Pelityyppi: Seikkailu- ja roolipelit
Julkaisija/kehittäjä: Microsoft Game Studios / Lionhead Studios
Kotisivut: http://www.xbox.com/en-GB/games/f/fable2/
Laitteistovaatimukset: Xbox 360
Testattu: Xbox 360
Arvosteluversio: Myyntiversio
Muut alustat: Ei

Klikkaa ja tarkista tämän pelin hinta Vertaa.fi:ssä!

Minkälainen sankari nimenomaan sinusta tulee? Tämä on se keskeinen kysymys, jonka Fable 2 esittää pelaajalle heti alkumetreillään. Yksi haluaa ansaita päänsä ylle epäitsekkään ja avuliaan heeroksen sädekehän, kun joku toinen taas haluaa purkaa pelihahmonsa traumaattisen lapsuuden solmuja alistamalla, ryöstämällä ja etuilemalla jokaisen tilaisuuden tullen. Toki jokainen suuri sankari tarvitsee myös eeppisen tarinansa, mutta Peter Molyneux'n maailmassa tekeminen käy aina nuotiotulilla turisemisen edellä. Kertomus on ja pysyy historian lehdillä, mutta teot määräävät sen, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Maailma ja sen monet värit. Albion näyttää paikoin kuin värityskirjasta napatulta, mutta pirteän ulkokuoren alla kytee jotakin arvaamatonta ja pahansuopaa.

Albionin maan uusi aika koittaa noin 500 vuotta ensimmäisen Fable-pelin tapahtumien jälkeen. Teollisen vallankumouksen ensimmäiset merkit näkyvät kaupungistumisessa, alkeellisissa koneissa ja ruudinkatkuisissa ampuma-aseissa. Sankaruus, taikuus ja maailman suuret kertomukset ovat kaikki hautautuneet arjen aherruksen alle ja muuttuneet lasten tarinoiksi sekä tomuttuneiksi viittauksiksi kirjojen sivuilla. Pitkälle on kuljettu myös Molyneux'n ensimmäisestä sankaritarinasta, ja itse asiassa Fable 2 tuntuu vihdoinkin lunastavan monet vuonna 2004 ilmestyneen edeltäjänsä lupauksista.

Tämä uusi peli on erittäin mielenkiintoinen ennen kaikkea siitä yksinkertaisesta syystä, että se ei selvästi kallistu puolustamaan erikseen kumpaakaan moraalista kalkkiviivaa. Pelaamisessa kaikki nimittäin kilpistyy viime kädessä siihen, miten itse haluat asiat tehdä ja kokea - tai miten toivot esimerkiksi toisten pelihahmojen reagoivan sinuun. Usein sitä kuulee manattavan, että hyvänä oleminen ei ole edes konsolipeleissä helppoa, koska pahana saa aina kaiken tarvitsemansa vähemmällä rehkimisellä.

Fable 2 kuitenkin näyttää varsin kouriintuntuvasti egoistisen nautiskelemisen seuraukset. Jopa koko fantasiamaailman pelastanut sankari voi jäädä yksin torille seisomaan, vailla yhtään ihailijaa ja kiitosta, koska on aikaisemmin keskittynyt riistämään ja sikailemaan lähimmäistensä kustannuksella. Toisaalta, jos viihdyt jylhässä yksinäisyydessäsi maallinen mammona ystävänäsi, kenties kestät tämän vailla yhtään katkeran suolaista kyyneltä.

Teot tekevät tekijänsä. Moraaliset valinnat heijastuvat myös sankarin ulkonäköön. Erityisen arpisen pärstäkertoimen saa häviämällä pahasti taisteluissa ja sikailemalla yltäkylläisesti mammonan mailla.

Moraalin ominaisväri on arkitodellisuudessa erittäin varma harmaa, mutta fantastisissa sankaritarinoissa se puolestaan lähes poikkeuksetta kärjistyy kahteen erilliseen lakipisteeseen, mustaan ja valkoiseen. Näin Fable 2 ajaa pelaajansa tekemään valintoja, joiden seuraukset ovat luonteeltaan vain hyviä tai äärimmäisen pahoja. Esimerkiksi pelin alussa nuorena katulapsena pitää ansaita muutama kultaraha musiikkirasian ostamista varten. Mikäli valitsee sen moraalittoman tien, nuoren sankarinalun kotinurkat slummiutuvat rikollisten ja juoppojen jäädessä vapaalle jalalle. Kun taas auttaa ja muistaa hymyillä päälle, on Bowerstonen vanha kortteli muutamien vuosien kuluttua koko kaupungin viihtyisin ja vehrein paikka. Samoin aikuinen sarvipäinen antisankari todellakin jää vaille ymmärrystä, koska kaikki muut pelihahmot juoksevat vain kirkuen koko ajan karkuun kaduilla ja metsänraiteilla.

