Hän ei ole käynyt Kuussa, mutta hänen keksintönsä ovat. Hän ei ole vakoilija, mutta tiedustelupalvelu on hänelle kiitollisuudenvelassa. Hän pisti alulle yhden nykypäivän tuottoisimmista bisneksistä, mutta silti lähes kukaan ei ole kuullut hänestä. Hän on Ralph H. Baer - mies, jota pidetään kotivideopelien isänä.

Ralph Baer syntyi 1920-luvulla Länsi-Saksassa, josta hän muutti nuorena miehenä Amerikkaan opiskelemaan radiotekniikkaa ja työskentelemään radio- ja TV-korjaajana. Lisää taitoa ja työkokemusta Ralphille kertyi televisiotekniikan instituutissa TV-studioita rakentaessa ja 50-luvulla hän oli jo siirtynyt tekemään lääketieteellisiä laitteita, sukellusveneiden jäljittimiä, tutkia, mustavalkotelevisioita sekä jopa vakoilulaitteita sodanajan tiedustelupalvelulle. Sitten mies pääsi töihin Sandersille ja sisäinen Pelle Peloton pääsi valloilleen. Baerin aivoituksina syntyi uusia näyttötekniikoita, piirilevyjen valmistusmenetelmiä ja lopulta videopeli, jota vuonna 1972 sai ostaa kaupoista nimellä Magnavox Odyssey.

Ralph Baer työhuoneessaan pelikeksintöjensä keskellä

Kuulennotkin hyötyivät Ralph Baerin aivoituksista, sillä hän oli mukana kehittämässä Saturn V -raketin ohjausjärjestelmää sekä TV-kameraa, jolla kuun pinnalla kuvattiin. Tekevänä miehenä hän ehti myös vaikuttaa CD-levyjen alkutaipaleeseen, videopohjaisiin koulutuslaitteisiin sekä suunnittelemaan Colecolle ja Milton Bradleylle elektroniikkapelejä, joista tunnetuin maailmalla on myyntimenestys Simon.

Baerin lisäksi 'videopelien isä' - titteliä on tarjottu Atarin perustaneelle Nolan Bushnellille sekä Willy Higginbothamille, joka vuonna 1958 pelasi tennistä oskilloskoopin ruudulla. Baerilla oli kuitenkin idea vireillä jo tätäkin aikaisemmin. Kun Baerilta on kysytty, kuka hänen mielestään on virallinen isä, ei hän kainostele, vaan ottaa osan kunniasta itselleen. Hänen mukaansa Bushnell on pelihallipelien isä, Higginbothamin toteutus taas vaati kalliin laboratoriolaitteen. Hän itse oli ensimmäinen, joka sovelsi ajatusta jo silloin monesta Amerikan taloudesta löytyvään televisioon.



PP: Juuri kukaan Suomessa ei tiedä, kuka Ralph Baer on. Voisitteko esitellä itsenne?

RB: No, tämä asia korjataan. Ensinnäkin voitte kertoa heille sivustostani osoitteessa www.ralphbaer.com. Sen Videogame History -osastolta löytyy artikkeli aiheesta "Tarina siitä, kuinka videopelit valtasivat kotitelevision". Samoilta sivuilta löytyy myös tietoa siitä, mitä olen tehnyt elämäni aikana. Toinen hyvä sivusto on David Winterin ylläpitämä www.pong-story.com. Olen myös kirjoittanut kirjaa 'Videogames ...in the beginning', jonka pitäisi ilmestyä maaliskuussa - toivottavasti myös suomalaisilla on mahdollisuus ostaa se.

PP: Saitte idean pelien pelaamisesta televisiolla ensimmäisen kerran 1950-luvun alussa. Mikä inspiroi teitä?

RB: Olin suunnittelemassa ja rakentamassa uutta projektio -TV:tä käyttäen Philipsin valmistamaa yhden tuuman kuvaputkea. Tässä työssä käytin säätölaitteistoa, jonka avulla TV-ruudulle sai ruudukon ja väripalkkeja, joita pystyi liikuttelemaan. Sen kanssa touhuaminen oli jokseenkin hauskaa ja syntyi idea: "Miksemme rakentaisi jotain tällaista televisioihin, jotta ihmiset voisivat leikkiä liikuttelemalla merkkiä pitkin kuvaruutua ja käyttää sitä osoittimena?" Se oli vain pieni idea, jonka pomot tyrmäsivät, mutta se oli kuitenkin ensiaskel ajatukseen pelien pelaamisesta kotitelevisiolla.

