Pelityyppi: Seikkailu- ja roolipelit
Julkaisija/kehittäjä: EA / Bioware
Kotisivut: http://masseffect.bioware.com/
Laitteistovaatimukset: Windows XP/Vista /7, 1,8 GHz Intel Core 2 Duo tai vastaava AMD, 1 Gt RAM (2 Gt Vista ja Windows 7), 15 Gt kiintolevytilaa, 256 Mt näytönohjainkortti
Testattu: Windows 7, Intel Core 2 Quad, Nvidia GTS250
Arvosteluversio: Lehdistöversio
Muut alustat: Xbox 360

Klikkaa ja tarkista tämän pelin hinta Vertaa.fi:ssä!

Tietokoneroolipelijätti BioWaren uutuusjulkaisu on takuulla yksi odotetuimmista jatko-osista ja samalla myös yksi vuoden kuumottavimmista peleistä. Hieman yli kaksi vuotta sitten julkaistu tieteisseikkailu keräsi niin maksavan yleisön kuin kriitikoidenkin kiitokset voittaen lukuisia pelialan palkintoja, joten kanadalaisstudiolla on riittänyt työtä kovien odotusten täyttämiseksi. Vaikka iso osa alkuperäisen pelin kritiikin kohteista on paikattu, rakentuu Mass Effect 2 edelleen vahvasti tutun rungon varaan.



Varoitus! Seuraava kappale saattaa sisältää joidenkin mielestä tärkeitä juonipaljastuksia pelin alusta. Lue siis omalla vastuulla.

Vuorovaikutustilanteissa näytölle ilmestyy vinkki mahdollisesta toiminnasta.

Pelin tarina jatkuu lähes suoraan edellisen pelin loppuhetkistä. Vaikka komentaja Shepard onnistuikin pelastamaan maailman Sovereignin uhalta, jatkuu sota älyllisistä koneista muodostuvaa Geth-rotua vastaan, tai ainakin näin ihmisten liittouma uskoo. Liittouman lippulaiva Normandy joutuu uhkaa tutkiessaan kuitenkin ylivoimaisen hyökkäyksen kohteeksi, ja Shepard kuolee pelastettuaan täpärästi valtaosan aluksen miehistöstä. Avaruudessa ajelehtinut komentaja joutuu salaperäisen ihmiskeskeisen Cerberus-järjestön haltuun, joka herättää tämän henkiin omien pyrkimystensä vuoksi. Shepard joutuukin hylkäämään vanhat sitoumuksensa ja työskentelemään yhdessä Cerberuksen kanssa, halusi hän sitä tai ei.

Yksi Mass Effect 2:n ennakkoon odotetuimmista ominaisuuksista on aikaisemman pelin tallennusten hyväksikäyttö. Ykkösosan läpäissyt pelaaja voi jatkaa toimintaa vanhalla hahmollaan, jolloin aikaisemmat ratkaisut näkyvät jossain määrin tarinan käänteissä. Omien toimien vaikutukset eivät kuitenkaan ole erityisen merkittävässä roolissa, sillä pelaajan valintojen seurauksena henkiin jääneet hahmot ovat lähinnä sivuroolissa, ja pelin tarinakin on suurelta osin enemmän erillinen kokonaisuutensa kuin suora jatko-osa. Mass Effect -tallennusten säilyttäminen on kuitenkin suotavaa, sillä puhtaalta pohjalta aloitettaessa peli tekee oletuksia, jotka eivät välttämättä istu omaan näkemykseen ensimmäisen osan tapahtumien kulusta. Vanhan hahmon jatkamisesta palkitaan lisäksi pelivaluutalla ja varustepäivityksiin tarvittavilla raaka-aineilla. Ehkäpä se seuraava osa hyödyntäisi pelihistoriaa entistä kattavammin?

Jos vanha pelihahmo ei miellytä enää jatko-osan tarpeiksi, voi hahmoaan muokata pelin alkuvaiheessa ulkomuotoa ja ominaisuuksia myöten. Muutokset selitetään henkiinherätysprosessin aikana tehtyinä päivityksinä, ja ratkaisu istuukin tieteistarinan puitteisiin hyvin. Käytännössä vanha hahmo aloittaa alusta hahmonkehityksen puitteissa, sillä tasojärjestelmä on laitettu uuteen uskoon. Asetaitoja ei enää tarvitse kehittää, sillä hahmoluokilla on omat pätevyytensä, jotka rajoittavat käytettävissä olevia aseluokkia.

