Pelityyppi: 3D-räiskintä- ja toimintapelit
Julkaisija/kehittäjä: Electronic Arts / Visceral Games
Kotisivut: http://www.dantesinferno.com
Laitteistovaatimukset: Xbox 360
Testattu: Xbox 360
Arvosteluversio: Myyntiversio
Muut alustat: PS3, PSP

Klikkaa ja tarkista tämän pelin hinta Vertaa.fi:ssä!

Onko maailma täysin päälaellaan, kun Dante's Infernoa mainostetaan 100 miljoonalle tv-katselijalle Super Bowlin mainoskatkolla? Tämä on siis se peli, jossa ollaan Helvetissä ja tapetaan muun muassa kastamattomia lapsia Kuoleman viikatteella. Ja mitä voi sanoa siitä, että näin groteskin pelin julkaisi ja rahoitti maailman suurimpiin pelitaloihin kuulua Electronic Arts? Ehkä tutkitaan ensin ja hutkitaan sitten.

Tehdäänpä tämä uudella tavalla. Tarkastellaan ensin pelkkää pelillistä puolta ja sitten teemoja. Jospa totuus valottuisi kirkkaammin ja vähemmän asenteellisesti.

Super-Dante. Tämä runoilija ei luota kynän voimaan.

Dante's Inferno on keskinkertainen, mutta viihdyttävä toimintaseikkailu, jonka perustan luo röyhkeä plagiointi. Dantes Inferno on nimittäin pelillisesti yhtä kuin God of War. Toteutuksen laatu ei mätsää, mutta niinhän se usein on kopioiden kanssa. Riittävästi on kuitenkin kohdallaan. Etenkin taisteleminen miellyttää, vaikka yksinkertaiset pulmaosuudet ovat myös onnistuneita.

Sankarilla on lyömä- ja ammunta-ase, Kuoleman viikate ja pyhä risti. Hakkaamista varten on kaksi nappia, yksi kutakin hyökkäystapaa ja näillä suoritettavia komboja varten. Ampuminen suoritetaan vain yhdellä napilla. Lisäksi on neljäs nappi, jolla voidaan muokata hyökkäyksiä, kunhan sankari on oppinut uusia kykyjä.

Liikkeet ovat komeita katsoa ja tyydyttäviä tehdä. Saman voi sanoa oikeiden nappien painamista oikeassa kohtaa vaativista pahisten tappokohtauksista - ehkä käytetty juttu, mutta edelleen toimiva. Tämän todisti jo viime alkuvuoden oudoin ja kiehtovin toimintapeli Bayonetta, jolle Dante's Inferno on myös paljon velkaa.

Sarjamurhaaja. Kuolleiden tappaminen on liukuhihnatyötä.

Seikkailun aikana hahmo kehittyy melkoisesti. Vihollisilta saa pisteitä, joita voi käyttää erikoiskykyjen hankkimiseen. Kykykategorioita on kaksi, pyhä ja epäpyhä, ja näihin käyvät vain omanlaisensa pisteet. Riippuu täysin pelitavasta, tai oikeastaan tappotavasta, missä suhteessa pisteitä kerääntyy. Kyvyt ovat erihintaisia, niinpä säästäminen kannattaa. Onneksi pisteitä saa myös keräilemällä Helvettiin piilotettua tavaraa, kuten Juudaksen kuuluisia hopeakolikoita.

Sankari osaa myös taikoa ja erilaisia loitsuja oppii matkan varrella. Lisäksi reittiä kulkiessaan törmää rikottaviin esineisiin, joiden sisällä on mukaan otettavia taikavälineitä. Nämä muokkaavat sankarin taitoja ja kykyjä, mikä tuo peliin hauskaa monipuolisuutta. Uusien esineiden ja taitojen avaamista odottaa aina innolla.

Saman voi sanoa pelialueista, jotka ovat todella mielikuvituksellisia seikkailun loppupuolta lukuun ottamatta. Dante's Inferno on todellinen spektaakkeli, jossa ei tehosteita säästellä. Mittasuhteet ovat huikeat, kun sankari kohtaa suurimpia, pilvenpiirtäjien kokoisia vihollisiaan Helvetin komeissa syövereissä. Tätä peliä kelpaa esitellä kavereillekin, vaikka tekijät ovat hieman säästelleet yksityiskohdissa sujuvamman liikkeen vuoksi.

Sairaan kaunista. Peli on näyttävä kaikessa kipeydessään.

Valitettavasti visuaalisuus ei ikävän teknisen ratkaisun vuoksi aina pääse oikeuksiinsa. Pelaaja ei nimittäin voi valita kamerakulmaa. Kuvaa seurataan tekijöiden valitsemista paikoista ja usein jää harmittelemaan sitä, mitä kaikkea haluaisikaan katsella tarkemmin. Pelaamisen kannalta ongelma on vielä ikävämpi, sillä kuvaruudun ulkopuolelle jää usein olennaisia asioita.

Ärsyttävintä pelissä ovat kuitenkin tasohyppelykohdat, joita on ripoteltu epätasaisesti pitkin matkaa. Etenkin narussa kiipeileminen ja heiluminen hermostuttavat, sillä mokaajaa odottaa äkkikuolema. Eikä uudelleenaloituskohta ole aina aivan lähellä. Välillä tallennuspisteitä on joka kulman takana, toisinaan pitkien välimatkojen päässä. Ja tietenkin jälkimmäisessä tapauksessa väliin mahtuu tasohyppelyä tukuittain.