Itse pelin tapahtumia kuljettava kehystarina käynnistyy suoraviivaisena kostokertomuksena, jossa pelihahmo toimii päästäkseen lopulta tasaamaan tilinsä itsekin läheisensä menettäneen ja maailman rappeutuneeseen rypemiseen kyllästyneen Lucien-lordin kanssa. Tässä Peter Molyneux kuitenkin yllättää kirjoittamalla keskeiset hahmonsa varsin moniulotteisiksi ja perin inhimillisiksi tavalla, joka jättää pääjuonen lopussa paljon auki jopa pelisarjan mahdollista kolmatta osaa varten. Lucien on malliesimerkki henkilöstä, jonka perimmäiset tarkoitukset ovat sinänsä ymmärrettäviä ja "hyviä", mutta keinot niiden saavuttamiseksi asettavat kaikki hyvät aikomukset täysin kyseenalaisiksi. Toisaalta myös Fable-sankaria itseään ajaa eteenpäin nimenomaan kosto.

Fable 2:n päätarina on suhteellisen lyhyt, mutta koska kyseessä on nimenomaan fantasiamaailmaan sijoittuva roolipeli, ovat monet erilaiset sivutehtävät ja ympäristön vapaa tutkiminen vähintään yhtä tärkeässä asemassa. Lääniä Albionissa riittää, ja tällä kertaa se kaikki on suurelta osin myös pelaajan saavutettavissa. Keskeistä on edelleen teillä ja ennalta määrätyillä taipaleilla ramppaaminen, mutta koska tahansa voi hypätä tien sivuun, tutkia sitä reunustavaa metsää tai yrittää löytää uimalla järveen kätkettyjä aarteita. Pelimaailma ei varsinaisesti ole kuitenkaan vapaa sanan laveassa merkityksessä, mutta tämä tuskin on Fable 2:n kaltaiselle pelille edes mitenkään oleellista. Tarkoitus onkin tuuppia tuttavallisesti tai ystävälliseen henkeen pelaajaa aina johonkin suuntaan ja varmistaa näin, että tapahtumat eivät jää polkemaan paikoilleen. Juonta seuratessa suorittamatta jääneet tehtävät jäävät auki, koska peliä voi pelata vielä pitkään tarinan päättymisen jälkeenkin.

Jokaisen sankarin paras ystävä. Koira pysyy pelaajalle aina uskollisena, huomasipa hän sen tai ei.

Yksi Peter Molyneux'n tuoreen pelin puhutuimmista kikoista on ollut sen jokaisen sankarin paras ystävä, pelaajaa kaikkialle ja koko ajan seuraava koira. Siihen solmitaan voimakas tunneside heti Fable 2:n tapahtumien alussa - ja tämän jälkeen eläinystävä ei hylkää pelaajaa, vaikka tämä suhtautuisi siihen täysin välinpitämättömästi tai suorastaan vihamielisesti. Eläinrakkaat puolestaan voivat opettaa koiralleen erilaisia temppuja, heitellä sen kanssa punaista kumipalloa ja temmeltää pitkin Albionin vehreitä niittyjä.

Tekoäly eläintä varten on napattu Lionhead Studiosin aiemmasta, osuvasti nimetystä ja varsin viihdyttävästä jumalpelistä Black & White. Pelihahmona tämä koira on täysin itsenäinen, se osaa pysytellä poissa pelaajan jaloista ja löytää aina tiensä takaisin isäntänsä (tai emäntänsä) luokse. Se varoittaa haukkumalla lähistöllä vaanivista vihollisista ja etsii pelaajan puolesta erilaisia aarteita. Koirahahmon merkittävämpi tarkoitus on kuitenkin herättää pelaajassa kiintymystä ja välittämisen tunteita, joilla peli myöhemmin itse pelaa. Se, missä määrin kyse on puhtaasta sentimentaalisuudesta, on jokaisen itsensä päätettävissä.

Rakastuipa omaan virtuaalikoiraansa ikihyviksi tai ei, se on kuitenkin harvinaisen onnistunut ja kaikin puolin hieno ratkaisu pelin itsensä ja koko suuren sankaritarinan kokemisen kannalta. Tunteiden herättäminen pelaajassa on ollut Molyneux'n oma henkilökohtainen Graalin malja lähes hänen pelisuunnittelijan uransa alusta lähtien, ja nyt viimeinkin lukuisat erilaiset sekä eritasoiset kokeilut tuottavat hedelmää. Henkilökohtaisesti voin ainakin sanoa tunteneeni harvinaisen selviä lämpimiä tunteita iloisena seuraavaa karvaturria kohtaan, joka osaa silloin tällöin reagoida hämmästyttävän elävästi pelin tapahtumiin tai muihin henkilöihin.

