Viuuuuh, swoooosh ja buummmm! Näin alkaa Ukrainalaisen GSC Gameworldin uusin tekele, taktinen, vuoteen 2034 sijoittuva 3D-räiskintäpeli Codename: Outbreak. Maan ohi kiitäneestä meteoriitista irronnut valtava kivenlohkare päättää matkantekonsa Ameriikan metsiköihin isolla rytinällä, ja jälki on sen mukaista. Paikalle lähetetyt tutkimusryhmät katoavat mystisesti, eikä joukkoihin saada enää sen koommin yhteyttä. Nopeasti käykin ilmi, että murikan mukana maahan on raahautunut jotain muutakin kuin pelkkää moreenia.
Kivikimpaleen kyytiläiset
Tähtienvälisen kivikimpaleen jäännöksistä kömpii ylös tuimia (ja vihamielisiä, yllätys, yllätys) avaruushirviöitä, jotka Alienien face huggereiden tapaan iskeytyvät kiinni uhriensa päähän. Tällä kertaa vain naaman sijasta niskan puolelle. Muodostuneen symbioosin seurauksena uhrit muuttuvat nopeasti muukalaisen käskytyksen alaisena toimiviksi, tahdottomiksi orjiksi ja maailmanvalloituksen työkaluiksi. Tässä vaiheessa onkin helppo arvata, millaiseen tehtävään pelaaja istutetaan.
 |
| Vihollisia on usein ihan tarpeeksi |
Tilannetta selvittämään lähetetään tietenkin Amerikan malliin kasa miesmäistä tulivoimaa, ja pelaaja ohjastaakin yhtä sotilasta kahden hengen iskuryhmässä. Tietokoneen ohjauksessa olevan taisteluparin toimintaa voi komentaa muutamalla yksinkertaisella käskyllä kuten suojaa, tuli seis/vapaa tai pysähdy. Tehtävään lähtevät äijät ja varustuksen voi valita ennen itse actionia, ja hienoista roolipelimäisyyttäkin löytyy miesten vaihtelevista ominaisuuksista ja kevyestä taitojen kehittymisestä.
Judge Dreddin jalanjäljissä
Ihan alasti ei ötökkäjahtiin tarvitse lähteä, sillä futuristiset maailmanpelastajat kanniskelevat käsivarsillaan kovan luokan pyssykkää. Aivan oikein, pyssykkää. Aseita on siis tasan yksi, mutta namiskaa tyrkkäämällä tulimoodin voi valita hieman samaan tapaan kuin Judge Dredd tekee ainakin siinä elokuvassa. Sarjakuviin en ole tutustunut. Yksistä kuorista löytyy siis ovelasti niin SMG, haulikko, kiikarikivääri, kranaatinheitin, sinko kuin muutama muukin kuularuisku. Hiukan älytöntä, mutta sopivan scifiä.
Rentoa ruumistehtailua
Itse pelaaminen on aika lähellä perinteistä, rentoa ruumistehtailua, mutta muutama askel kohti nimellistä realismia on kuitenkin otettu, eikä meno missään vaiheessa sentään yllä mihinkään Duke Nukem -mittoihin. Ennemminkin toiminta on verrattavissa vaikkapa IGI:n puolirealismiin. Pelaaja tiputetaan meteorin alastulopaikan lähimaastoon, ja tilanteen selvittely etenee pikku hiljaa avaruushirviöitä, infektoituneita poliiseja, sotilaita ja tiedemiehiä listiessä. Välillä täytyy pelastaa henkiin jääneitä, käyttää tietokoneterminaaleja ja etsiä usein todella ärsyttävästi piilotettuja avainkortteja, levykkeitä, muistiinpanoja ja milloin mitäkin kamaa eteenpäin pääsemiseksi. Pääpaino on kuitenkin reippaalla toiminnalla, ja vaikka tehtävänannossa kuinka painotetaan hiljaisen varovaista etenemistä, on meininki silti aina "tapa kaikki", ja sillä hyvä.
 |
| Palikkapäisiä legomiehiä |
Kentät koostuvat laajahkoista ja avarista ulkomaisemista, erilaisista tukikohdista, tutkimuslaitoksista ja näiden yhdistelmistä. Vaihtelevuutta on mukavasti, ja vastoin yleistä trendiä kentät jopa paranevat loppua kohden, kunhan alun ärsyttävästä esineiden etsimisestä ja ilmastointikanavissa ryömimisestä päästään itse asiaan.