Ikävää on myös se, miten pelintekijät ovat väsähtäneet loppua kohti. Alun kekseliäisyys ja viitseliäisyys väistyvät toiston tieltä. Uusia vihollisia ei enää esitellä puolen välin jälkeen ja alueet muuttuvat tylsemmiksi. Toiseksi viimeinen alue on niin laiskasti suunniteltu ja toteutettu, ettei sitä jaksaisi edes pelata läpi.



Entäpä pelin teema ja alkuperä?

Electronic Artsin suuren budjetin God of War -klooni on kuin albumillinen black metal -bändin lyriikoita kuvitettuna ja interaktiiviseksi muokattuna. Dante's Inferno todistaa, että mistä tahansa saadaan viihdettä, jos maksetaan tarpeeksi. Se todistaa myös, kuinka perverssiksi valtavirtaviihde on muuttunut vuosikymmenien saatossa.

Peli pohjautuu ideltaan keskiajalla eläneen italialaisen runoilijan Dante Alighierin maailmankirjallisuuden klassikkoon Jumalainen näytelmä. Tarkemmin ottaen runoelman ensimmäiseen osaan, Infernoon, eli suomeksi Helvettiin. Danten teos on niin sanottu allegoria. Siinä käsitellään aiheita vertauskuvalliseen tapaan. Jos tekstissä siis lukee huora, se voi tarkoittaa esimerkiksi halpamaista hahmoa, eikä prostituoitua. Teoksen kokonaisvaltainen tajuaminen vaatiikin oman selitys- ja kommenttilistan.

Viimeinen tuomari. Julma Minos jakaa tuomitut sielut Helvetin eri piireihin näiden syntien mukaan. Hän on yksi pelin monista huikeista pomovastustajista.

Dante's Infernon tekijät ovat tulkinneet runoelmaa kuin piru raamattua. Italialaisen kirjallisuuden merkkiteoksesta on poimittu hurmeisimmat hetket ja sopivimmat palat peliä varten. Ei allegorisesti vaan suoraan. Ja pakkohan se on myöntää, että ovelasti on pelin käsikirjoittanut Oscar-ehdokas Will Rokos tiivistänyt Alighierin klassikosta ultraväkivaltaisen toimintaseikkailueepoksen.

Monster's Ball -elokuvan käsikirjoittajan hyppysissä Jumalaisen näytelmän ensimmäinen osa on muuttunut raadolliseksi rakkaustarinaksi, jossa supervahva ristiritari Dante ravaa rakastetun Beatricensa perässä läpi Helvetin yhdeksän piirin. Samalla muistellaan sankarimme syntejä. Saatana haki nimittäin Beatricen syystä.

Välianimaatiot ovat varsin hurjaa katsottavaa, vaikka ovatkin piirrettyjä.
Eikä ihme. Dante's Infernossa väkivaltaan suhtaudutaan lähes pornografisesti. Mitä enemmän ja rankempaa, sitä parempi. Seksin suhteen peli on puolestaan sovinistinen ja seksistinen. Rintoja vilautellaan välianimaatioissa niin tiuhaan, että Russ Meyerkin punastelisi. Kysymys "miksi?" on turha niin kauan kuin peliteollisuuden vastaus aikuismaiselle peliviihteelle on pelkkä seksi ja väkivalta...

Tuomitsemalla tai pelastamalla niin vihollisdemoneita kuin kadotettuja sielujakin pelaaja kerää tarpeellista kokemusta.

Ihan kaikki ei ole kuitenkaan halpahalli-tavaraa. Pelaajalle annetaan nimittäin mahdollisuus päättää tappamiensa demonien kohtalosta. Haluaako siis tuomita vai vapauttaako vihollisten sielut? Vielä jännittävämpää on päättää, mitä tekee kohtaamalleen kadotetulle sielulle, jonka synnit peli auliisti kertoo, ennen kuin on tehtävä ratkaisu. Toki tälle on pelillinen syy, mutta moraalinen mietiskely on virkistävää mielettömän mäiskeen keskellä.

Dante's Inferno on kaikkinensa ristiriitainen tapaus. Kuten arvostelun alkupuoliskossa totesin, se on pelillisesti keskinkertainen, mutta viihdyttävä toimintaseikkailu, jopa suosittelun arvoinen. Teemoiltaan ja kuviltaan se on, jos ei nyt järkyttävä, niin erittäin häiritsevä kokemus. Aikuisille omilla aivoillaan ajatteleville pelaajille peli on mielenkiintoinen kokemus. Kenellekään muulle peliä ei voi ehdottaa.

Dante's Infernon paras opetus on kuitenkin se, että Helvetti on lopulta pelkkää harhaa, kirkon keksimä pelottelukeino. Siitä saa hyviä runoelmia sekä kohtuullisia videopelejä, joilla hullunrohkea pelijulkaisija voi kokeilla kepillä jäätä. Ehkä pitäisi paheksumisen sijaan nostaa hattua EA:lle. Vaatii pokkaa ärsyttää amerikkalaisia fundamentalistiuskovaisia ja punaniskoja, etenkin Super Bowlin mainostaukoa hyväksi käyttäen.

Antti Mutta ...ei ole moraalinvartija kaikesta kirjoittamastaan huolimatta.