Persoonallinen maailmankuva. Fable 2 on visuaaliselta ilmeeltään varsin omaperäinen eikä se myöskään arkaile näyttää asioiden verisempää laitaa.

Siellä ja täällä Fable 2:ssa toki maistuu lievä kompromissien härski maku, mutta mikään pelissä ei pahemmin silti kampita mainiota kokemusta. Latausajat Albionin eri kaupunkien ja maanosien välillä voisivat toki olla aavistuksen lyhyempiä, ärsyttävän raskaiksi suunnitelluissa valikoissa ei tarvitsisi koko ajan tempoilla ja kaikenlaisia pikku-bugeja olisi kenties ollut hyvä kitkeä vielä pari viikkoa kauemmin, mutta viime kädessä nämä kaikki antaa pelille helposti anteeksi sen rikkaan sisällön ja raamikkaan toteutuksen vuoksi.

Visuaalisesti ja musiikkiraitansa puolesta peli tuo mieleen myöhemmät Harry Potter -filmatisoinnit, erityisesti sarjan kolmannen osan eli Alfonso Cuarónin ohjaaman yllättävänkin tummasävyisen elokuvan Harry Potter ja Azkabanin vanki.

Asiasta voi toki esittää myös eriävän mielipiteensä, mutta nuoren Harry-velhopojan perin brittiläinen maailmaa tuntuu muutenkin liippaavan läheltä Molyneux'n tuoreinta peliä. Monet keskeiset miljööt ja henkilöiden kummallinen vaatemuoti muistuttavat erehdyttävästi toisiaan, amerikkalaisten pakonomaiset rautalangasta väännetyt tai kaiken neitseellisen puhtaan valkoiseen kietovat maneerit ovat tipotiessään - ja molemmissa tarinoissa satuun sekoittuu jotakin pahansuopaa, synkkää ja ihmisen pimeää puolta korostavaa.

Monet Fable 2:n varsinaisista pelillisistäkin ratkaisuista voivat tuntua tosipelaajista lähinnä ärsyttävältä holhoamiselta tai silkalta lapsenmielisyydeltä, mutta itse asiassa ne kaikki toimittavat omaa tärkeää tehtäväänsä. Esimerkiksi pelaajaa johdattaa aina aktiivisessa tehtävässä oikeaan suuntaan maan pinnassa kimmeltävä kultaisten leivänmurujen polku. Paperilla tämä kuulostaa päälle liimatulta ja typerältä, mutta pelissä voi juuri tästä syystä lähteä koska tahansa omille teilleen tutkimaan vapaasti maailmaa ja palata sitten takaisin varsinaisen tehtävän pariin.

Reittiä ilmaisevan avun saa toki myös kytkettyä pois päältä. Toisin sanoen, samoin kuin J. K. Rowlingin Harry Potter -tarinat, myös Fable 2 näyttää ehkä päällisin puolin lapsenmieliseltä tai lapselliselta, mutta niiden molempien pinnan alta löytyy oikea ja puhutteleva tarina, joka kestää useamman luku- tai pelikerran.

Mä joka päivä töitä teen...Rahaa voi ansaita joko ryöstelemällä tai sitten rehellisellä työnteolla. Ammattia voi harjoittaa muun muassa puunhakkaamisessa ja sepän töissä.

Albionin modernisoitua toista sankaritarinaa voi jokainen pelata myös kaverinsa kanssa yhteistyöpelitilassa. Samalta kotisohvalta tapahtuvan pelailun lisäksi peliin voi julkaisupäivästä lähtien ladata päivityksen, joka mahdollistaa verkon ylitse tapahtuvan pelaamisen. Sinne tänne pitkin maita ja mantuja ilmestyy kristallipalloja, joista jokainen symboloi pelaajan Live-ystävää. Linjoilla olevan kaverin voi sitten kutsua mukaan peliin omaksi apurikseen suorittamaan esimerkiksi vaikeilta tuntuvia tehtäviä.

Kaiken kaikkiaan Fable 2 on erittäin onnistunut kokonaisuus, joka ei tyhjene yhteen läpipeluukertaan. Tarinan voi aloittaa kokonaan alusta, sovitella ylleen erilaista sankarin viittaa ja kokeilla moraalisen kolikon kääntöpuolta. Maailmaan voi myös jäädä elelemään, suorittaa tehtäviä, mennä naimisiin, tehdä lapsia, hankkia omaisuutta sijoittamalla kiinteistöihin tai pelaamalla uhkapelejä juottoloissa sekä uurastaa duunarina metalliseppänä. Maailma on auki silloinkin, kun se näyttää jo sulkevan ovensa.

Juha Wakonen... elää kahden maailman loukussa.