Ajattelen, siis olen
Kentissä on usein tuhottomasti vihollisia, enkä muista koska viimeksi (Serious Samia lukuun ottamatta) vastassa olisi ollut näin suurilukuista vastarintaa. Määrä sinänsä tuo peliin jo kosolti haastetta, mutta kun pelin huippuluokkaa olevaan tekoälyyn lisää vielä yli-inhimillisen näkökyvyn ja osumatarkkuuden, alkaa vastus tuntua pirulliselta, ja välillä jopa turhauttavan tappavalta. Varsinkin kun elinvoimaa palauttavat lääkeruiskut ovat usein enemmän kuin harvinaisia.
Viimeaikoina peleissä on totuttu näkemään ns. skriptattua tekoälyä (Half-Life, Max Payne). Näissä peleissä vihollisten äkseeraus on kieltämättä näyttävää, mutta jäykkää ja ennalta koodattua, jolloin pahikset toimivat pelikerrasta toiseen aina samalla tavalla. Tähän tottuneena olinkin Outbreakin tilanteisiin reagoivan ja tapahtumien mukaan toimintaansa muuttavan tekoälyn edessä välillä aivan helisemässä. Varsinkin sisätilojen sokkeloisissa käytävissä viholliset juoksuttavat pelaajaparan nopeasti pyörryksiin.
 |
| Raketinheitin voisi maistua tässä vaiheessa |
Kerrankin makasin vahvasti miehitetyn tukikohdan ilmastointikanavan luukulla ja ajattelin sieltä käsin harventaa ohi juoksevia sotilaita yksi kerrallaan. Pari varomatonta kaveria nitistettyäni alkoivat "where are they?" ja "he's over here!" huudot kantautua ympäriltäni. Vielä pari ohi juoksevaa tyyppiä tiputettuani kuului vain laukaus ja makasin kuolleena ilmastointiputken lattialla. Mitä helv..? Yksi pirullisen yliälykäs vihollinen oli hyppinyt laatikoita pitkin putken toisen pään usean metrin korkeudella olevasta luukusta sisään ja kiertänyt sokkeloista ilmastointikanavaa pitkin kymmeniä metrejä suoraan selustaani. Arvatkaa yllätyinkö?
Tyhmiä tiedemiehiä
Pelaajan taistelupari käyttäytyy myös erittäin älykkäästi, mitä nyt tikapuut, tarkkaa hyppimistä vaativat kohdat ja muut ahtaat paikat saattavat joskus tuottaa pienoisia jumiutumisongelmia. Onneksi ohjauksessa olevan tyypin voi vaihtaa lennosta ilman ongelmia F4:sta näpäyttämällä. Paikoin turvaan saatettavat tiedemiehet taas tuntuvat työnkuvaansa nähden turhankin tyhmiltä. Välillä koko tehtävä saattaa mennä poskelleen kun vihulaisten räiskinnästä pelästynyt arvon professori ei enää suostu inahtamaankaan ja kököttää korkeassa polviasennossa tapahtuipa ympärillä sitten mitä tahansa. Hermothan siinä on mennä.
