Peliplaneetta.net
Rekisteröidy Log in
Pelit Moninpelit Info
 Torstai, 20. kesäkuuta 2013
Ennakossa Borderlands 2
Perjantai, 13. heinäkuuta 2012 klo 9:50



Ensimmäisen Borderlandsin menestys tuli yllätyksenä niin pelaajille kuin asiantuntijoillekin, mikä oli sinänsä ymmärrettävää. Sarjakuvagrafiikalla kuorrutettua räiskinnän ja roolipelin yhdistelmää ei ole niin helppo myydä, kun markkinoita hallitsee näennäisrealistinen moderni sodankäynti. Menestys Gearbox Softwaren Borderlandsista kuitenkin tuli, sillä ensimmäistä peliä on myyty yli neljä miljoonaa ja ladattavaa lisäsisältöä vielä roppakaupalla siihen päälle.

Borderlands 2 rakentaa edeltäjänsä vahvuuksien varaan. Pelaajille esitellään neljä uutta ja erilaista hahmoluokkaa. Pönäkkä Salvador osaa käyttää samanaikaisesti mitä tahansa kahta asetta sekä vetää tulta puoleensa, kun taas kauniimpi Maya kykenee leijuttamaan vihollisia ilmassa. Axtonin erikoisuutena on tanakka tykkitorni, ja Zer0 voi ninjailla hetken aikaa näkymättömänä.

Pelin ennakkotilaisuudessa tarkimmin tuli tutustuttua Axtoniin, joka sattui olemaan myös peliä esitelleen PR-edustajan Adam Fletcherin suosikki. Hahmo muistuttaa erikoisuutensa puolesta ensimmäisen osan Rolandia, mutta Axtonin tykkitorni kykenee pyörimään ympäri täydet 360 astetta, joten sen taktiseen sijoittamiseen jää pelaajalle enemmän vapautta. Lisäksi tykin voi poimia takaisin reppuun taistelukentältä nopeuttaakseen erikoiskyvyn palautumista.


Kyvykkäitä kyykkyjä

Hahmonkehitys on jaettu ensimmäisen Borderlandsin tapaan kolmeen taitopuuhun. Valittavaksi tarjotaan tuttuja ja turvallisia parannuksia hyökkäystehoon sekä suojiin. Gearboxin mielestä avausosassa ei kuitenkaan nähty tarpeeksi selkeitä uudistuksia hahmon kehittyessä, joten he päättivät lisätä peliin sellaisia. Tavallisilla taitopuun kyvyillä on oma viisiportainen kehityskaarensa. Lisäksi seassa on yhden askeleen ominaisuuksia, jotka sekoittavat pakkaa kertaheitolla.



Nämä räväkämmät uudistukset keskittyvät enimmäkseen hahmojen erikoiskykyihin. Axtonin kohdalla oman leikkikalun koko on tietenkin kaikki kaikessa, joten tykkitorniin saadaan yhtä sun toista lisäkilkettä. Täyteen loistoonsa kehitetty torni pitää sisällään lukuisia erilaisia tykkejä. Yksi näistä laukoo uudenlaista elementtiä, joka tekee vihollisista aikaisempaa vahinkoalttiimpia. Tornin asettamisen saa myös aiheuttamaan pienen ydinräjähdyksen. Kun tähän lisätään vielä mahdollisuus heittää oma tykkiviritelmänsä käytännössä minne tahansa taistelukentällä, on käsissä todellinen superase.

Muiden hahmojen kehityskaaret kuulostavat niin ikään mielenkiintoisilta. Mayan erikoisvoimaan voi liittää erilaisia ominaisuuksia riippuen siitä, millaisen tyylin pelaaja haluaa omaksua. Zer0 puolestaan kykenee parhaimmillaan syöksymään maisemien halki vihollisesta toiseen iskien kriittisiä iskuja toistensa perään. Niin, ja Salvador osaa näyttää vihollisille kirjaimellisesti keskisormea.


Kohti kattoa ja sen yli

Gearbox ei ole vielä täysin päättänyt, mihin kohtaan Borderlands 2:n tasokatto asetetaan. Kehittäjät haluaisivat, että pelaajat voivat halutessaan viedä ainakin yhden kolmesta kykypuusta loppuun saakka. Vaikka katto tulisikin vastaan, ei saavutettava siihen lopu. Luvassa on nimittään uudet pelaajaprofiiliin liitetyt tasot, joita Gearbox kutsuu Badass Rankeiksi.



Borderlands 2 sisältää tukuittain erilaisia haasteita, joissa yksinkertaisimmillaan vain vaaditaan ampumaan tietty määrä laukauksia. Koitoksia suorittamalla kasvatetaan omaa Badass Rankia, ja uusista tasoista palkitaan arpomalla viisi erilaista bonusta, joista pelaaja saa valita haluamansa. Parannukset ovat hienovaraisia, mutta viimeistään Borderlands-fanaatikot voivat tehdä hahmoistaan todellisia voittamattomia tappokoneita tuhansien Badass Rankien jälkeen. Minkäänlaista tasokattoa ei nimittäin ole tälle puolelle suunnitteilla.


Ikuisesti yksinäinen

Borderlands käsitetään yleensä yhteistyöpelaamisen aatelina, ja siihen myös jatko-osa panostaa. Peleihin liittymisestä ja tavaroiden jakamisesta on haluttu tehdä helpompaa. Menoon voi loikata mukaan vaikka jaetulla ruudulla kesken toiminnan. Toisaalta Gearbox on halunnut muistaa niitä ihmisiä, jotka tutkivat rajaseutuja mieluiten yksin.

Käytännössä yksinpelaajia houkutellaan tuomalla maailmaan lisää syvyyttä ja tutkittavaa. Testisessioissa päästiin tutustumaan lähemmin pieneen Sanctuary-kylään, jossa vastarintaliikkeen taistelijat pitävät majaansa. Katuja kansoittavat vartijat ja muut tekoälyhahmot, joita voi halutessaan yrittää jututtaa. Vastineeksi saa tavallisesti yhden, joskin koomisen repliikin. Gearbox ei ole malttanut esimerkiksi olla kuittailematta Skyrimin meemille polveen ammutusta nuolesta.



Sanctuary tarjoaa myös paljon erilaisia sivutehtäviä. Rajoitetun aikataulun vuoksi niihin ei ehditty pahemmin tutustumaan, joten jää nähtäväksi, onko alkuperäisen pelin toistavuudesta päästy eroon. Niin sivutehtävien kuin pääjuonenkin puitteissa tavataan paljon tuttuja kasvoja. Lisäksi luvassa on uusia ja pelin hengelle uskollisia hahmoja, kuten maailman vaarallisimmaksi 9-vuotiaaksi kuvailtu Tiny Tina, jonka eriskummallisiin teekutsuihin pelaaja pääsee osallistumaan.


Omassa sarjassaan

Puolitoistatuntisen testin perusteella Borderlands 2:ssa ovat kaikki palikat kohdallaan ainakin ensimmäisen pelin faneja ajatellen. Pandoran maisemat näyttävät tehokkaalla pc:llä kerrassaan vangitsevan kauniilta, eikä aseiden tai varusteiden määrässä ole taaskaan kitsasteltu. Kaiken kruunaa persoonallinen ote. Borderlands 2 erottuu positiivisesti loppuvuoden pelisumasta niin monella osa-alueella, ettei se ole edes hauskaa. Tai no onhan se.

Paavo Niskala
Kuvat





Hae Peliplaneetasta
   


Sisällön tuottaa H-Town | Osta pelisi VPD:stä - Suomen paras pelikauppa | Mediakortti