Nintendon yksinvalta-asema käsikonsoleissa on jälleen uhattuna - ei tosin ensimmäistä kertaa. Tällä kertaa Nokia ja myöhemmin myös Sony yrittävät sitä, missä ovat jo epäonnistuneet Sega, SNK ja monet muut: Game Boyn syrjäyttämistä kukkulan kuninkaan paikalta. Nintendon asema ei ole helppo, vaikka sen markkinaosuus onkin täysin murskaava: pysyäkseen ykkösenä sen on todistettava yleisölle, että pelkkään pelaamiseen tarkoitettu GBA tekee työnsä paremmin kuin puhelin, MP3-soitin ja pelikone yhdessä, huolimatta vanhemmasta tekniikasta. Tueksi tarvitaan tietenkin laadukas pelivalikoima, josta tässä näytteenä kolme harvinaisen mainiota taskuviihdykettä aakkosjärjestyksessä tarjoiltuna.

Kotirintamalla ahkeroidaan. Omat kaupungit on syytä pitää hallussa että perustuotanto toimii.

Ykkösosallaan yllätyshitiksi noussut Advance Wars palaa mukanaan lisää samankaltaista kevytstrategiointia. Kenttä kerrallaan on tarkoitus puolustaa maata vihollisen joukkoja vastaan ja vallata kaupunkeja takaisin. Yksiköitä löytyy perussoltuista taisteluhelikoptereihin, ja jokaisella komentajalla on omat erityisvahvuutensa ja -heikkoutensa. Kaupunkeja voi käyttää tuottamaan lisää yksiköitä, ja on myös huolehdittava kentällä olevien yksiköiden huollosta. Mukana on tietenkin perijapanilaiseen tapaan myös ihan aidosti kummallisia juttuja.

Tässä vaiheessa voi vain katsoa ja todeta mitä tuli tehtyä.

Ja edelleen homma toimii. Niin kuivalta kuin ajatus strategiapelistä pikkuisella ruudulla ja ristiohjaimella kuulostaakin, AW2 pilkkoo sen juuri sopivasti sulatettaviin osiin. Vaikeusaste nousee vähitellen, yksiköitä ja huolehdittavia asioita tulee lisää yksi kerrallaan ja tasaisin väliajoin saa tuntea aitoa onnistumisen riemua. Grafiikka on hauskan näköistä kaikessa pikkuruisuudessaan, menut ja välikuvat ovat suorastaan komeita. Pelimoodejakin löytyy runsaasti perinteisestä kampanjasta moninpeliin. Ykkösosan jo läpi kolunneille tämä tuskin tarjoaa valtavia yllätyksiä, mutta etenkin ennestään pelisarjaan perehtymättömille tutustumista suositellaan lämpimästi.

Advance Wars 2: Black Hole Rising
Nintendo / Intelligent Systems
Arvio: 89

Selvä Mazdahan tuo tuossa edellä on. Heijastukset tosin ovat vähän jyrkkiä.

Jo kolmanteen osaansa ehtinyt pienoisgranturismo jatkaa vakaasti valitsemallaan tiellä. Ajetaan kisoja, joista saa palkinnoksi lisää autoja ja viritysosia, joilla taas pärjää vaikeammissa kisoissa. Mukana on enimmäkseen japanilaista kalustoa, jota ohjastetaan tuttuun tapaan lintuperspektiivistä, Mario Kartista ja F-Zerosta tutuin keinoin luoduilla 2,5-ulotteisilla radoilla.

GT Advance -sarjan kohdalla voidaan näkökannasta riippuen puhua joko hitaasta kehityksestä tai paikalleen juuttumisesta. Jo ensimmäinen, pari vuotta sitten ilmestynyt osa oli hyvin saman näköinen ja sisälsi pääosin samat ominaisuudet. Mutta mitäpä sellaista korjaamaan joka ei ole rikki - GT Advance 3 on erittäin maittava autopeli kaikin puolin, jos ei ole saanut yliannostusta japaniautoilusta jo muilla konsoleilla. Ajotuntuma on hämmästyttävän hyvä ja vaikeusaste sopiva, aloittelijakin pärjää mutta loppua kohden kapulaa saa puristaa tosissaan. Graafisesti peli on käypäinen, automalleista tunnistaa esikuvat ja päivitysnopeus on riittävää, vaikka radat eivät estetiikallaan häikäisekään.

GT Advance 3
THQ / MTS
Arvio: 88

Kirby ja laser ovat melko pysäyttämätön yhdistelmä.

Kirby on hauska vaaleanpunainen mötikkä, joka on seikkaillut Nintendon peleissä aina ikimuistoisista ajoista lähtien. Tämä GBA-pläjäys onkin uusintaversio NES-pelistä, mutta päivitetty rankasti ainakin grafiikkansa puolesta. Onneksi 8-bittisen Nintendon pelien parasta puolta, armottoman toimivaa pelattavuutta, ei ole hukattu mihinkään.

Nightmare in Dreamland on siitä mukava tapaus, että se on klassinen tasoloikka joka ei ole tuskallisen vaikea. Kirbyn tehokkain ominaisuus on kyky imeä itseensä vastustajien aseistusta ja käyttää sitä hyödykseen. Täysi aloittelijakin pääsee pelissä todella pitkälle, vaikka haittapuolena onkin että kokeneelle pelaajalle muutama alkupään kenttä on hiukan läpikävelyä. Mukaan on lisäksi ympätty muutama minipeli, joita voi pelailla linkissä kavereiden kanssa, osaa jopa yhdellä pelillä useaa konetta kohti. Myös pääseikkailun ratkominen sujuu useammalla pelaajalla - tarkalleen miten, sen toteaminen ei minulta onnistunut.

Psykedeelisen näköiset loppuhirviöt tuottavat jo vähän enemmän päänvaivaa.

Kaiken kaikkiaan Kirby on yksi parhaita ja sympaattisimpia GBA-pelejä joita olen pelannut. Sen parissa aika kuluu mukavasti, turhautuminen ei iske kovin helposti ja kenttiä riittää. Toteutus on mukava ja moninpeli tarjoaa lisäarvoa. Suositeltavaa tavaraa myös NES-veteraaneille.

Kirby: Nightmare in Dreamland
Nintendo / HAL Laboratory
Arvio: 92




Etenkin Nintendo jaksaa siis edelleen puskea laatua GBA:lle. Kaikki testaamani pelit ovat helposti korkeahkon hintansa arvoisia - mitä valitettavasti ei voi sanoa ihan kaikesta tällekään koneelle työnnetystä tavarasta. Lähinnä ainoa iso puute on, että iso N tyytyy julkaisemaan pääasiassa uusintapainoksia vanhoista peleistä ja/tai jatkoa jo menestyneisiin pelisarjoihin. Jos ja kun kohdeyleisö on ostanut samat pelit jo NESillä, SNESillä, N64:llä ja GameCubella, alkuperäisestä Game Boysta puhumattakaan, voi motivaatio jälleen uuden painoksen ostamiseen olla vähän hakusessa. Olkoon se sitten kuinka laadukkaasti tahansa toteutettu.

Mikko Heinonen
Peliplaneetta.net