PP: Jos te ette olisi saanut tätä ideaa, uskotteko, että joku muu olisi?

RB: Totta kai. Kun jokin teknologia on valmis, löytyy aina ihmisiä, jotka keksivät sille erilaisia käyttötarkoituksia. Olen varma, että joku olisi keksinyt kotitelevision olevan teknisesti kehittynyt halpa näyttölaite, joka kipeästi kaipasi jotain muutakin käyttöä kuin vain TV-lähetysten näyttämistä.

PP: Mikä teidän mielestänne oli parasta alkuaikojen TV-peleissä?

RB: Helppo kysymys. Pöytätennis (Pong) -peli ja sen jälkeläiset, kuten myös muut seitsemänkymmentäluvun alkupuolen pelit olivat graafisesti yksinkertaisia, mutta erittäin pelattavia. Ne olivat yksinkertaisesti hauskoja ja helppoja pelata. Pong herätti kiinnostuksen alkujaan, sekä peliautomaattina vuoden 1972 jälkeen, että vuonna 1972 Magnavox Odysseylla. Se oli (ja on yhä) hauska, haastava urheilupeli, joka ei vanhene koskaan huolimatta alkukantaisuudestaan. Aikanaan se ei tosin näyttänyt yhtä rujolta, ihmiset olivat hämmästyneitä siitä, että he itse saivat jotain tapahtumaan TV-ruudullaan - se oli ennenkuulumatonta. Pallo ei ollut pyöreä, mutta mitä sitten?

PP: Mikä on teidän mielestänne paras keksintönne?

Simon-elektroniikkapeli jaksaa kiinnostaa amerikkalaisia vielä tänäkin päivänä.

RB: Jos tarkoitat "parhaalla" menestyneintä siinä suhteessa kuinka suuren vaikutuksen se teki ja kuinka menestynyt se oli, vastaus on tietenkin videopelibisneksen käynnistäminen. Alustavasta suunnitelmasta ensimmäisen kotivideopelin esittelyyn ja siitä kaupalliseen valmistukseen. Toisena voisin mainita Simon - elektroniikkapelin (Saksassa nimellä Senso), jonka menestys siivitti koko alaa. Simonista on tullut osa amerikkalaista kulttuuria, kaikki tuntevat sen ja versioita siitä myydään yhä kaupoissa. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin kaikkein ylpein monimutkaisemmista erikoisteknologioistani, mutta niistä ei ole kiinnostunut kukaan, joka ei ole insinööri.



PP: Seuraatteko nykypäivän pelien kehitystä?

RB: Luen alan lehtiä ja katselen lastenlasteni olan ylitse kun he pelaavat pelejä. Luen myös keskusteluryhmiä, joissa pelisuunnittelijat ja - tuottajat viestivät näistä asioista. Siellä kuulen uusimmat huhut siitä, mitä kukin on tuomassa markkinoille, kuka on ostamassa mitäkin firmaa, mitä uusia kehitystyökaluja on tarjolla, mitä uutta on tulossa tänä ja ensi vuonna ja mitä uusia keksintöjä on luvassa. Olen kehittänyt uutta ohjainteknologiaa, mutta toistaiseksi en ole saanut sitä lisensoitua. Itse asiassa aion tehdä pikapuoliin uuden kierroksen ja koettaa saada jonkin yrityksen kiinnostumaan näistä keksinnöistäni. Ehkä tällä kertaa tärppää...

PP: Uskotteko, että pelien kehityksessä voi vielä tapahtua jokin mullistava harppaus?

