Taleworldsin Mount&Blade on kuvitteelliseen Calradian keskiaikaiseen maailmaan sijoittuva peli, jossa pelaaja omaksuu yksinäisen ratsumiehen roolin. Taustalla muhivat suuremmat sopat, sillä Calradiassa soditaan ahkerasti viiden eri faktion kesken. Pelaaja voi vapaasti valita puolensa ja auttaa mitä tahansa puolta, tai vaihtoehtoisesti yksinkertaisesti olla sotkeutumatta liikaa muiden ongelmiin ja keskittyä esimerkiksi rosvojen ja muun roskasakin kurmottamiseen tai ryhtyä ihan rehelliseksi kauppiaaksi, jos veriteot eivät innosta.

Pelin keskipisteessä ovat nimen mukaisesti koni ja kalpa, joista ensimmäisellä ratsastetaan ja jälkimmäisellä jarrutellaan naapurin ratsastusintoa. Vaikka pelissä voi tehdä paljon muutakin, juuri tässä on sen ehdoton ydin, johon on panostettu paljon. Tarjolla on kattava lista erilaisia aseita, joiden avulla pelaaja voi taistella joko jalan tai ratsain, ja koska peli panostaa realismiin, ne tuovat mukanaan hyvin erilaisia taktiikoita.

Aamu koittaa, kuolo korjaa. Aamuvirkut omat pojat juoksevat pirteinä taisteluun.

Mukana on myös korkeampi taktinen taso pelaajan oman huitomisen lisäksi, sillä massiivinen ylivoima nujertaa pelaajan pian, ja juuri siitä syystä vihollinen tykkää usein kulkea isommissa joukoissa. Siksi on tarpeen saada pari kaveria mukaan taistelukentälle. Pelaaja voi värvätä kylistä ja tavernoista porukkaa mukaansa ja näin tasoittaa puntteja. Joukoille voi antaa komentoja kesken taistelun, ja pääsääntöisesti ottelut tuntuvat suhteellisen uskottavilta, vaikka välillä meno äityykin melkoiseksi sekamelskaksi - mikä toisaalta saattaa olla ihan realistinenkin tulkinta tapahtumista.

Tekoäly ei tosin ole erityisen älykäs, sillä viholliset tulevat tyypillisesti kohti ja yrittävät lyömäetäisyydelle sen sijaan, että esimerkiksi harrastaisivat jonkinlaisia joukkotaktiikoita, mutta yksilötasolla viholliset pärjäävät melko hyvin pelaajaa vastaan. Jalkautumaan joutunut pelaaja onkin pian helisemässä, jos vastassa on useampi hyvin varustautunut vihollinen.

Ei liian kaunis. Pelin tyylille uskollisesti karttanäkymässä ei juuri ole krumeluureja.

Kaikkea värittää selvä pyrkimys realismiin: pelaajan tekemään vaurioon vaikuttaa merkittävästi esimerkiksi se, mihin suuntaan pelaaja liikkuu iskiessään. Eteenpäin juokseva pelaaja saa miekaniskuun reilut bonukset omasta liikevoimastaan, ja kuten arvata saattaa, täyttä laukkaa pinkovan pollen selästä lyövä pelaaja tekee erityisen pahaa jälkeä tempaistessaan jalkamiestä vastapalloon. Sama toki toimii myös toisin päin: jos vastassa on keihäällä varustautunut ratsailla oleva vihollinen, on syytä yrittää pitää sopiva hajurako ja esimerkiksi yrittää kellistää tämän kauramoottori nuolilla kauempaa.

Realismista huolimatta kyseessä on kuitenkin peli, sillä pelaajan suorituskyky ylittää selvästi realismin rajat: yksin hevosen selästä huitoessaan pelaaja kepittää puoli tusinaa jalkamiestä aivan vaivatta, eivätkä useatkaan osumat nuolista vielä kukista sankaria. Juuri näissä tilanteissa tekoälyn heikkoudet paljastuvatkin parhaiten: viholliset vain puskevat sokean tuntuisesti kohti kuolemaa sen sijaan, että yrittäisivät kehitellä mitään fiksumpia tempauksia.

Pelaajan suorituskykyyn vaikuttavat myös omat taidot, jotka kehittyvät kokemustasojen myötä, ja kokeneemmat heerokset pistävätkin herran pelkoa isompaankin porukkaan. Silti menestys taisteluissa perustuu pitkälti oman väen värväykseen ja hallintaan.

Ei herkkuja, ei tunnelmaa. Pelin sisätilat näyttävät nykystandardien mukaan varsin alkeellisilta.

Peli on indie-tuotantoa, ja valitettavasti sen huomaa: graafisesti peli on melko vaatimattoman näköinen, useimpiin rakennuksiin ei pääse sisälle, hahmojen animaatio on tönkköä, kasvillisuus on harvaa ja tylsän näköistä ja ylipäätänsä maailman yksityiskohtaisuus jättää toivomisen varaa. Toisaalta ulkotiloissa tunnelma napsahtaa välillä prikulleen kohdalleen, kun armottomat ratsumiehet kohtaavat aroilla pohjattoman taivaan alla. Näitä hetkiä lukuun ottamatta peliä ei voi oikein kutsua kauniiksi, mutta sen grafiikka täyttää pelin minimitarpeet - joskin ehkä vain hädin tuskin.

Äänipuoli on vielä vaatimattomampi. Välillä kuullaan vähän musiikkia, taistelijat örisevät ja karjahtelevat ja aseista kuuluu ääniä, mutta mistään rikkaasta audiokokemuksesta on turha puhua: peli tarjoaa suunnilleen sen verran meteliä, että tärkeimmät pelilliset tarpeet täyttyvät, mutta muuta on turha odottaa.

Voitto on meidän. Pojat takana juhlivat seisomalla paikallaan ja näyttämällä samalta.

Mount&Blade on kehittynyt paljon vuosien varrella, mutta se ei vieläkään tunnu oikein valmiilta peliltä. Nyt esikatselussa oleva versio on beta-vaiheessa, joten pian ilmestyvässä myyntiversiossa tuskin tulee olemaan mitään kovin massiivisia muutoksia ja laajennuksia. Tällaisenaan peli on mielenkiintoinen kuriositeetti, jossa on oma kiistaton charminsa, mutta on vaikea kuvitella, että valtavirtayleisö innostuisi tästä - realistinen hevostaistelu lienee jo muutenkin melkoisen valikoituneen porukan heiniä eikä yhä hiomattoman tuntuinen kokonaisuus paranna asiaa.

Siitä huolimatta tarjolla on yllättävän kiehtova peli, joka tahattomasta särmikkyydestään huolimatta tarjoaa hyviä kokemuksia. Se on ainakin varmaa, ettei markkinoilla ole mitään tähän verrattavaa, eikä moni peli pysty samanlaiseen tyydytyksen tunteeseen, jonka tarjoaa ylivoimaisen vihollisjoukon kepittäminen epätoivoisessa taistelussa. Kun parannusjuomat ja taikatemput loistavat poissaolollaan, jäljelle jää vain kova tahto ja teräs, ja jokainen voitto on verellä ja hiellä ansaittu. Sen kaavan vetovoimaa on vaikea kieltää.

Mikko Rautalahti... on oikeasti ollut hevosen selässä viimeksi alle kouluikäisenä.

Mount&Blade
Tuetut alustat: Windows
Tekijä: Taleworlds
Julkaisija: Paradox Interactive
Julkaisu: syyskuun 19. päivä
Pelin kotisivut: http://www.taleworlds.com/