että tietäisin sellaisista mitään.
Vuoden peli?
 |
| Galactican tykkitorneissa... |
Ohjaus on Battlestarissa suorastaan jumalaista, ja tämä kommentti tulee mieheltä joka ei ole ikinä pitänyt pleikkarin rumasta koiran puruluusta. Jokainen nappi ja muu härpäke on hyötykäytössä, useimmat kaksi tai jopa kolmekin kertaa. Kun esimerkiksi vauhtia lisäävää olkanappia näpäyttää nopeasti tuplasti, kiihtyy alus hirmuiseen, energiamittareita kuluttavaan kiitoon. Kun vauhtia vähentävälle napille tekee samat temput, pääsee aluksellaan kätevästi peruuttamaan.
Monimutkaisimmalla ja vähiten loogisimmalla periaatteella toimii ympyränappi, jonka taakse kätkeytyy niin väistely, nopeuteen sopeutuminen kuin pelin erikoisin ominaisuuskin, ohjusten säätämiseen tarkoitettu valikko. Valikosta keskitetään energiaa oman valinnan mukaan joko ohjusten nopeuteen, ketteryyteen, tuhovoimaan tai paineaaltoon. Valintojen merkitys myös näkyy taisteluissa, eikä täysin päin prinkkalaa vedetyillä säädöillä voi suorittaa tehtäviä laisinkaan.
 |
| ...ja Galactican ruumassa. |
Erilaiset värikkäät tähtäinavut - joista ruutu täyttyy varsinkin ohjuksien lukitsemisen aikana - kertovat selkeästi mitä milloinkin pitää ampua. Säätövalikon lisäksi pelin ohjusjärjestelmään on panostettu muutenkin, ja taistelujen tuoksinassa ohjusten lukitseminen onkin selkeästi lasereita tärkeämpi ominaisuus. Yksittäisillä laukauksilla ei osu mihinkään liikkuvaan, mutta nappia pohjassa pitämällä ohjuksia pääsee lukitsemaan yhtäaikaisesti jopa useisiin eri kohteisiin - tai useampia ohjuksia yhteen kohteeseen.
Itsekseen latautuva energiajärjestelmä takaa loputtomasti kaikkea suojakentistä ammuksiin, mutta vain sillä oletuksella että pelaaja osaa rytmittää toimintansa oikein. Kaikki aluksen ominaisuudet imevät energiaa samasta mittarista, ja raivokas räiskintä kostautuukin yleensä vaikkapa kiireellisinä avunpyyntöinä juuri silloin kun akku on tyhjä. Upeata, sanoisinko että mahtavaa. Ohjaus on kokonaisuudessaan ehdottomasta osuvinta mitä olen konsolien lentoräiskinnöissä ikinä nähnyt. Mutta;
Spring of the butter raspberries
Voidaanko ihmisen ilo tappaa näin totaalisesti? Jos pelaaja singotaan ilman mitään apuja tai harjoitustehtäviä suoraan kauheaan aikarajoitteiseen suojelustehtävään, voi herkemmän pinna hieman kiristyä. Tuli ärjäistyä useampaankin otteeseen että voi piip, mutta kuten sanottua, vaikutti alku loppujen lopuksi hyvinkin lupaavalta, kunhan ohjaukseen vain pääsi sisälle.
 |
| Planeettahan on punainen kuin pelaajan kasvot. |
Viimein välianimaatio kertoi onnistumisestani ja siirsi minut seuraavaan tapahtumapaikkaan. Seuraava tehtävä ei liittynyt mitenkään järkevästi aikaisempaan, mutta mitäs siitä, kun pääsin tuskaisesta suojeluksesta vähän rennomman etsi ja tuhoa -puuhastelun pariin. Aikaa vievää vaan ei erityisen vaikeaa, mutta seuraava koettelemus kävikin taas luonnon päälle: suoranainen parvi vihulaisia säntäsi kaverini perään, ja minulle annettiin korkeintaan kaksi minuuttia aikaa hoidella ne kaikki. Erittäin tuskaista.
Mutta ei siinä vielä koko totuus. Edellä luetellut koettelemukset ovat nimittäin vain ja ainoastaan osa ihka ensimmäistä tehtävää, ja pienikin moka heittää pelaajaparan aivan alkuun neljän välianimaation ja sadanviidenkymmenen vihollisen päähän. Raivostuttavan, tunteja kestäneen uudelleen ja uudelleen pelaamisen jälkeen purin DualShockin tatteja hampaat helisten ja harkitsin hirttäytymistä virtajohtoon. Nooh, lopultahan tuo kohta selvisi, sisulla ja kärsimyksellä, mutta... Suomen kielestä ei löydy tarpeeksi vahvaa sanaa kuvaamaan sitä tyrmistystä, kun selvisi että kenttä jatkuu vielä tuon suojeluepisodin jälkeenkin! Tallennus onnistuu vain ja ainoastaan "kenttien" välissä, eikä luomaansa profiiliakaan saa tallennettua ennen ensimmäisen maratonin läpäisyä.
Se, että pelaamisen joutuu lopettamaan kesken jo muutaman "kentän" jälkeen näin mielenkiintoisessa pelissä, on luettava ihmisoikeuksien vastaiseksi toiminnaksi. Näkemättä jäivät pommikoneet, juonen kehittyminen ja ties mitä. On kuin olisi pelannut demoa pelistä, jonka kehitys lopetettiin heti demon julkaisemisen jälkeen. Jos tehtävää ei voi päästä läpi ellei tiedä etukäteen missä kohdassa pitää milloinkin olla ja mitä ohjusasetuksia täytyy käyttää, ei vika voi olla pelkästään pelaajassa.
Vihaa ja rakkautta
Ei harjoittelutilaa, ei kaksinpeliä. Ei mitään muuta kuin naurettavan vaikea ja täysin lineaarinen kampanja. Battlestar Galactica käy kouluesimerkkinä pelistä jota haluaa pelata, muttei vain yksinkertaisesti pysty. Täydelliset ja juuri sopivan monimutkaiset kontrollit ja näyttävä toiminta motivoivat pinnistämään vielä seuraavaan kenttään, mutta kun se ei käy niin se ei kerta kaikkiaan käy. Aargh! Bonuksena peli sisältää yhden hemmetin hyvän vitsin: alussa saa valita pelatako normaali- vai extreme-vaikeustasolla.
Jari Peltonen
Peliplaneetta.net
Arvostelija:
Jari Peltonen
