Subject Deltalla ei mene vahvasti. Salaperäisen Sofia Lambin käskemänä kuulan kalloonsa laittanut Delta löytää itsensä kymmenen vuoden päästä vesilammikosta makaamasta, ympärillään pahasti rapistuneen Rapturen synkät käytävät. Pahaenteisten kirjoitusten täyttämät seinät kertovat Lambin valvovan silmän näkevän kaikkialle. Ainoa häilyvä toivo selviytymisestä vaikuttaisi olevan nuoren Eleanor-tytön käsissä, mutta tohtori Lamb ja hänen käskyttämänsä irvokas "perhe" ei katso hyvällä Deltan yllättävää paluuta elävien kirjoihin. Näin alkaa jatko-osa parin vuoden takaiselle
BioShockille.
Rautapalttoo puristaa
 |
| Rapture osaa olla samanaikaisesti sekä pelottava että kaunis. Se pitää nähdä ja kokea itse. |
Rapturen kuuluisimpia asukkeja ovat varmasti vaikuttavat Big Daddy -hahmot. Tällä kertaa pelaaja pukeutuukin isopappojen vakiokalustoon kuuluneisiin rautasaappaisiin ja sukelluspukuun, ja samalla aseistuskin on stailattu uuteen ulkomuotoon sopivaksi. Deltan kouraa komistaa valtaisa pora, jota heiluttelemalla lakoavat niin esteet kuin vihollisetkin. Arsenaaliin kuuluu lisäksi muun muassa pulttiase, gatling-tyyppinen konekivääri sekä harppuunatykki, joka niittaa vihulaiset pitkin seiniä.
Geneettisiä erikoiskykyjä eli plasmideja ei myöskään sovi unohtaa
Bioshockista puhuttaessa. Plasmidit antavat Deltalle kyvyn singota käsistään niin tulta kuin jäätäkin. Lähes kaikki kyvyt ovat edellistä osaa pelanneille tuttuja, mutta osan toimintaa on uudistettu etenkin päivitettyjen versioiden osalta. Esimerkiksi sähkövasamien lopullinen versio syöksee sähköä katkeamattomana virtana. Viholliset ilmaan sinkoavan pyörreansan voi myös yhdistää muihin plasmideihin erilaisten vaikutusten aikaansaamiseksi.
Tyylikkyyttä ei voi korostaa liikaa
 |
| Yksittäisestä sekopäästä ei ole sankarille vastusta, mutta laumoittain hyökivät putkenheiluttajat pistävät jo hikoilemaan. |
Pelijätti Take-Two Interactiven tytäryhtiöiden parin ulkopuolisen studion kanssa yhteistyönä luoman pelin ulkoiset avut ovat erinomaista luokkaa. Sisällissodan runtelema vedenalainen Rapture on toteutettu tyylikkäästi ja ennen kaikkea tunnelmallisesti. 1940-luvulla valmistuneen kaupungin nähtävyyksiin kuuluu vedenalaisia pilvenpiirtäjiä, elokuvateattereita ja jopa maanpäällisten rappiollista elämää esittelevä huvipuisto. Art deco -tyyli yhdistää kaupunkia vahvasti, ja omaperäiset paikat ovat rapakunnostaan huolimatta kauniita. Rapture tarjoaakin nykyisessä tilassaan oivat puitteet synkkää kauhua pursuilevalle toiminnalle.
Bioshock 2 turvautuu kuitenkin vain harvoin pelaajan shokkisäikyttelyyn, ja painostava tunnelma luodaan vaikuttavasti suunnitelluilla ympäristöillä ja erinomaisella äänimaailmalla.
Äänimaailma onkin kauttaaltaan laatutyötä. Metallisaappaat tömähtelevät raskaasti, ja poran polttomoottorin repivä pärinä kuulostaa uskottavalta. Psykoottisten asukkaiden maaniset keskustelut ja torailut antavat kaupunkilaisille mainion persoonallisen silauksen, eikä äänityöskentely anna muutenkaan aihetta valittamiseen. Tarinaa raotetaan pikkuhiljaa asukkaiden hieman turhankin kätevästi lojumaan jättämien ääninauhojen avulla, ja radio välittää viestejä niin Lambilta ja tämän kätyreiltä kuin pelaajan tukijoukoiltakin. Taustalla kuullaan oivallisesti ympäristöön sopivaa, peliä varten sävellettyä orkesterimusiikkia sekä lisensoituja kappaleita 1900-luvun alkupuoliskolta. Tekijätiimissä on todella ymmärretty laadukkaan äänimaailman merkitys tunnelman luomisessa.
