Venäläisen Aspyrin/1C:n sotatrilogia saapuu päätökseensä, kun toisen maailmansodan taisteluja eri kanteilta seurannut sarja saa kolmannen osansa.
Soldiers: Heroes of World War II ja
Faces of War olivat molemmat erinomaisia taktisen mittakaavan RTS-sotapelejä. Samalla linjalla ollaan nytkin, mitä nyt vielä aiempaa näyttävämmin, lystikkäämmin ja kiinnostavammin.
Tosin, varoitettakoon heti alkuun eräästä ihan pikku pikku detaljista: koska kyseessä on tietyn pelisarjan kolmas osa, niin yhteneväisyydet aiempiin osiin ovat selkeitä niin hyvässä kuin pahassa. Niinpä myös
Men of War on hyvä, kattava ja kiinnostava - ja edeltäjiensä tapaan paikoittain ärsyttävä. Viisari värähtelee kuitenkin selvästi siellä haastavan ja viihdyttävän kohdalla, joten tarjolla on joka tapauksessa hyvää meininkiä.
Tantereelta toiselle
 |
| Ei armoa maastolle. Taistelujen arvet näkyvät maastossa. |
Men of War alkaa näyttävästi toisen maailmansodan hurjimman ja järisyttävimmän operaation merkeissä. Saksan sotavoimat ylittävät Valtakunnan itärajan ja etenevät syvälle Neuvostoliiton uumeniin. Pelaaja löytää itsensä naksusotijille erikoisesta tilanteesta, sillä hän on karvaisen veteraanin sijaan täysi keltanokka, joka joutuu kahakoimaan kerta toisensa jälkeen ylivoimaa vastaan, inhottavissa puolustustaisteluissa. Siitä heti iso sulka. Skenaarioissa on poikkeuksellista munaa ja epätoivoista dramatiikkaa.
Pelkkää itärintamaa peli ei toki ole. Ensimmäisen kampanjan jälkeen matka jatkuu myös Afrikassa, Euroopassa ja Tyynellämerellä. Sotaa nähdään niin venäläisten, länsiliittoutuneiden kuin saksalaissotilaidenkin silmin. Kattaus on monipuolinen ja maittava.
Strategista taktiikkaa, kevyttä strategiaa
 |
| Verta hiekalla. Katutaisteluja Afrikassa. |
Men of War lähestyy toisen maailmansodan sotapeliä mielenkiintoisella ja tavallista laajempaa pelaajakuntaa kiinnostavalla tavalla. Vaikka kyseessä on RTS-naksustrategia, ei tämä mahdu aivan perinteiseen RTS-kaavaan. Pelijärjestelmä ja meininki herättävät mielenkiintoa myös strategisemmassa kansanosassa. Miksikään hardcore-peliksi sitä ei silti ole vedetty, vaan paketti tarjoillaan hienosti myös tavallista pelaajaa kiinnostavassa muodossa. Ei liian tarkkana, ei liian historiasimulaationa, vaan kiinnostavana semirealistisena sotapelinä.
Jonkinlaisia vertauskuvia voisi heittää vaikkapa
Ufojen,
Jagged Alliancen ja ehkä jopa
Combat Missionin suuntaan. Taistelut ovat reaaliaikaisuudestaan huolimatta verrattain taktisia. Pelaaja ehtii miettimään tekemisiään ja jos ahdistaa, niin hidastetaan peliaikaa tai pysäytetään se tykkänään. Kulkuneuvojen liikehdintä ja vauriomallinnus on myös hitusen simulaatiomaisempaa kuin naksustrategioissa yleensä. Meininkiä vain kuvataan komeasti 3d-kuorissa, tiukkojen haasteiden ja viihdyttävän pelijärjestelmän kera.
Pelaaminen on myös kiitettävän monipuolista. Välillä komennossa on vain yksi sotilas, ehkä kourallinen. Toisissa tehtävissä taistelu riehuu ympärillä ja pelaaja komentaa pientä osastoa sen keskellä. Hirveimmillään eli huikeimmillaan taistelukentällä on kymmeniä, jopa satoja sotilaita pst-tykkeineen, konekivääreineen ja panssareineen - ja voit komentaa niitä kaikkia. Yhdessä, erikseen, miten vain.
Pelisarjalle ominaisesti pelaamisessa on sotimisen ohella myös ripaus erikoisempia aineksia. Joka ikinen ase, käsikranaatti ja ammuslipas on oma objektinsa, joita sotilaat voivat kerätä ja käyttää. Pitkittyvien taistelujen aikana tämä on erityisen tärkeää, sillä eipä vihollisia pelkillä nyrkeillä nujerreta.