Kykyjärjestelmää on yksinkertaistettu vähentämällä kykyjen määrää ja rajoittamalla niiden maksimitaso neljään. Kyvyn saavutettua neljännen tason voidaan valita kahdesta erilaisesta versiosta, jotka voivat tarjota esimerkiksi aluevaikutuksen tai vaihtoehtoisesti voimakkaamman yksilöhyökkäyksen. Tasojärjestelmä tuntuu melko pinnalliselta eikä todellista tuntua hahmon kykyjen kehityksestä synny oikein missään vaiheessa.

Planeettojen luotaaminen käy pidemmän päälle työlääksi, mutta päivitysten hankkimiseksi galaksin tutkiminen on pakollista.

Yksi Mass Effect 2:n suurimmista vahvuuksista on henkilöiden välinen kanssakäyminen. Dialogi soljuu tuttuun tapaan kuusisuuntaisen valintapyörän avulla, jossa jokainen suunta tarkoittaa käytännössä erityylistä vastausta. Keskusteluissa ei siis valita suoraan Shepardin vastauksia, vaan vastauksen yleissävy, joten periaatteessa keskusteluja voi käydä lukematta eri vastausvaihtoehtoja. Paikoin pelaaja voi käyttää keskustelussa suostuttelu- ja uhkailutaitojaan kumppaniin vaikuttamiseen. Suostutteluun ja uhkailuun vaikuttavia taitoja ei enää kerrytetä tasonnousun myötä, vaan pelaajan tekemät valinnat antavat lisäpisteitä "hyvälle" ja "pahalle" puolelle.

Peli poikkeaa osin roolipeleistä ärsyttävänkin tutuksi tulleesta vastakkainasettelusta, sillä moraalisissa valinnoissa liikutaan kiitettävän usein harmaalla alueella, eikä "paha" valinta tarkoita välitöntä oravia syöväksi lapsentappajaksi ryhtymistä. Valintojen maailma avautuu keskustelujen lisäksi myös aika ajoin välianimaatioiden aikana, jolloin pelaaja voi tehdä vastaavia ratkaisuja Shepardin tekojen muodossa. Tällainen likainen temppu voi olla esimerkiksi pahaa aavistamattoman palkkasoturin nitistäminen veitsellä, kun hyvis voi vaikkapa pelastaa viattoman sivullisen joutumasta surman suuhun. Tapahtumien kulku on huomattavasti henkilökohtaisempaa, kun tietää voivansa vaikuttaa tilanteiden kulkuun pelkän sivustaseuraamisen sijaan.

Potentiaalisia petikumppaneita on aluksella useampia. Peli muistaa tehdä myös tämän selväksi.

Pelaajan kohtaamat hahmot on kirjoitettu vahvasti. Valtaosa ensimmäisestä osasta tutuista henkilöhahmoista on jatkanut elämäänsä, joten maailman pelastus vaatii roppakaupalla uutta verta. Iso osa pelistä keskittyykin ryhmän kasaamiseen ja siinä sivussa myös jäsenten verestämiseen. Isosta laumasta on helppo löytää omat suosikkihahmonsa, jotka ovat mukana useimmissa taisteluissa. Osa hahmoista jää todennäköisesti etäisemmiksi, mutta kaikilla on omat kiinnostavat piirteensä, eikä lopullisesta ryhmästä ainakaan väriä puutu.

Yksi pelin heikommista piirteistä on ryhmänrakennusvaiheen tehtävärakenteessa. Käytännössä kaikkien hahmojen kohdalla noudatetaan samaa kaavaa, jossa värvättävä soturi paikannetaan, ja suoritetaan tehtävä, joka estää tätä liittymästä Shepardin ryhmään. Periaatteessa tässä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta homma käy hieman ennalta-arvattavaksi muutaman kerran jälkeen. Hahmojen välisten suhteiden rakentamiseen kannustetaan, sillä lojaalit hahmot saavat käyttöönsä yhden hahmoluokkansa lisäkyvyn. Lojaliteetti ansaitaan suorittamalla hahmolle henkilökohtainen tehtävä, joka onkin oiva tapa saada syvyyttä hahmojen persoonallisuuteen ja taustaan. Ärsyttävämpänä pikku piirteenä valtaosa hahmojen tehtävistä tulee saataville samassa ryppäässä, joten kuvio alkaa helposti tuntua itseään toistavalta.