|
| Pelaajan tekemät moraaliset valinnat johtavat useisiin erilaisiin loppuratkaisuihin. Parhaimmillaan tarinan lopetus on todella koskettava. |
Rapturen käytäviä kansoittaa tuttuun tapaan lauma geenimanipulaation sekoittamia kansalaisia. Maskipäisten perusvihollisten aseistus vaihtelee rautaputkista pistooleihin, mutta osa on plasmidien myötä saanut myös erikoisempia kykyjä, kuten teleportaation tai supervoimat. Myös pikkusiskojen kanssa vaeltavat Big Daddyt ovat yhä mukana kuvioissa, mutta näitäkin vaarallisempi uusi tuttavuus on myös sukelluspukuun pukeutuva isosisko, joka käyttää taisteluissa edukseen nopeuttaan ja telekineettisiä voimiaan. Näiden isompien vastusten kohtaaminen on varsinkin vaikeammilla tasoilla rankkaa puuhaa, ja henkiinherätyskammiot kutsuvat helposti useitakin kertoja yhden taiston aikana. Helpoin taso taas syö osan pelin jännityksestä, sillä hektisemmätkin taistelut voi juosta läpi pelkkää poraa heiluttaen ja luovan plasmidien käytön avulla.
Bioshock 2 luottaa entistä enemmän isompiin kohtaamisiin, joissa pelaajalle annetaan aikaa ansoittaa ympäristöä ja täydentää varustustaan. Ratkaisu on toimiva ennalta-arvattavuudesta huolimatta.
Veden alla verkossa
 |
| Moninpelissä plasmideista on tarjolla yksinpeliä heppoisammat versiot. Pari plasmidia on myös suunniteltu erityisesti moninpelin tarpeita ajatellen. |
Moninpeliosuus sijoittuu kiinnostavasti ensimmäistä peliä edeltävään aikaan, jolloin sisällissota raivosi vielä vedenalaisessa utopiassa. Pelaajat osallistuvat taisteluihin melko perinteisen oloisissa pelimuodoissa, joista kiinnostavin on lipunryöstömuunnelma pikkusiskon kanssa. Tässä joukkueet puolustavat vuorotellen pikkusiskoa, jota toinen joukkue yrittää tavoitella. Puolustava joukkue saa kuitenkin lisäedun, sillä yksi pelaajista ottaa kestävämmän ja voimakkaamman Big Daddyn roolin. Kokonaisuutena moninpeli tuntui lähinnä lisätäytteeltä, eikä tasapainosyistä vesitettyjen plasmidien käyttökään tuntunut mullistavalta ominaisuudelta. Digital Extremes -studion kehittämä moninpeliosuus tuntuu muuhun peliin verrattuna viimeistelemättömämmältä, ja se jääneekin verkkopelaamiseen erikoistuneempien kilpailijoiden varjoon.
Bioshock 2 hyödyntää turhan heikosti Big Daddyn roolia, sillä kosmeettisista eroista huolimatta peli tuntuu pitkälti samalta kuin edeltäjänsäkin. Aseiden ja plasmidien samankaltaisuuksien lisäksi massiivinen ulkomuoto ei oikeastaan erotu muuten kuin valtaisina tömähdyksinä Deltan rautasaappaiden laskeutuessa maahan. Toki esimerkiksi henkilökohtainen lempiaseeni pora sekä ajoin hulvattomia seurauksia aiheuttavat rakettiharppuunat ovat oivia lisiä valikoimaan, mutta toteutus ei silti vastaa odotuksiani isojehuna olemisesta. Rapture on edelleen mahtava ympäristö toiminnalle, mutta iso osa ensimmäisen kerran viehätyksestä perustui uutuuteen ja ennen kaikkea erilaisuuteen; vedenalainen dystopia oli todella jotain ennennäkemätöntä pelimaailmassa.
Raptureen paluu oli eittämättä miellyttävä kokemus, ja audiovisuaalisesti erinomainen yksinpeli jätti viimeistellyn vaikutelman alusta koskettavaan loppuun asti. Osa ensimmäisen osan viehätyksestä on karissut vuosien varrella pois, mutta upeasti toteutettu
Bioshockin maailma jaksaa varmasti kiinnostaa vielä ensi vuodeksi suunnitellun jatko-osan ja elokuvan verran.
Jukka Moilanen... muistaa käyttää sukelluspukua tuntemattomissa vedenalaisissa kaupungeissa.
