Peliplaneetta pääsi kokeilemaan syyskuun alussa julkaistavan Medal of Honor Airbornen ennakkoversiota. Seuraavaksi toimituksen tunnelmia pelin parista...



Edessäni on puusta ja piikkilangasta tehty portti. Sen takana on vihollisen teltassa sijaitseva radioasema, joka minun on tuhottava. Portti on suljettu toiselta puolelta lukolla ja kettingeillä. Lukko välkkyy punaisena, eli se on räjäytettävä.

En kuitenkaan pääse tästä esteestä ohitse millään ilveellä, vaan minun on pakko kiertää aidan taakse vihollisia täynnä olevan pitkän reitin kautta. En voi edes räjäyttää lukkoa kuin yhdeltä puolelta, vaikka yllän siihen. Ei toivoakaan, että kälyistä puuaitaa voisi tuhota kranaatilla tai että vieressä olevan muurin yli voisi kiivetä. Ei vaikka olen eliittiluokan laskuvarjojääkäri.

Näen aidan läpi teltan, jossa radiolaitteet ovat, ja voin jopa heittää sinne kranaatteja, mutta niiden teho katoaakin maagisesti. Vastapuolen soltut ovat puulaatikkojen ja aitojen takana täysin turvassa luodeiltani...

Räikeät keinotekoiset rajat ovat ärsyttäneet minua jo pitkään. Se siitä hiekkalaatikkopelaamisesta - vaan eipä silti luovuteta ihan vielä.



EA:n hiipuvan Medal of Honor -sarjan tuleva osa Airborne on ollut työn alla pitkään, eikä ensivaikutelma ennakkoversiosta ole hyvä.

Unreal Engine 3 -moottorilla pyörivä peli näyttää keskinkertaiselta, valaistus on täysin muuttumaton eli valonlähteitä ei voi rikkoa, ympäristöjen esineet eivät ole lainkaan tuhottavissa ja pelimaailma on kovin staattinen. Tämäkö on nyt uutta sukupolvea?

Pelin suurin uudistus on tapa, jolla tehtävät alkavat. Pelaaja pudottautuu laskuvarjollaan taistelutantereelle ja näkee lyhyen laskunsa aikana koko tehtäväalueen. Pelaaja voi ohjata jääkäriään noin kymmenen sekuntia kestävän laskun aikana ja laskeutua lähes minne tahansa kenttää. Vihreä savu merkkaa turvallista laskeutumisaluetta, joka on omien hallussa.

Aluksi tuntuu siltä, että käytännössä voi laskeutua vain kahteen paikkaan: oikealle tai vasemmalle. Koko laskeutumisjuttu tuntuu pannukakulta, kunnes oppii hallitsemaan solttunsa ilmalentoa. Sitten alkaakin tapahtua: tämähän on siistiä!

Olen pelisessioiden aikana onnistunut laskeutumaan talojen katoille, katon reiästä rakennuksen sisään ja tankin päälle. Toki vihollisten keskellekin voi laskeutua, mutta silloin kuolema iskee nopeasti. Puuhun ei sentään voi juuttua roikkumaan.

Kentät eivät ole järin isoja, joten laskeutumispaikan suhteen ei ole hirveästi valinnanvaraa. Idea on kuitenkin hyvä ja laskeutuminen tehtäviin on alusta loppuun hauskaa.

Laskeutua voi täysin rähmälleen, eikä siitä sakoteta, mutta parhaassa laskeutumisessa päästään täyteen juoksuvauhtiin heti laskun jälkeen ja ollaan valmiita taisteluun.



Entäs sitten kun ollaan maan pinnalla?

Jokaisessa tehtävässä on useampi vaadittu suoritus. Edellä mainitun radioteltan tuhoamisen ohella samassa kentässä pitää tuhota kaksi polttoainesäiliötä ja vielä saksalaisten ammusvarasto. Ennalta määritettyjen tehtävien oheen voi ilmestyä muutakin tekemistä. Radiotehtävän lopussa jouduinkin saarretuksi ja selvisin tilanteesta taitavalla tarkkuuskiväärin käytöllä.

Pelaaja päättää täysin itse, missä järjestyksessä vaadittuja juttuja suorittaa. Niinpä taistelutantereella voi säntäillä usean eri tehtävän välillä, mikä tuo peliin fiilistä siitä, että homma ei ole täysin raiteilla kulkevaa toimintaa. Joskus suoritettujen tehtävien jälkeen saadaankin viesti, että jonnekin päin tehtäväaluetta on tullut natsivahvistuksia ja omat ovat pinteessä. Tuolloin kiidetään täysillä omien apuun ja taistellaan lisää.

Pelaamissani tehtävissä oli monia siistejä osuuksia, ja hyvä meininki onnistui usein peittämään alleen pelin perinteiset heikkoudet. Pinnan alle ei silti hirveästi kannata kurkkia.



Tekijät ovat puhuneet yhtä jos toista Airbornen sotilaiden tekoälyn edistyksellisestä käyttäytymisestä. Pelasimme ennakkoversiota, mutta tapahtumat ovat edelleen vahvasti käsikirjoitettuja. En usko tämän muuttuvan valmiissa pelissä. Kun saapuu tehtäväalueelle, skripti lähtee käyntiin ja sotilaita tuntuu ilmestyvän tyhjästä. Ne myös tulevat aina samoista paikoista ja samoissa määrin. Näin tehtävien yllätyksellisyys vähenee todella nopeasti, kun samaa tehtäväkohdetta jankkaa pari kertaa.

Juoksin myös monta kertaa tehtäväalueelle vihollisten ohi näiden jäädessä paikoilleen ampumaan. Viholliset eivät juokse pelaajan perässä pitkin kenttää, vaikka heillä olisikin ylivoima. Sellainen pistää pahasti silmään. Viholliset pysyttelevät omilla alueillaan, joten toiminnan dynaamisuus jää uupumaan.

Toisaalta näin vaikeammatkin tehtävät menevät läpi, kunhan opettelee kärsivällisesti, mistä viholliset tulevat ja mitä ne tekevät. Ainakin tekoäly on aggressiivinen: jos pelaaja on vihollisen alueella, ne käyvät syöksyen kimppuun.



Äänimiksaus on asianmukaisin vehkein ja 5.1 Dolby Digitalin kautta kuunneltuna ammattimaista jälkeä. Luodit viuhuvat ympärillä, puhetta piisaa ja subwoofer jytisee mukavasti. Peliä on syytä pelata nupit kaakossa.

Rajoitteistaan huolimatta Medal of Honor Airbornen ennakkoversio tuntuu kumman koukuttavalta. Toiminta on tuttua, mutta silti siinä on tarpeeksi uutta fiilistä ja intensiteettiä, että jaksoin pelata tehtäviä kerta toisensa jälkeen vaikka toinen maailmasota peleissä alkaa olla jo todella, todella vanhaa.

Jussi Malinen

Versiot: Xbox 360 (testattu), pc ja PlayStation 3
Julkaisu: 9. syyskuuta (Xbox 360, pc), marraskuu (PlayStation 3)