Tästä on etunsa ja haittansa. Sotilaiden varusteiden säätäminen, oikeanlaisten ammusten löytäminen ja jakaminen, ensiapupakkausten jakaminen ja muu tavarahärdelli on toisaalta mielenkiintoista, mutta kyllä se välillä vähän rassaa. Isomman sotilasjoukon inventaarioiden, aseiden ja ammusten hallinta voi näet olla työlästä, etenkin taistelun raivotessa ympärillä.
 |
| Ne jyrää meitin! Saksalaisten hyökkäysaalto jyrää neukkujen linjan yli. Kamerakulmankin saa niin ylös, että pelitilanteesta erottaa jotain. |
Yleensä inventaarioiden parissa sählääminen menee kuitenkin siinä muun pelin sivussa, mutta viimeistään silloin on aika kurkistella solttujen varusteita tarkemmin, kun Günther lähteekin tulituskäskyn saatuaan reippaaseen raviin kohti vihollista käsikranaatti kourassaan. Veli Arjalaiselta kun olivat luodit loppuneet, joten hän tarttui kättä seuraavaksi pidempään ja lyyhistyi pihamaalle noin 30 luodinreiän lävistämänä.
Hienoisista yllätyksistään ja satunnaisesta työläydestään huolimatta kaikkien aseiden ja muiden romujen käsittely omina esineinään on kuitenkin ylivertaisen hienoa. Peli on vain niin monimuotoinen ja kattava, kun minkä tahansa liikkuvan kulkuneuvon, maassa lojuvan rislan tai kulman takaa löytyneen panssarintorjuntatykin voi ottaa omaan käyttöön. Näin totaaliseen joustavuuteen ei moni peli pysty.
Yksin ja kimpassa
 |
| Pojat ryömivät saksalaisten sivustaan ja onnistuivat heittämään polttopullon tankin moottoripellille. Hyvin palaa! |
Pelijärjestelmä on ylipäätään mietitty ja toteutettu hyvin. Esimerkiksi useita sotilaita yhtä aikaa komennettaessa ne osaavat tulkita pelaajan liikkumismääräyksiä ympäristön mukaan. Osasto levittäytyy ja suojautuu lähellä olevien maaston esineiden taakse, sen sijaan että ukot vain ryhmittyisivät törppöinä riviin. Ikkunoiden ja ovien lähelle sijoittuessaan soltut kurkkivat sisään, päräyttävät sarjan sisään, siten suojautuvat.
Muutenkin sotilaat ovat oma-aloitteisia. Omassa komennossa olevat ukot pysyvät siinä, mihin heidät on määrätty, mutta tulittavat kuitenkin vihollisia erikseen käskemättä - ja suojautuvat tulen alla. Ase valitaan tarpeen mukaan ja lipas ladataan erikseen käskemättä. Itsemurhaamista soltut eivät harrasta, ellei pelaaja nimenomaisesti niin käske.
Sota kulkeekin itsestään eikä sitä tarvitse juurikaan mikromanageroida. Vaikka iso taistelu vaatiikin paljon pelaajalta, puuhailu ei mene överiksi. Tämä ei ole "klikfest", vaan normaalin ihmisten hallittavissa oleva sotapeli, jossa edes korealaiset naksufriikit eivät pärjäisi reaktiokyvyillään.
Sen sijaan tekoälysotilaat, ennen kaikkea viholliset, ovat vähän köhhh köhhh. Yksinpelikampanjan taistelut etenevät valmiin käsikirjoituksen mukaan, vihollisaallot hyökyvät käsikirjoituksen mukaan - ja ne ovat sananmukaisesti aaltoja. Ihmisaaltoja. Kovin suuria strategisia taidonnäytteitä tekoälyvastustajalta ei kannata odottaa, vaikka taistelut onkin käsikirjoitettu jännittäviksi ja pelaajaa haastaviksi elämyksiksi.
Muun hyvän ohessa myös taistelujen avoimuus tuntuu hyvältä. Pelaajalle annetaan tavoite, mutta ei välttämättä aikarajaa sen enempää kuin kapeaa ränniäkään niiden toteuttamiseksi. Taisteluja voi yrittää selvittää niin monilla eri tavoilla kuin vain mielikuvitusta riittää.
Samalla upean grafiikan tarjoamia elämyksiä täydennetään mehukkaalla fysiikkajärjestelmällä. Tällä taistelutantereella kaiken saa nurin, jos haluaa. Talot, muurit ja esteet lakoavat räjähdysten alta. Panssarivaunulla voi ajaa talot kumoon. Kaikki romuttuu. Ja se on hienoa. Paitsi kun panssarien reitinvalinta oikoo hieman ja rysäyttää nurin rakennuksia, joiden katolla on omia sotilaita.
Men of War onkin kunniakas päätös sotaisalle trilogialle ja miellyttävä tuttavuus, jonka parissa viihtyy erilaisia taktiikkavaihtoehtoja testailemassa.
Jukka O. Kauppinen... vyöryttää vielä seuraavan juoksuhaudan.
