Peliplaneetta.net
Rekisteröidy Log in
Pelit
Moninpelit
Info

 Tiistai, 6. tammikuuta 2009
Testissä Mercenaries 2: World in Flames
Maanantai, 19. toukokuuta 2008 klo 16:30



Kosto on pahuksenmoinen juttu. Viha ja halu tasata tilit ovat vuosien varrella saaneet ihmiskunnan tekemään mitä kamalimpia asioita. Historian kirjat ovat täynnä tarinoita sotaretkistä, hävitetyistä kaupungeista ja kaadetuista kuninkaista, joiden taustalta löytyy tämä motiiveista perinteisin. Kosto on myös Pandemicin tulevan Mercenaries 2 -pelin keskeisenä teemana, joskaan ei yhtä synkeissä tunnelmissa.

Suuri osa Peliplaneetan lukijoista muistanee muutaman vuoden takaisen Mercenaries-pelin, jossa kolme hilpeää palkkasotureita temmelsi pitkin Pohjois-Koreaa räjäytellen, tuhoten ja rahaa tienaten. Pelaaja saattoi heittää keikkaa niin eteläkorealaisille, kiinalaisille kuin venäläiselle mafiallekin. Sama hupi saa nyt jatkoa, mutta kaikin puolin kuumissa tunnelmissa.

Tällä kertaa palkkasoturit toimivat Venezuelan sademetsissä, eivätkä he nyt jahtaa tilipäivää, vaan sitä jo mainittua kostoa. Ykkösosassa pelaajien suosikiksi noussut ruotsalainen palkkasoturi Mattias Nilsson joutuu Venezuelan sotilasjuntan tuoreen pomon pettämäksi. Tälle heitetyn keikan jälkeen mies ei saakaan kouraansa taalapinoa, vaan luodin takalistoonsa. Tavallista kovemmasta aineksesta valettu mies ei tästä muuta kuin suutu, joten Venezuelassa taitaa olla käsillä taas uusi vallanvaihto.


Luoti pakarassa

Mercenaries 2 on ollut työn alla jo joitain vuosia ja sitä on esitelty vähän väliä erilaisilla pelimessuilla. Vielä viime kesänä peli näytti suoraan sanoen huolestuttavalta, sillä sen ruudunpäivitys tökki ja peli näytti muutenkin olevan todella pahasti vaiheessa - kuten toki olikin. Pääsimme tutustumaan äskettäin pelin huomattavasti tuoreempaan versioon ja keskustelemaan pelin tuottajan kanssa. Näkemämme teki meihin vaikutuksen.

Pandemicin kehittämä Mercenaries 2: World in Flames on jo edennyt pitkälle, sillä peli julkaistaan syksyllä Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja pc:lle. Myös PlayStation 2 -versio on tekeillä, joskin sen ominaisuuksia on jouduttu hieman karsimaan. Tarjolla on kuitenkin kuulemma tiukkaa meininkiä. Peliä esitellyt ja innokkaasti siitä puhellut tuottaja Jonathan Zamkoff kertoi Peliplaneetalle, että pelin teemana on kosto "Mercenaries-tyyliin2, eli toisin sanoen räjähtävän kohtuuton sellainen.

- Pelin kantavana ideana oli ajatus kohtuuttomasta reagoinnista eri tilanteisiin. Jos ammut minua perseeseen, minä valtaan sinun kartanosi. Jos valtaat minun kartanoni, minä pommitan koko kyläsi kartalta. Etkä halua edes kysyä, mitä tapahtuu, jos pommitat minun kylääni! Zamkoff kertoo nauraen.

Tämä diktaattorilta kaapattu kartano toimii Nilssonin ja hänen tiiminsä tukikohtana, jonne pelin aikana kerätyt aseet, tarvikkeet ja muut mukavat kertyvät. Sieltä pelaaja voi lähteä suorittamaan jotain pelin 79 tehtävästä, joko yksin tai kaverinsa kanssa. Zamkoff kertoi, että pelin moninpeli on nykypäivänä kovasti muodissa oleva yhteispeli, jossa toinen pelaaja voi tulla tai lähteä pelistä milloin tahansa sen keskeytymättä.