RB: Pelien suhteen uskon, että olemme vain kahden sukupolven päässä sellaisesta grafiikoiden realistisuudesta, ettei niiden eteenpäin kehittäminen ole enää järkevää. Uusien keksintöjen täytyy tulla itse pelityypeistä, mikä epäilemättä tapahtuukin. Tekniikan puolella tulee varmasti muutoksia siihen, miten pelejä pelataan (tähän olen patistanut peliohjainten valmistajia). Ehkä jotkut pelikonsolit jäljittelevät todellista elämää paremmin vaikka siten, että niissä on monta näyttöruutua, joissa tapahtuu asioita yhtä aikaa. Pelaajan täytyy tehdä jatkuvasti päätöksiä siitä, mitä tehdään seuraavaksi - ottaen huomioon monia eri asioita, aivan kuin oikeassa elämässä.

Jos pitäisi ennustaa minkälainen teknologia tai ohjelmisto tekee vallankumouksen digitaalisen viihteen saralla, pitää huomata, että se on tapahtumassa jo nyt, aivan silmiemme edessä. Meidän mielestämme ei ole enää mitenkään kummallista, että kännyköillä pelataan pelejä tai että voimme pelata internetin välityksellä muiden kanssa. Ensi vuonna tulee taas jotain uutta, mikä on hetken päästä itsestäänselvyys. Mutta eikö tämä kaikki ole jo kerta kaikkiaan ihmeellistä? Kaikki tämä kehitys siitä huolimatta, että elektroninen teknologia on vielä alkuvaiheessaan.

Yksi ensimmäisistä prototyypeistä, lisävarusteena lelupyssystä tehty valokivääri

Kasvoin aikana, jolloin vielä kuljettiin hevoskärryillä, tapasin miehen, joka vuonna 1905 pisti alulle koko elektroniikan, 50 vuotta myöhemmin minulla oli osani kuun valloittamisessa, sitten tulivat puolijohteet ja tietokoneet ja muuttivat kaiken. Kaikki tämä hyvin lyhyessä ajassa, yhden eliniän aikana! On hyvä ottaa vähän etäisyyttä ja huomata kuinka fantastisessa maailmassa jo elämme ja kuinka paljon hienompi se tulee olemaan kymmenen vuoden päästä. Luultavasti en näe sitä päivää, kun ihminen lopulta tulee käyttämään tekniikkaa puheen avulla ja kaikki vaikeudet koneiden käytössä jäävät historiaan. Kun laitteet vielä nykyisestäkin monimutkaistuvat, puheen tunnistamisesta tulee pakollinen osa niiden käytön helpottamista. Sitten ei enää tarvitse lukea 90-sivuisia käsikirjoja DVD-soitinten käyttämiseksi.



PP: Mitä sanoisitte niille, jotka eivät edes tiedä TV-pelejä olleen ennen Playstationia?

RB: Heh. "Lukekaa kirjani, sivustoni, Davidin sivusto ja muita aiheeseen liittyviä sivustoja". En tosin usko, että kovinkaan moni noudattaa neuvoani. Suhteellisen harva on nykyään oikeasti kiinnostunut historiasta, minkäänlaisesta...

PP: Lopuksi, mitä tiedätte Suomesta?

RB: No, synnyin Saksassa ja olen lomaillut usein Baltianmeren rannalla. Risteilimme Baltianmerellä vaimoni kanssa äskettäin ja kävimme Ruotsissa, Suomessa Helsingissä, Venäjällä, Virossa ja monessa muussakin paikassa. Seitsemänkymmentäluvulla alaisenani työskenteli myös monia suomalaisia, joista mieleeni on jäänyt erityisesti mies, jolla oli suurimmat näkemäni kädet, mutta joka oli silti todella taitava pienen elektroniikan kanssa. Mielestäni Suomi olisi päässyt maailmankartalle ilman Nokian puhelimiakin.

Kiitän herra Baeria haastattelusta. Kehitystä tapahtuu koko ajan huimalla vauhdilla ja aika näyttää, mitä hienoa tai huonoa on nurkan takana. Historiaakaan ei kuitenkaan sovi unohtaa. Ehkä tämän artikkelin lukijat vielä aikanaan joutuvat auttamaan lapsiaan historianläksyissä, joiden aiheena on 'viihde-elektroniikan kehitys 1900-luvun lopulla ja vuosituhannen alussa'.

Manu Pärssinen
Peliplaneetta.net