Kliininen galaksi on vaihtunut synkempiin ympäristöihin, jotka ovat myös aiempaa eloisampia.

Ensimmäisen osan saamaa palautetta on selkeästi kuunneltu, ja esimerkiksi kalustoluettelo on laitettu kokonaan uusiksi. Monet veteraanit muistavat ensimmäisen osan naurettavan valikkosotkun ja taisteluista kertyneet hirvittävät kalustomäärät, joiden erot näkyivät lähinnä numeroina ruudulla. Nyt kalustoa ei enää kerrytetä satunnaisesti vihollisia päihittämällä, vaan uusia aseita ja härveleitä löytyy tipoittain pelialueiden kätköistä ja kauppiailta. Aseet erottuvat räiskintätyyliin myös muutenkin kuin tehokkuutensa puolesta, esimerkiksi rynnäkkökivääreistä voi löytää pursketulta ampuvan mallin ja tarkkuuskivääreistä niin puoliautomaattista kuin kertaladattavaakin mallia. Silloin tällöin osa vanhemmista aseista saattaa osoittautua erikoispiirteidensä ansiosta hyödyllisemmiksi kuin tehokkaammat uudet mörssärit.

Kalustoa voi päivittää myös aluksen tutkimusosastolla, kunhan tarvittavat piirustukset on hankittu tehtävien varrelta. Päivitysten hankkiminen kannustaa myös läpikotaiseen taistelutantereiden ja kauppojen koluamiseen, sillä pikaisella läpijuoksulla tehokkain kalusto jää väkisinkin matkan varrelle. Aluksen ominaisuuksien päivittämisellä on myös vaikutusta pelin loppuratkaisun käänteissä, joten pääjuonen selvittämiseltä on hyvä uhrata aikaa myös tutkiskeluun. Kokemisen iloa pilaamatta voin sanoa, että maailmanpelastus ei välttämättä mene kaikilla pelikerroilla täysin putkeen.

Varsinaisiin taisteluihin on otettu osviittaa nykyaikaisista räiskinnöistä, mikä ei näinkin toimintapainotteisessa pelissä ole lainkaan huono juttu. Aikaisemmin pikahelpotuksen terveydentilaan tuonut Medi-Gel on varattu vain loukkaantuneiden ryhmänjäsenten virvoittamiseen, suojien ja elinvoimien palautuessa ennalleen suojan takana kyykittäessä. Taisteluissa voi taktikoida ja hyödyntää eri aseiden vahvuuksia, sillä kaikilla vihollisilla on omat heikkoutensa. Pelkkä pääosumien metsästäminen ei välttämättä riitä, vaan hyvin organisoitu ryhmä käyttää bioottisia ja teknisiä erikoisvoimia tuliaseiden tukena. Kaverien käskyttäminen käy näppärästi kahdella napilla, joilla taistelutoverit voi ohjata asemiin tai tietyn vihollisen kimppuun. Sanottakoon kuitenkin, että normaalitasolla taistelut olivat muutamaa kipakampaa poikkeusta lukuun ottamatta lähes läpihuutojuttuja, kunhan vain malttoi pysyä suojassa. Räiskintöjä pelanneet voivat huoletta nostaa vaikeusasteen jo ensimmäiselle läpipeluukerralle, sillä ontuva tekoäly osoittautuu perustasolla turhan helpoksi vastukseksi.

Ykkösosan pitkistä hissimatkoista vitsaillaan pelissä, mutta nyt katsellaan tilanteen mukaan vaihtuvia latausruutuja.

Taisteluita piristetään välillä erikoisemmilla asetelmilla, jotka jättävät kaipaamaan lisää vaihtelua vihollisaaltojen läpi kahlaamiseen. Mieleenpainuvimpia kohtia oli erään tehtävän loppuhuipentumana nähty talonpuolustus, joka erottui positiivisesti edukseen, vaikka omaperäisempiäkin ideoita on toimintalajityypissä nähty. Pitää kuitenkin muistaa, että rajallisen arviointiajan takia galaksiin jäi vajaan parinkymmenen tunnin läpipeluukerran aikana koluamattomia soppia, jotka pitävät varmasti yllätyksen jos toisenkin sisällään. Tällä kertaa sivutehtävätkin tuntuvat hieman persoonallisemmilta. Aution planeetan kylkeen heitetyn tukikohtalabyrintin sijaan pelaajat kohtaavat paremmin suunniteltuja ja suoraviivaisempia kenttäratkaisuja. Myös tympeät ajoneuvo-osuudet on kuopattu peruspelistä kokonaan, mutta tulevan ladattavan lisäsisällön luvataan tarjoavan panssaroitua huvia Hammerhead-tankin muodossa.