Tämä tarkoittaa sitä, että kavereita voi kutsua sisään lennosta ja he voivat halutessaan myös lähteä pois ilman, että isännän yksinpeli kärsii siitä mitenkään. Näin voi esimerkiksi hälyttää kaverinsa pikavauhtia paikalle, mikäli tuntee tarvitsevansa hieman tulitukea tavallista vaikeammassa tehtävässä.


Näe maailmaa

Jos tehtävät eivät kiinnosta, pelaaja voi lähteä myös huristelemaan pitkin jättimäistä Venezuelan karttaa, jolla on kuulemma kokoa kahdeksan neliökilometrin verran. Abstrakti luku sinänsä ei vielä anna todellista kuvaa mittakaavasta, mutta Zamkoff kertoi, että kartan poikki ajaminen kestää noin 20-30 minuuttia.

Matkat eivät myöskään ole mitään rauhallisia sunnuntaiajeluja, sillä teillä vilisee eri osapuolten sotilaita, jotka ottavat yhteen vihollistensa kanssa, olivat nämä sitten tekoälyn tai pelaajan ohjaamia. Näin rutiininomainen keikka voi yllättäen muuttua painajaismaiseksi eloonjäämistaisteluksi - tai kolikon kääntöpuolella yllättäen helpommaksi, jos paikalle osuu ystävällisiä sotilaita.

Zamkoff halusi myös tähdentää, että jättikokoista karttaa ei ole suunniteltu vain pelkäksi mainostekstiksi pelin kanteen vaan pelaajan nautittavaksi. Hänen mukaansa tiimin toisena kantavana ohjenuorana onkin ollut fraasi "kyllä voit!".

- Kun kehitimme peliä, kysyimme koko ajan itseltämme, "voinko"? Voinko kiivetä tuolle horisontissa näkyvälle vuorelle? Voinko vallata tuon taivaalla lentävän helikopterin? Voinko käyttää sitä tuhotakseni vihollisten tukikohtia? Halusimme, että pelaajat kysyvät näitä kysymyksiä ja halusimme vastata niihin kaikkiin: "Kyllä voit!".


Enemmän kaikkea

Zamkoff kertoi myös, että peliä suunnitellessaan tiimi on halunnut, että kaikki on suurempaa, viihdyttävämpää ja näyttävämpää kuin alkuperäisessä pelissä. Asevalikoima on laajentunut, kaapattavaa kalustoa on enemmän ja sen ryöstäminen on hauskempaa.

Pelaaja voi hyppiä uskollisen kiipeilykoukkunsa kanssa vaikka matalalla lentävän helikopterin kimppuun, jolloin hän voi pienen minipelin avulla nakata kuskin hevon kuuseen ja kääntää kopterin aseistuksen tämän entisiä omistajia vastaan.

Kehitystiimin suuruudenhulluutta kuvaa hyvin myös se, että Peliplaneetalle esitellyssä versiossa pystyi halutessaan kaappaamaan käyttöönsä vaikkapa jättimäisen öljytankkerin. Zamkoff ei kuitenkaan suostunut lupaamaan, ettei tankkeria jouduta poistamaan pelistä ennen julkaisua, vaikka miten rukoilimme.

Tankkeria emme päässeet itse kokeilemaan, mutta muuten peli maistui mainiolta. Ruudunpäivitys on selvästi aiempaa vikkelämpää, jopa silloin, kun tilasimme vihollisen tukikohdan niskaan tykistökeskityksen ja ajoimme ympyrää palavien raunioiden päällä panssarivaunulla. Normimenoa Mercenaries 2:ssa, Zamkoff vakuutti. Toivottavasti näin, sillä kun demosessiomme päättyi pelissä keskelle palavia raunioita ja taivaalta satavaa romupilveä, päällimmäisenä ajatuksena oli halu tuupata kehitystiimi pihalle ja jatkaa pelaamista.

Miikka Lehtonen

Mercenaries 2: World in Flames
Versiot: PS3, Xbox 3360, pc
Tekijä: Pandemic
Julkaisija: EA
Ilmestyy: 5.9.2008

Kuvat












Hae Peliplaneetasta
   

Copyright © 2009 Jippii Mobile Entertainment
Sisällön tuottaa H-Town