Ristiriitaista silmänruokaa
GSC Gameworldin pojat ovat onnistuneet kasaamaan ihan suhteellisen mukavan grafiikkamoottorin, joka kuitenkin herättää hieman ristiriitaisia tunnelmia. Maisema piirtyy kauas, metsää ja aluskasvillisuutta on juuri sopivan tiheästi, ja vaikka maisemien ykistyiskohdista onkin tingitty rankalla kädellä, on esimerkiksi dynaaminen valaistus hajoavine valonlähteineen kunniamaininnan arvoinen suoritus. Maastotekstuurien taso vaihtelee hieman törttöisistä erittäin skarppeihin, ja hyvin toteutetut "yksityiskohtapinnoitteet" (detail textures) tekevät lähellä olevasta grafiikasta mukavan tarkan näköistä. Näinpä epämääräisestä pikselipuurosta ei tarvitse kärsiä, vaikka hilaisi itseään nenä kiinni seinässä ympäri kenttiä. Lähinnä yksityiskohtaisten ja tavallisten tekstuurien liian selkeä raja pistää silmään.
 |
| Maisemat ovat välillä vaikuttavan näköisiä |
Hahmografiikka on huomattavasti maastoa kömpelömpää, eivätkä laatikkopäiset legomiehet jaksa usein edes naurattaa. Animaatio on sentään osittain hyvää, mutta suurimmaksi osaksi vain toimivaa ja asiansa ajavaa. Ihmishahmot vielä menettelevät, mutta rumat ja horkkatautisesti edestakaisin nykivät alienit pistävät kyseenalaistamaan pelifirman graafikoiden ammattitaidon. Räjähdykset, savupöllähdykset ja muut vastaavat efektit ovat yksinkertaisesti vanhanaikaisia ja rumia. Singollakin kun ampuu niin lopputulos on munaton pikku tussahdus.
Kuuliksä?
Ääniin onkin sitten tässä pelissä panostettu, eikä vastaavaa "missä ne viholliset oikein ovat" -tunnelmaa ole koettu sitten Wolfensteinin. Hälytyksen tapahduttua sieltä täältä kaikuvat vihollisten huudot ja kiireiset askeleet saavat pelaajan konseptit nopeasti sekaisin, eikä pakokauhukaan ole kaukana. 3D-äänet on toteutettu uskomattoman todentuntuisesti ja kuulokkeet päässä pelatessa pitäisi melkein vaippaa pitää. Ihan varmuudeksi vaan.
Ääniefektit sinänsä eivät tarjoa mitään kummempaa uutta, mutta niiden tehokas käyttö luo uskomattoman tiiviin fiiliksen. Muka Amerikkalaisia esittävien ääninäyttelijöiden hirvittävä slaavilainen aksentti naurattaa aluksi, sitten se ärsyttää ja lopuksi sen hyväksyy pelin muutenkin omaleimaiseen ilmapiiriin sopivana elementtinä. Pelin katu-uskottavuutta ja ammattimaisuutta tuollainen venäjältä kuulostava mökellys toki syö, mutta jotenkin en jaksa olla kovin kriittinen noin herttaiselle yritykselle.
Nerokas tekoäly pelastaa päivän
 |
| Taisteluparista on oikeasti hyötyäkin |
Codename: Outbreak on suurimmaksi osaksi onnistunut, vauhdikas, mutta hieman ajatustakin vaativa taktinen räiskintäpeli. Tavanomaisuudesta sen erottaa vihollisten paikoitellen nerokas tekoäly ja tietokoneen ohjaama taistelupari, josta on oikeasti välillä jotain hyötyäkin. Pelillisesti kuljetaan kuitenkin melko turvallisilla vesillä eikä taiteellisia vapauksia ole pahemmin otettu. Graafisesti peli ei ole mikään varsinainen helmi, mutta omanlaiseen tunnelmaan, jota hölmö ja tahattoman huvittava ääninäyttely tukee ansiokkaasti, on toki päästy.
Mistään suoraviivaisesta tykittämisestä ei missään nimessä ole kyse, ja välillä tuskastuttavan vaikeaksi äityvänä Outbreakia ei voi suositella ainakaan kaikkein lyhytpinnaisimmille ihmisille. Jos hieman laatikkomainen ulkoasu tai omituiset ääninäyttelijät eivät pelota ja liipaisinsormeasi syyhyää, ei Outbreak varmasti ole mikään huono valinta.
Teppo Lähtinen
Peliplaneetta.net
Codename: Outbreak -demo