Hahmonkehitysruutu on huomattavan yksinkertainen, mutta eihän roolipelaaminen ole pelkkää numeroiden pyörittelyä?

Mass Effect 2 on ulkoisilta avuiltaan äärimmäisen vakuuttava teos. Pc-versio pyöri namikat kaakossa sujuvasti, vaikka testikone ei kuuminta kärkeä edustakaan, eikä ykkösosaa vaivanneita grafiikkaongelmia kohdattu mailla eikä halmeilla. Varsinkin hahmomallit ovat vaikuttavan yksityiskohtaisia eikä kauniisti suunnitelluista ympäristöistäkään löydy juuri naristavaa satunnaisia suttuisia tekstuureja lukuun ottamatta. Pelin tieteisympäristöt luovat uskottavan kokonaisuuden erilaisine alueineen ja erityispiirteineen. Ääninäyttelijöiden työ on erinomainen osoitus nykyaikaisten tuotantoarvojen tuomasta laadusta, josta esimerkkinä voidaan mainita Martin Sheenin mainiosti tulkitsema Cerberuksen johtohahmo Illusive Man. Yhteensä noin parin tunnin pituinen musiikkiraita on tuttua laatua, eikä ihme, sillä tuottajan puikoissa häärii jälleen ensimmäisestä osasta palkittu pelisäveltäjä Jack Wall.

Peliin on ripoteltu sinne tänne minipelejä kuten hakkerointia ja ovien lukituksen purkamista. Ainakin pc-versiossa koodinpätkien etsiminen ja muistipelin tapaan toimiva piirilevyjen ohittaminen olivat lyhyen totuttelun jälkeen käytännössä läpihuutojuttuja. On myös hieman huvittavaa, kuinka galaksin pelastaja voi murtaa jokaisen kohtaamansa kassakaapin valuutankiilto silmissään, ilman pelkoakaan maineensa menettämisestä. Pikkupelien pelaaminen on pakollista myös ryhmän varustuksen päivittämiseksi, sillä tarvittavia kallisarvoisia raaka-aineita hankitaan luotaamalla tutkimattomien planeettojen pintaa aluksesta käsin. Aluksi luotaaminen vaikuttaa nokkelalta idealta, mutta pikkuhiljaa puolipakollinen penkominen alkaa tuntua työläältä.

Tähtirykelmät ovat nyt monimutkaisempia ja aurinkokuntien välillä matkustaminen vaatii polttoainetta.

BioWare on taas kerran onnistunut tavoitteessaan ja lisännyt merkittävän kappaleen tietokoneroolipelien historiankirjoihin. Mass Effect 2 on oiva yhdistelmä roolipeliä ja räiskintää, vaikka sen todelliset vahvuudet eivät olekaan lajityypin perusteiden toteutustavassa, ja itse asiassa molemmilla osa-alueilla peli tuntuu kovin virtaviivaistetulta ja kevyeltä verrattuna lajityyppien puhdasverisempiin edustajiin. Toisaalta juuri roolin pelaaminen on Mass Effect 2:n suola, sillä Shepardin tekemien valintojen ohjaaminen on rajallisien vaihtoehtojen puitteissakin kiehtovaa. Galaksi asukkaineen tuntuu läpikotaisin suunnitellulta, ja pelin pariin palaa mielellään uudestaan ja uudestaan erilaisen lähestymistavan siivittämänä. Täysin rasvattu Mass Effect 2:n koneisto ei kuitenkaan ole. Pelistä on helppo löytää pieniä purnaamisen aiheita, jotka hankaloittavat täydellistä peliin uppoutumista. Lisäksi pääjuoni tuntuu loppuvan ihan liian nopeasti, mikä osoittaa toisaalta pelin vetovoiman, erityisen lyhyestä pelistä kun ei kuitenkaan ole kyse. Mass Effect 2 lukeutuu puutteistaan huolimatta odotetusti alkuvuoden julkaisujen parhaimmistoon.

Jukka Moilanen... arvostaa aitoa roolin pelaamista roolipeleissään.